Lasaretinväylän tontinluovutuskilpailu:
www.ouka.fi/tekninen/lasaretinvayla
Lasaretinväylän vanha voimala Oulussa jäi tulipalon jälkeen liki kahdeksi vuodeksi heitteille. Viime kesänä nuoren polven kulttuuriaktiivit alkoivat muokata paikasta vapaan taiteen keidasta. Nyt omaehtoinen yhteisöllinen toiminta uhkaa loppua.
Elokuussa 2006 tulipalo runteli Oulun kaupungin vanhaa vesivoimalaa Hupisaarten kupeessa. Myllytullin koulun kuvataidetilat tuhoutuivat, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset vaurioituivat pahasti. Hiljaisuus ja rappeutuminen valtasivat osin romahtaneet rauniot.
Voimala jäi satunnaisten kävijöiden ja keskustelijoiden ihmeteltäväksi - heitteille. Vajaat kaksi vuotta tulipalon jälkeen, toukokuun lopulla 2008, Art Front -taideryhmän jäsenet Teppo Vesikukka ja Marko Halmi inspiroituivat paikan räjähtäneestä tunnelmasta ja alkoivat rakentaa sinne taidenäyttelyä. Materiaaliksi kelpasivat raunioista löytyneet romut ja koulutarvikkeet. Työ kesti viikkoja.
Se oli alkusysäys. Voimala alkoi vetää puoleensa kuvataiteilijoita, teatteriväkeä, musiikintekijöitä, skeittareita. Skeittiporukka siivosi turbiinihallin palojätteistä ja väsäsi uuden alapohjan laastista ja rautaromusta. "Kuvataidepiiri" maalasi tauluja ja pystytti tilataideteoksia. Turbiinihalliin syntyi skeittiramppi. Kesä kului noin kolmenkymmenen ihmisen puuhaillessa alueella lähes päivittäin. Voimala muuttui värikkääksi underground-kulttuurikeitaaksi.
Alkusyksystä uutiset kertoivat, että niin sanotusta Lasaretinväylän ympäristöstä, johon myös voimala kuuluu, järjestetään kaikille avoin tontinluovutuskilpailu. Tekninen lautakunta vastusti. "Grynderi ajattelee rahaa eikä suojelua", perusteli lautakunnan jäsen Pirjo Sirviö.
Pari viikkoa sitten kaupunginhallitus kuitenkin päätti, että tontinluovutuskilpailu pidetään. Samoihin aikoihin vartiointi voimalan raunioilla tiukentui. Kulttuuriväki ei ole enää voinut siellä juuri oleilla, kertoo paikan vakioporukkaan kuuluva näyttelijä Tobias Effe.
"Alkukesästä homma toimi vielä ihan hyvin. Vartija, perusjannu, osasi aika pian erottaa meidät ilkivallantekijöistä. Meidän läsnäoloamme katsottiin sormien läpi."
Linjanmuutoksen syytä kysyttäessä hän viittaa kabinettien hämärään.
"Jotakuta on alkanut pelottaa. Jos meidän toiminta saa virallisempaa statusta, niiden suunnitelmat saattavat vaarantua."
Haaveet virallisemmasta statuksesta ovat heränneet kesän mittaan. Raunioaktiivien ydinryhmästä koostuva noin kymmenen hengen "kylätoimikunta" haluaisi voimala-alueen ns. vapaan kentän - riippumattoman, omaehtoisen - kulttuurin käyttöön. Periaatteina olisivat avoimuus, turvallisuus ja vapaamuotoinen yhteisöllinen toiminta.
Aloitetaan viimeksi
mainitusta. Koska
yksityiskohtaista
suunnitelmaa ei vielä ole, Tobias Effe korostaa puhuvansa lähinnä omasta näkökulmastaan. Teatterimies haaveilee tuovansa oman Heinäpää Ensemble -ryhmänsä voimalan tiloihin; toiveissa on näytäntökausi ensi kesäksi.
Kuvataiteilijat voisivat pystyttää työpajoja, graffitintekijät graffitiseiniä. Musiikintekijät järjestäisivät jameja ja konsertteja. Skeittirampin toteutus vietäisiin loppuun asti. Kierrätyskirppis myisi osia ja vehkeitä.
Menneen kesän kokemukset antavat käsityksen alueen mahdollisuuksista.
"Itse kuljin siellä kolme-neljä kertaa viikossa. Pidin harjoituksia Ylioppilasteatterin porukalla. Samaan aikaan pojat rakensivat skeittiparkkia ja pihan puolella oli maalariporukkaa. Välillä potkittiin palloa ja istuttiin ulkotulien ääressä. Unelmoitiin, että mitä jos tämä olisi ihan laillista puuhaa", Effe kertoo.
Taiteiden yönä paikalle saapui myös tavallista kansaa seuraamaan performanssiesitystä ja Mieskuoro Huutajien keikkaa. Koska alueelle on pääsy kielletty, ketään ei voitu toivottaa tervetulleeksi. Kutsu esitettiin muodossa "me emme voi kutsua teitä peremmälle".
"Mutta kyllä ne tulivat, koska se on hieno ja inspiroiva paikka. Tapahtuma avasi tilannetta hyvällä tavalla ulospäin."
Tästä päästään avoimuuteen. Kylätoimikunnan visioissa voimala olisi osa ympäröivää puistoaluetta. Kuka tahansa saisi tulla paikan päälle tutustumaan ja tekemään. "Tarkoituksena on yhteisöllinen toiminta, mutta vapaassa muodossa: ei kellokortteja eikä tulosvaatimuksia, vaan jokainen saa valita itse, mitä tekee
ja mihin osallistuu", Effe kuvailee.
Ensiksi vain pitää saada turvallisuus kuntoon: Oulun kaupungin tilakeskus perustelee liikkumiskieltoa juuri alueen vaarallisuudella. Aukkoja lattioissa ja yllättäviä putouksia löytyykin, mutta aktiiviporukka on alkanut pystyttää kaiteita ja varoituskylttejä. Satunnaisia vierailijoita on valistettu vaaranpaikoista.
Häiriköistä on selvitty puhumalla. Effe uskoo esimerkin ja yhteisöllisyyden voimaan.
"Yksi kaveri kävi alkukesästä potkimassa taideteoksia. Skeittiparkin väki sai sen itse teosta kiinni. Se itki itkunsa, pyysi anteeksi ja kysyi, miten voi korvata. Pojat sanoivat: Rakenna, älä riko. Ota lapio ja tule töihin. Siellä se sitten kulki meidän kanssa. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten yhteisö ottaa mukaansa."
Effen mukaan ilkivalta alueella väheni kesän aikana sitä mukaa, mitä enemmän siellä liikuttiin. Nyt vartioinnin tiukkeneminen on johtanut paradoksaalisesti päinvastaiseen tulokseen.
"Ilkivalta on alkanut taas. Paikassa pääsevät mellastamaan ne, jotka aiemmin pystyivät siellä vähemmän olemaan."
Taide on saanut tuhovimmasta osansa. Pari isoa teosta on pudotettu alas vaivaa nähden. Siihen on tarvittu tikkaita ja työkaluja. "Kuka lienee asialla?"
Tilakeskuksen taholta on ilmoitettu, että skeittiramppi tullaan purkamaan. Se kerää kosteutta, sanottiin aktiiveille. "Kaksi vuotta kestänyt aukiolo ei kosteutta sitten varmaan ole kerännyt", Effe heittää.
Takaiskuista huolimatta kylätoimikunta aikoo viedä asiaansa eteenpäin. Julkilausumaa viilataan, ja tontinluovutuskilpailuunkin ilmeisesti osallistutaan. Tuleekohan hakemus olemaan teknisesti samalla viivalla grynderien kanssa?
"Sehän on hyvin epätodennäköistä", Effe naurahtaa. "Mutta luulen, että meillä on tarjottavana toisenlaisia arvoja. Vahvuutemme ei ole teknisessä yksityiskohtaisuudessa ja viilatussa layoutissa, vaan ruohonjuuritason konkreettisessa lapionheiluttamismeiningissä."
Omatoimista lapionheiluttamista olisi tiedossa lisää, mikäli haaveista tulee totta. "Mentäisiin niin pitkälle kuin mahdollista omin voimin. Yksi vaihtoehto on yleinen talkookutsu oululaisille. Koska kyse on puistoalueesta, voisi tästä tulla oululaisten yhteinen asia."
Vaihtoehtoja ovat myös organisoituminen rekisteröidyksi yhdistykseksi ja projektirahoitus. Moni asia on vielä auki.
Selvää kuitenkin on, että vapaamuotoisen kulttuuritoiminnan tilahankkeelle on kysyntää. Alan aiemmat oululaiset pesäpaikat - Leipätehdas, Nahkatehdas - ovat poistuneet näyttämöltä aikoja sitten, täkäläiseen tapaan parissa vuodessa. Muualla ollaan edistyneempiä.
"Eivätkös Lepakko ja Kaapelitehdas ponnistaneet suunnilleen samoista lähtökohdista?"