Kolme viikkoa sitten Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit oli kutsuttu opetusministeriöön keskustelemaan korkeakoulujen rakenteellisesta kehittämisestä. Kysymyksessä oli perinteeksi tullut tilaisuus, jolla pohjustetaan kunkin korkeakoulun ja opetusministeriön välisiä tulosneuvotteluja. Tällä kertaa asia sai laajempaa huomiota, sillä julkisuuteen oli vuotanut tieto, jonka mukaan opetusministeriön virkamiestyönä laaditussa suunnitelmassa aiottaisiin yhdistää yhdeksän yliopistoa.
Tilaisuuden 8.3.2006 keskustelumuistiossa "Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen periaatteet" keskeisenä lähtökohtana on duaalimalliin perustuvan järjestelmän kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen osana eurooppalaista korkeakoulu- ja tutkimusaluetta.
Muistio ei sisällä luetteloa eikä mainintoja minkään yliopiston yhdistämisestä. Yliopistoja halutaan kuitenkin kehittää ensisijaisesti siten, että niissä kussakin on edustettuna useita koulutus- ja tieteenaloja. Nähtäväksi jää mitä tämä lause tarkoittaa esimerkiksi yksialaisten korkeakoulujen kohdalla.
Raporttia hallitsee suuruuden ekonomia. Liittämällä yksiköitä yhteen, muodostamalla konsortioita ja verkottamalla kaikki mahdollinen keskenään syntyy tämän logiikan mukaan riittävästi kriittistä massaa, mikä nostaa toiminnan laatua ja kilpailukykyä.
Tavoitteena ovat 5--10 professorin laitokset, joissa on riittävän suuri ja korkeatasoinen tutkijakunta sekä nykyaikainen infrastruktuuri palveluineen. Riittävän suuruisen kriittisen massan määrä, joka tarvitaan takaamaan hyvälaatuinen tutkimus- ja opetustoiminta, vaihtelee suuresti tieteenaloittain eikä liian kaavamaisiin ratkaisuihin ole syytä mennä.
Hallinto- ja tukipalvelujen taloudellisen ja tehokkaan toiminnan kannalta pienten yksiköiden kokoaminen suuremmiksi on perusteltua. Sen sijaan toisistaan kaukana olevien tieteenalojen tuominen hallinnollisesti yhteen tuskin lisää tutkimuksen ja opetuksen laatua muualla kuin mielikuvissa.
Yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta odotetaan yhteistyön lisäämistä ja uudenlaisten yhteenliittymien muodostamista. Korkeakoulujärjestelmä uudistetaan vuoteen 2012 mennessä kehittämällä uusia organisaatiomuotoja. Yliopistojen täydennyskoulutusrakenteet aiotaan uudistaa pääsääntöisesti yhtiöpohjaiseksi toiminnaksi vuoteen 2010 mennessä.
Ministeriön muistio sisältää merkittäviä rakenteellisen kehittämisen linjausperiaatteita. Niitä ei hetkessä toteuteta ja osa vaatii lainsäädäntötoimia. Siihen ministeriö on varautunut. Suurimmat muutosesitykset aiotaan toteuttaa neljän tai kuuden vuoden kuluessa. Liikkeelle on siis lähdetty varhain.
Nyt yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on mahdollisuus ja velvollisuus vastata opetusministeriön esityksiin. Jos konkreettisia ehdotuksia korkeakoulujen osalta ei esitetä, toimenpiteet laaditaan ministeriössä. Todennäköisesti ensi keväänä kirjoitettavassa hallitusohjelmassa korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen saa oman lukunsa.
Oulun yliopistossa olemme jo käynnistäneet ja osin toteuttaneet rakenteellista kehittämistä. Esimerkiksi olemme uusineet laitoshallintoa muodostamalla suurempia kokonaisuuksia, määritelleet tutkimuksen painoalat, käynnistäneet tutkijakouluja, kansainvälistäneet opetusta, lisänneet moni- ja poikkitieteisyyttä, kehittäneet voimakkaasti yhteistyötä sektoritutkimuslaitosten kanssa, käynnistäneet selvitystyön Oulun seudun ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyön ja työnjaon parantamiseksi.
Olemme aloittaneet myös selvityksen siitä, mikä osa täydennyskoulutuksesta voidaan yhtiöittää, sekä tehostaneet ja organisoineet uudelleen hallinto- ja tukipalveluja.
Rakenteellisen kehittämisen lisäksi yliopistojen kehittämisessä kummittelee valtion tuottavuusohjelma. Viimeisimmän tiedon mukaan opetusministeriön hallinnonalan vähentämistavoite on 1 300 virkaa, joista suurin osa lankeaa yliopistojen toteutettavaksi. Toimintoja ja työtapoja uudelleen organisoimalla voidaan pitkällä tähtäyksellä muuttaa merkittävästikin henkilöstörakennetta. Sen sijaan virkojen vähentämistavoitteet sopivat huonosti yhteen yliopistojen kansainvälisen kilpailukyvyn noston kanssa.
Suomalaiset yliopistot toimivat kansainvälisesti niukoilla resursseilla. Tosin tuloksissa ei ole hävettävää. Meitä verrataan usein maailman eliittiyliopistoihin. Jussi Välimaa Lapin yliopiston Kide-lehdessä esittää asian hyvin kuvaavasti. Harvardin yliopisto käytti 2,6 miljardia dollaria lukuvuonna 2003--2004 ja tuotti 6 829 tutkintoa, joista tohtorin tutkintoja oli 779. Suomen yliopistojen yhteenlaskettu budjetti oli samana aikana 2,2 miljardia dollaria ja ne tuottivat yhteensä 14 257 tutkintoa, joista tohtorin tutkintoja oli 1 257.
Suomessa tuottavuutta on nostettu kohdentamalla uudelleen olemassa olevia resursseja ja pyrkimällä saamaan niistä entistä enemmän mitattavaa tulosta. Määrärahoja on lisätty, mutta ei samassa tahdissa kasvavien opiskelijamäärien ja uusien tehtävien kanssa. Yliopistoissa tämä on merkinnyt koko henkilökunnan, mutta erityisesti tutkimus- ja opetushenkilökunnan työtaakan lisääntymistä.
Opetushenkilökunnan määrää suhteessa opiskelijoihin tulee lisätä selkeästi, sillä massaluennoilla ja suurissa opetusryhmissä henkilökohtaiselle ohjaukselle ei jää riittävästi aikaa. Rakenteellisessa kehittämisessä tulee pyrkiä myös siihen, että pystytään vapauttamaan tutkijoiden aikaa ajatteluun, sillä ilman luovuutta ei synny uusia ideoita eikä kaivattuja innovaatioita.
Kirjoittaja on Oulun yliopiston rehtori.