Oulu Oululainen arkkitehti Kirsti Reskalenko teki arkkitehtuurin perusopintonsa Repin-intituutissa Pietarissa.
Jatko-opintoja varten koulu vaihtui synnyinkaupungin Oulun yliopistoksi. Nyt opinnot on tehty. Kuten on tehty myös väitöskirja, joka tarkastetaan tänään lauantaina arkkitehtuurin osaston lisärakennuksessa, A-pajassa.
Kimmokkeen tutkimukselleen Reskalenko sai kesällä 1992 Konevitsan saarella. Arkkitehti Maija Kairamon järjestämällä mittausleirillä hän havaitsi, että suomalaisilla ja venäläisillä oli rakennussuojeluun liittyviä näkemyseroja, joita olisi tarpeen selvittää.
Vanhaan Pihkovaan
Ensin tutkimuksen oli tarkoitus kohdistua juuri Konevitsan saarelle, mutta elämäntilanteen muutokset johdattivat muualle. Väitöskirjan aiheeksi muodostui rakennussuojelu Venäjällä ja käytännön kohteeksi tarkentui Vanha Pihkova, jossa asui Reskalenkon ystäviä.
Ystävät ja heidän kauttaan syntynyt verkosto osoittautuikin korvaamattomaksi avuksi tutkimuksen läpiviemisessä.
Tutkimus alkoi toden teolla vuonna 1995. Siinä kuvataan neuvostoaikaista rakennussuojelua ja sen muuttumista Neuvostoliiton hävittyä. Nimeksi muotoutui Historiallinen jatkuvuus ja rakennussuojelu Venäjällä vuosina 1978-2000.
Työ pohjautuu kirjallisuus- ja arkistotutkimukseen ja asiantuntijahaastatteluihin. Kenttätyö on tehty lähellä Viron rajaa sijaitsevassa Vanhassa Pihkovassa. Sieltä kirjalle alaotsikko Esimerkkinä Vanha Pihkova.
Syntyi paksu kirja
Kahteen niteeseen jaettu väitöskirja on tuhti paketti. Syyksi paksuudelle Reskalenko mainitsee sen, että piti selvittää perusteet aina lainsäädäntöä myöten ja laittaa ne myös kirjaan ylös.
"Halusin myös saada kuvan historiallisesta taustasta, jotta voisin ymmärtää tutkimusajankohdan tapahtumia sitä vasten."
"Lähdin selvittämään sitä, millä toimilla rakennuskantaa on pyritty ja pyritään säilyttämään Venäjällä. Tarkastelin myös, miten pyrkimyksiä on sovellettu käytännössä ja miten soveltamiseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnallisen tilanteen muutokset."
Reskalenkon mielestä näyttäisi siltä, että vallankumouksia ei kannata tehdä, jos rakennusperintö aiotaan saada säilymään. Toisaalta yksityisen omistajan henkilökohtaiset intressit näyttävät olevan varmin tae rakennusperinnön säilymiselle.
Eroja maiden välillä
Suomessa lähestymistapa suojeluun ja siihen liittyviin toimenpiteisiin on Reskalenkon mukaan teknisempi ja arkipäiväisempi kuin Venäjällä, jossa asiaan suhtaudutaan tunneperäisemmin.
"Se mikä tyydyttää suomalaista, ei välttämättä tyydytä venäläistä", hän toteaa.
"Venäläisiä on jo vuosikymmeniä yritetty valistaa suojelumyönteisyyteen. Siellä on myös uskallettu aiemmin unelmoida asioista. Meillä Suomessa rakennussuojelun murros taas näyttää tapahtuneen luonnonsuojelun siivellä ja myöhemmin kuin Venäjällä."
Eroja tarkasteltaessa on huomattava, että asiat ovat kahdessa maassa tapahtuneet hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Myös rakennetussa ympäristössä on eroja.
"Meillä on purettu paljon. Venäjällä se ei ole ollut taloudellisesti mahdollista. Kun on seurannut tilannetta Venäjällä, niin ihmetyttää ajatukset siitä, ettei meillä Suomessa ole varaa rakennussuojeluun."
"Meillä ei edes unelmoida asioista ja rahat käytetään muutoin", Reskalenko napauttaa.
Rakennettu kansallispuisto
Venäläisessä rakennussuojelussa on kiinnostavia asioita. Sellainen on muun muassa maankäytön suunnitteluun liittyvä toimintatapa, jolla pyritään suojelun edistämiseen.
"Heillä on metodi, jolla analysoidaan kaupungin historiallista kehitystä", Reskalenko kertoo.
Sitä on pakko käyttää ennen yleiskaavoitusta, jos kaupunki kuuluu historiallisten kaupunkien luetteloon, joka Venäjällä käsittää viitisensataa kohdetta.
Käytetyn metodin myötä kaavoitettavaan kaupunkiin tulee suojeluvyöhykesuunnitelma. Venäläisessä suunnittelukulttuurissa kaupungin historia on ratkaiseva tekijä, kun mietitään kaupungin tulevaa kehitystä.
Mielenkiintoisia ovat myös venäläisten perustamat kulttuurihistorialliset kansallispuistot, joiden avulla rakennettua ympäristöä on museoitu.
Teoriasta käytäntöön
Reskalenkon mukaan Venäjällä on kiinnostavaa teoreettista ajattelua ja tutkimusta liittyen rakennussuojeluun. Neuvostoaikana suojelu oli kuitenkin osa valtavaa suunnittelukompleksia ja se ei pelannut käytännön tasolla.
"Mekanismit olivat liian jäykkiä. Juuri mitään ei viety loppuun asti ja tulokset jäivät varsinkin reuna-alueilla huonoiksi."
"Viimeiset vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että toivoa paremmasta on olemassa", Reskalenko päättää.