Hallitus tiivistää rivejään ja aikoo lyödä pöytään linjaukset rakenteellisista uudistuksista. Toivottavasti hallitus pystyy tekemään ratkaisuja. On niitä tässä ehditty jo odottaakin.
Valtion ensi vuoden talousarvioneuvotteluissa kirjoitetaan hallitusohjelmaa uusiksi. Pöytään aiotaan nuijia päätöksiä, joilla koko kestävyysvaje kurotaan umpeen.
Ennakoitua suuremmaksi revennyt kestävyysvaje edellyttää rakenneratkaisuja, jotka vaikuttavat pitemmällä aikavälillä.
Lyhyen ja pitkän aikavälin uudistukset ovat tarpeen, sillä talous on suhdannetilanteen ja teollisuuden rakennemurroksen takia heikentynyt nopeasti. Samaan aikaan lama jatkuu vuodesta toiseen.
Hallituksen sekstetti on päässyt yhteisymmärrykseen budjetista ja lisäbudjetista. Rakenneongelmat ja kestävyysvaje ovatkin jo vaikeampia paloja.
Kestävyysvaje huitelee jo 8–9 miljardissa eurossa. On selvää, että tällaista vajetta ei kurota umpeen pelkällä kosmetiikalla, vaan huuto tulee olemaan kovaa. Kestävyysvaje vaatii työurien pidentämistä, julkisen sektorin parempaa tuottavuutta sosiaali- ja terveyspalveluissa, korkeampaa työllisyyttä ja tietenkin plussalla olevaa talouskasvua.
Valtiontaloutta ei todellakaan enää pelasta talouskasvu tai harmaan talouden kitkeminen, kuten toiveikkaasti vielä kaksi vuotta sitten uskottiin. Kylmää faktaa on, että teollisuuden kilpailukyky on heikentynyt, vienti kompuroi, investoinnit ovat harvassa, työttömyys kasvaa ja väki ikääntyy. Silti valtio ja kunnat ottavat velkaa enemmän kuin pitäisi. Kierteestä on päästävä irti.
On erinomaista, jos hallitus pystyy viimeinkin kokoamaan rivinsä ja hoitamaan asiat kuntoon niin, että Suomesta ei tule uutta Kreikkaa. Paine on kova niin hallituksen sisällä kuin ulkona. Ministereitään evästävien eduskuntaryhmien on syytä pitää pää kylmänä.
Pitkän aikavälin kestävyysvajetta pitää kuroa umpeen ja tasapainottaa rakenteellista alijäämää. Asioita voidaan viedä eteenpäin yksittäisin pienin hyppäyksin tai kertarytinällä. Ylätasolla on kyse kuntien rakenneuudistuksesta, eläkeratkaisusta, työurien pidentämisestä, työn tarjonnasta ja talouden tuotantopotentiaalista.
Käytännön tasolla on kyse julkisuudessa esillä olleista asioista, kuten kotihoidontuen leikkauksesta, subjektiivisen päivähoidon rajoittamisesta, työttömyysturvan heikennyksestä ja ennen muuta julkisen palvelutuotannon tehostamisesta. Yksittäiset heikennysesitykset ovat ehtineet herättää porua. Tärkeää onkin tehdä kunnolliset vaikuttavuusarviot.
Sosiaalietuuksiin puuttuminen kirpaisee aina. Sekä kotihoidontuki että subjektiivinen päivähoito-oikeus ovat ideologisesti herkkiä asioita. On kuitenkin rehellistä kysyä, miksi yhteiskunnan pitää maksaa siitä, että vanhempi hoitaa lapsiaan kotona tai lapsia viedään hoitoon vanhempainvapaalla.
Eläkeiän nosto ei käytännössä enää hierrä hallituspuolueiden välejä, sillä tämä hallitus valmistelee asiat ja uudistus astuu voimaan 2017.
Hallituksen katse kohdistuu ennen muuta julkiselle sektorille ja nimenomaan kuntiin. Myös massiivinen valtionhallinto kaipaa virtaviivaistamista ja uutta joustoa.