Äkillisen rakennemuutoksen vaurioiden korjaamiseen myönnetyt rahat eivät ole menneet hukkaan. Tukea tarvitaan jatkossakin uusien työpaikkojen synnyttämiseksi.
Vuodesta 2007 lähtien käytössä ollut valtion tuki äkillisen rakennemuutoksen kohteeksi joutuneille alueille ei ole mennyt hukkaan (Kaleva 10.12.). Tuen avulla on rakennettu paljon uutta teollista toimintaa menetetyn tilalle alueilla, joissa on ollut vaikea sopeutua muutokseen yksistään omin avuin.
Nyt hallitus on muuttamassa tuen perusteita edellyttämällä ennakolta tapahtuvaa varautumista tulevaan kehitykseen. Tässä riittää päänvaivaa, sillä useat tähänastiset rakennemuutoksen tuomat romahdukset ovat tulleet miltei puskista. Tuskin kukaan olisi osannut ennustaa kovin paljon etukäteen ainakaan tehtaiden ja kokonaisten teollisuudenalojen lakkausten mittaluokkaa. Ja siitähän äkillisessä rakennemuutoksessa on ollut kysymys.
Äkillinen rakennemuutos on koskettanut eniten paperiteollisuutta ja ict-alaa. Myös metallissa varsinkin laivanrakennusteollisuus on horjunut muutoksen kourissa odotettua rajummin. Kysymys ei ole yksistään muutoksen kohteena olevista toimialoista, vaan myös lukemattomista muista, joilla on ollut kiinteä yhteys näihin aloihin.
Tällä hetkellä ilmassa on epävarmuutta monella suunnalla. Jos muutos etenee synkimpien ennusteiden mukaan heijastusvaikutukset saattavat olla arvaamattomat. Suurtyöllistäjistä merkittävin kaupan ala elää parhaillaan jo keskellä murrosta.
Vaikka paperin kulutuksen ennustettiin laskevan jo kauan sitten, harva uskoi, millaista jälkeä se paperin kultamaassa Suomessa saa aikaan.
Paperitehtaita on suljettu odotettua enemmän eikä kehitykselle näy loppua. Viimeksi muutama päivä sitten Metsä Board, Serlachiuksen ja Metsäliiton työn jatkaja ilmoitti sulkevansa viimeisenkin Suomessa pyörivän paperikoneensa.
Harva olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, mihin Nokian kehitys on johtamassa. Matkapuhelinmaailman silloinen valtias pantiin kontalleen, ja Suomesta hävisi hujauksessa tuhansia työpaikkoja. Muutamat paikkakunnat, Oulu ja Salo etunenässä, ajautuivat rakennemuutoksen mukanaan tuomaan kriisiin.
Kolmas selkeä häviäjä on ollut merkittävänä työllistäjänä ja viennin veturina toiminut meriteollisuus. Sotakorvausten siivittämänä kansainväliseen maineeseen kasvanut laivanrakennus oli hetken aikaa vähällä hävitä Suomesta kokonaan.
Suurimpia ongelmia tuotannon lopettaminen on aiheuttanut paikkakunnilla, joilla elämä on pyörinyt pitkälti yhden tehtaan varassa. Siellä myös uuden toiminnan aikaansaaminen paikkaamaan menetyksiä on vaatinut eniten ja edellyttänyt erityistoimia.
Mitä pidemmälle globalisaatio etenee, sitä vaikeammin ennakoitaviksi rakennemuutokset tulevat. Pääomat liikkuvat sinne missä tuottavat parhaiten. Ja tuotanto siirtyy liukkaasti maasta toiseen.
Siinä uudistus osuu naulan kantaan, että tekohengitys vanhan, jo muutenkin kuolevan toiminnan säilyttämiseksi on turhaa. Sen sijaan tukea tarvitaan uuden kehittämiseen.