Savonlinnalaissyntyinen lauluntekijä Ville Leinonen, 31, tunnustaa muuttuneensa.
"Ehkä nyt vasta tajuan tästä maailmasta jotain. En olisi pystynyt tekemään tätä levyä parikymppisenä. Näistä kappaleista on tullut osa elämääni", hän muotoilee.
Leinoselta on juuri ilmestynyt uunituore albumi Hei!, jossa on pelkästään 1970-luvun iskelmiä, hittejä ja hieman tuntemattomampiakin kappaleita.
"Valitsin biisit levylle pelkästään sanoitusten perusteella. En olisi pystynyt laulamaan, että "nyt mennään Amarilloon, sinne kuulun, kuin puolukat...", hän runoilee.
"Sellainen ei merkitse minulle mitään. Täytyy olla kokemuksia biisien taustoilta, jotta voi samaistua teksteihin. Ja toisaalta kuunnella niitä."
"Muitakin hienoja biisejä olisi ollut todella paljon, ja pois jäi esimerkiksi Paula Koivuniemen tai Lea Lavenin kappaleita. Mutta nyt täytyy muistuttaa, että levyllä pääosissa ovat Chrisse Johanssonin tai Raul Reimanin sanoitukset tai Veikko Samulin sävellykset. Tämä on kunnianosoitus heille", tarkentaa Ville Leinonen.
"Kun lähdin laulamaan, olin jo sisäistänyt ne kappaleet. Versiot eivät ole perinteistä iskelmää, vaan henkilökohtaista fantasiamaailmaa. Äänestä saa kuulua toivonpilkahdus, vaikka kyseessä olisi kuinka synkkä tarina."
Lady Love
mummon hyllystä
Ville Leinosen iskelmäihastus juontaa omaan teini-ikään.
"Tai ehkä kaikki on lähtenyt vielä aikaisemmin. Isäni, Markku Leinonen, oli keikkamuusikko jo ennen kuin synnyin. Hän soittaa tälläkin levyllä trumpettia", Leinonen kertoo.
"Nykyään isä opettaa Savonlinnan musiikkiopistossa eikä enää keikkaile. Koko meidän perhe oli musikaalinen ja äiti oli Juhamatti-fani. Teini-iässä vihasin Juhamattia."
"Mutta pikkuhiljaa kiinnostus heräsi ja lähetin aikoinaan Katri Helenallekin versioitani ja sain sähköpostilla henkilökohtaista palautetta. Olen ollut Katri Helena -fani jo vuosikausia. Hänen Lady Love -levy löytyi lapsuudessa äidin vai oliko se mummun levyhyllystä", hän muistelee.
Ville Leinonen asuu nykyään Helsingissä ja muuttokuorman mukana pääkaupunkiseudulle siirtyivät tietysti vinyylilevyt.
"On niitä jokunen kertynyt, ehkä noin 1 200 kappaletta. Mahtavinta keikkareissuilla on, kun pääsee eri kaupunkien kirppareille ja antikvariaatteihin pyörimään. Ostopäätös on tehtävä heti, muutoin löytöä jää kaipaamaan loppuelämäksi."
2000-luvun
versioita
Hei!-albumi äänitettiin viime kesänä Suomenlinnassa. Leinonen tuotti levyn itse ja keräsi ympärilleen mielestään parhaimmat muusikot, joukossa on nimiä Marzi NymanistaZarkus Poussaan.
"Kaikkia muusikoita en ollut edes tavannut aikaisemmin, mutta tiesin heidät kovanluokan ammattilaisiksi. Esimerkiksi Ihana aamu -kappaleessa on Queen-tyyppinen kitarasoundi, joka lähti Marzi Nymanin sormista. Mutta siinä kappaleessa nostimme vain alkuperäiset soundit pinnalle. Eli teimme biiseistä ikään kuin 2000-luvun versioita", Leinonen kertoo.
"Lähetin soittajille alkuperäiset kappaleet kuultavaksi ja oheistin tyyliin; soitetaan tämä hitaammin ja eri sävellajista. Halusin itse soittaa kaikki rummut, koska silloin ei ainakaan tarvitse ketään syyttää, jos menee pieleen."
"Oikeastaan soundeissa ei ole mitään nykyaikaista. Esimerkiksi kaikki syntikat olivat vanhoja 70-luvun pelejä", hän täsmentää.
Tulevaisuudessa Ville Leinonen ei näe itseään tanssilavojen kiintotähtenä.
"Ei, se menee jo huumorin puolelle. Hyvien albumien teko on intohimoni, jota jatkan hamaan loppuun asti. Keikkailu saa jäädä vähemmälle. Tämä on yhdeksäs tekemäni levy ja teen siihen perään ainakin 30 lisää", hän myhäilee.