Suomessa on vuosikymmenet tunnettu ylpeyttä arkkitehtuurista, jonka lipunkantajana muistetaan mainita aina Alvar Aalto.
Myös rakentamisessa ja sen laadussa on herkästi röyhistelty rintaa.
Kaupungistumisen kulta-ajan 1960- ja 1970-lukujen talonrakennusarkkitehtuuri betonilähiöineen on asettanut suunnittelua kohtaan tunnetun ylpeyden kyseenalaiseen valoon.
Niinikään rakentamisen laatua on alettu epäillä varsinkin yhden jos toisen kohtuullisen nuoren rakennuksen paljastuttua hometaloksi.
Tänään suomalaista rakentamista arvostellaan jo varsin suorasukaisesti huonosta laadusta.
Diplomi-insinööri Ensio Saarenpää on Oulun yliopistossa torstaina tarkastetussa väitöskirjassaan päätynyt siihen, että rakentamismääräykset tarkastelevat laatua yleisen edun näkökulmasta eivätkä asunnon ostajan laadulle asettamista tavoitteista.
Rakennustoimintaa ohjaa lainsäädäntö erilaisine määräyksineen ja standardeineen. Määräyksin linjattu näkökulma laatuun eroaa usein siitä, mitä ihmiset odottavat hyvältä laadulta. Sen sijaan valvonta perustuu siihen, miten määräyksiä on noudatettu.
Merkille pantavaa on Saarenpään mielestä, että asiakkaan tahto ei toimi rakentamisen lähtökohtana. Tämä on johtanut siihen, että laatua kohtaan tunnettaan yhä kasvavaa tyytymättömyyttä.
Rakennusliikkeelle riittää liian usein se, että se saa hyvän tontin hyvältä paikalta. Itse rakentaminen tehdään rimaa hipoen, mutta määräyksiä noudattaen.
Saarenpää perää asiakaslähtöisyyttä rakentamiseen. Sitä kaipaavat myös kaikki ne tuhannet asunnonomistajat, jotka ovat pettyneet suomalaisen rakentamisen laatuun.