Yppäriläinen Jari Fors lopetti ammattikoulun rakennuslinjan opettajan tehtävät ja perusti rakennusliikkeen veljensä Jussi Forsin kanssa vuonna 2002.
Lukujen valossa ammattivaihto näyttää onnistuneen, sillä Rakennus Fors Oy:n liikevaihto on tällä hetkellä noin kymmenen miljoonaa euroa ja työntekijöitäkin on jo noin 50.
"En ole sekuntiakaan katunut yrittäjäksi ryhtymistä", Fors vakuuttaa.
Fors valmistui aikoinaan Kajaanin teknillisestä oppilaitoksesta rakennusmestariksi ja opiskeli myöhemmin ammattiopettajaksi. Hän viihtyi Raahen ammattioppilaitoksessa opettajana. Hän itsekin uskoi jatkavansa opetustehtävissä eläkkeelle saakka, mutta vähitellen mieleen tuli ajatuksia tehdä jotain muutakin.
"Yrittäjäksi minut innoitti se, kun 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla puhuttiin, kuinka paljon rakentamisessa tehdään virheitä. Jos onnistuin rakentamisessa oppilaiden kanssa, niin miksi se ei onnistuisi ammattilaisten kanssa."
Entisiä oppilaita
palkattu töihin
Opettajataustasta on ollut hyötyä perheyrityksessäkin, sillä hänen itsensä kouluttamia rakentajia työskentelee rakennusliikkeen palveluksessa tällä hetkellä toista kymmentä.
"Olen palkatessani tiennyt, millainen työntekijä yritykseemme on tulossa."
Yhtäläisyyksiä opetustyössä ja rakennusyrityksessä Fors löytää useampiakin. Molemmissa tarvitaan innostusta ja uskoa omaan työhön. Ne ovat myös omalla tavallaan haasteellisia paikkoja. Suurin ero on se, että opettajan työssä syksyllä tietää, mitä talven aikana on odotettavissa.
"Yrityksessä on painavat taloudelliset riskinsä. Yritys ei toimi, jos raha ei kierrä. Toimitusjohtajan täytyy myös tietää, mitä yrityksessä vuoden parin päästä tehdään."
Yrityksessä joutuu tekemään isojakin ratkaisuja paljon nopeammin kuin opetustyössä. Päätöksiä tehdessä ei välimuotoja ole olemassa.
"Jahkailemalla hommasta ei tule mitään. On uskottava itseensä ja omaan työhönsä, ja se myös näkyy tuolla työmaalla."
Raahen kasvu
jatkuu vuosia
Yrityksen liikevaihdosta tulee Raahesta 70-80 prosenttia. Kahdeksasta työmaasta puolet on Raahessa, Himangalla on kaksi sekä Oulaisissa ja Kalajoella molemmissa yksi työmaa. "Mikä olisi sen mukavampaa kuin olla koko ajan kasvavassa Raahessa urakoitsijana. Tänne meitä mahtuu muitakin yrittäjiä."
Vielä kymmenkunta vuotta sitten Raahessa ei tapahtunut juuri mitään rakennuspuolella, mutta nyt uusia rakennustyömaita tuntuu olevan joka kulmalla. Fors uskoo rakentamisen Raahessa jatkuvan vielä useita vuosia.
Työvoimapula
kasvun esteenä
Viiden toimintavuoden aikana yritys on saanut kerättyä hyvän ammattimiesten porukan. Työvoiman saatavuudessa voisi Forsin mielestä tulla ongelmia, jos yritys vielä kasvaisi nykyisestä. Tarjouksia on uusista rakennuskohteista tullut Kempeleestä ja Kuusamosta.
"Jo viime vuonna löimme hieman jarruja päälle. Yrityksellä on hyvä tilanne, lomautuksia ei ole näköpiirissä ja työmaitakin riittää."
Raahelaisia virka- ja luottamusmiehiä Fors kiittelee hyvästä yhteistyöstä, ja kuin tilauksesta työmaalle saapuu kaupunginjohtaja Kari Karjalainen keskustelemaan Raatihuoneen kortteliin kaavaillusta toimisto- ja asuinrakennushankkeesta.
Kun rakennusurakat hieman hellittävät, avaa yritys toimiston Raahen seurakunnalta ostamiinsa entisen kirkkoherranviraston tiloihin.