Kukapa ei olisi ainakin kuullut KOP:n talosta, jonka purkaminen harmittaa oululaisia yhä, vaikka murheellisesta tapahtumasta on jo lähes 50 vuotta. Entä vanha VPK:n talo, se jossa näytettiin elokuvia?
Entä muistatko, kun Aleksanterinkadun vanhat puutalot roihusivat yksi toisensa jälkeen savuna ilmaan?
Kalevan uudessa kesäsarjassa "Kymmenen kadonnutta" kerrataan oululaista historiaa katukuvasta tavalla tai toisella jo kadonneitten vanhojen rakennusten myötä.
Juttujen kirjoittaja on arkkitehtiopiskelija Johanna Kangas, joka on tehnyt aiheesta tutkielman.
Aloitus kiinnostuneena, lopetus innostuneena
Idea kymmenen kadonneen lähempään tutkimiseen tuli dosentti Anu Soikkelilta, joka on Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston korjausrakentamisen yliassistentti. Hän on myös ohjannut työtä.
Lisäksi yhteistyössä on ollut mukana Pohjois-Pohjanmaan museon rakennustutkija Pasi Kovalainen.
"Aloitin projektin kiinnostuneena ja lopetin innostuneena. Olen asunut Oulussa koko ikäni ja osasta kohteista oli oma hämärä muistikuva. Yllätyksiäkin oli, kuten Hammarin kivitalo, johon en ollut aikaisemmin törmännyt", kertoo arkkitehtiopiskelija Johanna Kangas.
Väkeä ei tullutkaan ylenmäärin
Oulussa on tunnetusti kovin vähän vanhaa jäljellä.
Taustalla on 1950- ja 1960 -lukujen hillitön rakennusinto, joka puratti surutta vanhaa uuden tieltä pois. Sodan jälkeen vallalle päässyt kritiikitön kasvuoptimismi oli levinnyt Ouluunkin ja esimerkiksi kaupungin väestönkasvu arvioitiin hurjasti yläkanttiin.
"1960-luvun lopussa arvioitiin, että Oulussa asuisi 1990-luvun alussa 168 000 ihmistä ja kymmenen vuotta myöhemmin jo 200 000", kertoo Kangas.
Oulun nykyinenkään väkiluku 127 000 ei yllä lähellekään noita lukuja.
Kaikkea muutosta
ei voi välttää
On silti ymmärrettävää, että kaupunkirakenteessa tapahtuu muutoksia.
"Keskustat eivät pysy täysin samanlaisina vuosisadasta toiseen. Rakennussuojelu rakennussuojelun vuoksi ei ole mikään itseisarvo", tähdentää Kangas.
Esimerkiksi tähän juttusarjaan valituista kohteista osan voi jo valokuvan perusteella aavistaa tulleen myöhemmin puretuksi.
"Vanha Katri Antellin kahvio viereisen valtaisan uudisrakennuksen varjossa näytti jo tuhoon tuomitulta. Sama koskee elokuvateatteri Kinoa. Aika ajoi ohi VPK:n talosta; palokuntaa ei tarvittu enää samassa määrin kuin aikaisemmin, eikä varsinkaan niin hyvällä paikalla kuin Letkunpuiston reunalla. Kaikki kolme purettiin 1970-luvulla."
Aleksanterinkatu tulipaloineen on oma lukunsa.
"Tapahtunutta voidaan pitää tuomittavana ja rikollisena", huomauttaa Kangas.
Myös kivitaloja revittiin alas.
"KOP:n talon purkaminen oli räikeä toimenpide, mutta tyypillistä 1950-luvulla. Myllytullissa sijainneen Hammarin kivitalon purku tyhjäksi sorakentäksi oli vastuutonta. Ajan kuvasta ja rakennusten tuolloin syrjäisestä sijainnista keskustaan nähden kertoo, ettei purkamisesta käyty keskustelua. Vastaavat vuosisadan alun asuinkerrostalot voi laskea yhden käden sormilla."