Olen toiminut yli 30 vuotta yliopistosairaalan sairaanhoitajana. Hoitanut tiettyjen erikoisalojen vaikeimmin sairaita potilaita, joiden keskeisimmät elämää ylläpitävät elintoiminnot ovat hengenvaarallisesti häiriintyneet. Kokemusta hoitotyöstä on vuosikymmeninä kertynyt.
Nykyisin työskentelen osin erikoisyksikössä, missä toimiminen vaatii pitkän työkokemuksen, perehtymisjakson tehtäviin sekä säännöllisen näytön osaamisen ajantasaisuudesta. Työ sisältää muun muassa ihmiskehon kriittisempien ja tärkeimpien elintoimintojen tukemisen erilaisten laitteiden ja hoitojen avulla.
Olin keskellä iltavuoroa kuullessani, että yövuoroon tuleva hoitaja on sairastunut. Kaikkinensa työyhteisössä toimii lukuisia hoitajia, mutta tulevaa yötä ajatellen olin työpaikallani ainoa sairaanhoitaja, joka pystyi vastaamaan erikoisyksikköön sijoitettujen huonokuntoisimpien potilaiden hoitotyöstä.
Minulla oli seuraavaksi päiväksi suunniteltu tärkeä matka. Pitkään ja hartaasti odotettu. Etukäteen varattu ja valmisteltu.
Mitkä olivat vaihtoehdot? Esimiehet tekevät virka-aikaa. Työnjohto-oikeutta minulla ei ole määrätä ketään kotoa töihin. Erikoisyksikköön soveltuvia työntekijöitä ei sisäisillä järjestelyillä tai vielä vähemmän muulla tavoin ollut saatavilla. Ensisijainen vastuu minulla on työstäni potilaalle. Sen suurempaa velvollisuutta ei ole olemassa. Rikosta en suostu tekemään. Vaihtoehdot olivat nolla.
Hoidin kriittisesti sairaita potilaita hieman yli 16 tuntia – hieman kolmatta työpäivää – yhtäjaksoisesti. Erehtymätön vastuu oli potilaiden hengestä, hyvinvoinnista sekä heidän sairauksiensa hoidosta.
Kyselin seuraavana päivänä ylempää, sairaalan johtoportaasta, olisiko minulla mahdollisuutta jonkinlaiseen suurempaan taloudelliseen korvaukseen potilaiden henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen uhkaavasti vaikuttavan pakkotilanteen hoitamisesta. Matkatoimistot tunnistavat sairauden eivätkä työntekoa matkan peruuntumisen syyksi.
Minulle vastattiin, että ”Oli ihan kiva, että pystyit jäämään yövuoroon, mutta meidän täytyy noudattaa talon ohjeita eikä poikkeuksia voi tehdä.” Ihan kiva…?!
Johtamiseen sisältyvillä teoilla voidaan osoittaa, että hoitajien ihmisarvo tai heidän työnsä ei ole yhteismitallista muiden kanssa. Hoitajien vapaa-aika, suunnitelmat, perhe tai läheiset eivät ole yhtä tärkeitä kuin muiden. Ihmishengestä vastuun kantamiseen ei potilasturvallisuutta uhkaavassa tilanteessakaan tarvitse muuta kuin ohjekirjan ulkoluku.
Paljon pahaa on maailmassa tehty seuraamalla sokeasti ohjeita. Mielestäni johtajan ominaisuuksiin kuuluu niiden menettelytapojen tunnistaminen ja muuttaminen, jotka väheksyvät työntekijää, työpanosta tai kaikista dramaattisimmin – jopa potilasta ja hänen läheisiänsä. Jokainen vaikeasti sairas potilas on täyttä ihmisarvoa kantava yksilö; jonkun isä, äiti tai lapsi. Vaaditaan voimaa, kykyjä ja tahtoa muuttaa ihmisarvoa heikentäviä käytänteitä.
Näin sote-muutoksen kynnyksellä kannustan jokaista asiakasta tai potilasta kysymään rakenteiden lisäksi myöskin sitä, mitkä ovat tulevan asiointikeskuksesi arvot. Rakenteet eivät paranna, jos sisältö ontuu.
Sairaanhoitaja
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.