Ra­kas­tet­tu ja vihattu puu­tar­ha­tont­tu 130 vuotta

Wien Joulutontuista, kotitontuista, tallitontuista tai saunatontuista ei ole olinpaikoillaan näköispatsaita kuten puutarhatontuista.

Keräilykohde. Puutarhatontut tunnistaa joulutontun sukulaisiksi.
Keräilykohde. Puutarhatontut tunnistaa joulutontun sukulaisiksi.
Kuva: Leena Kokkonen-Weisshäupl

Wien Joulutontuista, kotitontuista, tallitontuista tai saunatontuista ei ole olinpaikoillaan näköispatsaita kuten puutarhatontuista.

Pieniä muoviveistoksia näkee erityisesti Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä omakotitalojen kivikkoryhmissä, kukkapenkeissä tai pensaiden alla herättäen ohikulkijoissa joko ihastusta tai vihastusta.

Meikäläiset tontut ovat puutarhatontun läheisiä sukulaisia, mutta niistä tiedetään Keski-Euroopassa yllättävän vähän. Viime vuonna ilmestynyt Etta Bengenin kirjoittama kirja Puutarhatontun suuri maailma mainitsee vain sivumennen skandinaaviset "nisset", jotka syövät puuroa ja joilla on seitsenkertaiset voimat.

Kaikki tontut ovat ulkonäöltään samanlaisia; pienikokoisia, parrakkaita miekkosia, jotka pitävät päässään punaista hiippalakkia. Luonteeltaan ne ovat hyväntuulisia, vitsikkäitä, ahkeria ja ovelia.

Keski-Euroopassa tontut asustavat vuorten sisällä ja joulutonttukin Korvatunturissa. Lumikin kohtaamat kääpiöt olivat vuorityöläisiä.

Tontut haluavat olla yhteistyössä ihmisten kanssa sovittujen sääntöjen mukaan.

Saksan pohjoisimmalta viininviljelyalueelta Hitzackerista kerrotaan yhden sadun mukaan, kuinka siellä tontut ja ihmiset elivät rauhallisessa rinnakkaiselossa. Mutta sitten tapahtui jotain: kaksi vaeltavaa kisälliä ei tiennyt, mitä sääntöjä tonttujen ja ihmisten välillä oli. Ihmiset olivat panneet kiitokseksi viinapannun lainauksesta tarjolle leipää ja lasin olutta. Kisällit pistivät ne suihinsa ja jättivät jälkeensä vain likaa ja ulosteita.

Suuttuneina tapauksesta tontut lähtivät paikalta eivätkä tulleet enää koskaan takaisin. Se oli paha juttu. Aivan kuin olisi onni karannut. Tämä satu on kirjallisena jo 1659 ja se opettaa pitämään yhteiselon kirjoittamattomat lait, jotta onni seuraisi.



Alussa olivat eläimet


Ensimmäinen savesta tehty puutarhatonttu syntyi 130 vuotta sitten Saksassa Thüringerin alueella Gräfenrodassa, jossa oli useita posliinitehtaita, esimerkiksi Heissner ja Philipp Griebel.

Muovailijat ja maalarit tekivät alkuun puutarhoihin eläinhahmoja, mutta sitten joku keksi onnea tuovat kääpiöt.

Ne olivat ehkä jatkumo barokkipuutarhojen marmorisille ja hiekkakivisille kääpiöveistoksille (esimerkiksi Salzburgin Mirabelle-puistossa). Hovinarrit, jotka olivat yleensä kääpiöitä, olivat arvostettuja henkilöitä kuten yleensä patsaiden aiheet.

Weikersheimin linnan puutarhassa reunarivistön patsaat (ns. kääpiökokoelma) kuvasi alemman säädyn hovikuntaa kuten kokkia, kellarimestaria, puutarhuria, paimenta, vahtimestaria ja rummuttajaa. Pikkuisilla kotipalstoilla ollaan lähempänä keittiötä kuin salonkia, ja siksi sinne sopivat paremmin kääpiömäiset tontut kuin antiikin jumalat ja pyhimykset. Kääpiömäiset tonttuveistokset sopeutuvat pieneen tilaan.

Puutarhatontut sijoitetaan tavallisesti etupuutarhaan eli kadun ja talon väliselle alueelle. Lisäksi sanoisin omana mielipiteenäni - anteeksi, en ole nanologi, vaan vain puutarhan pieni muurahainen -että puutarhaan on ollut helppo kuvitella satuolentoja.

Puutarha on salaperäinen. Ihmeellinen on puutarhan kasvu ja sen muuttuminen lähes päivittäin. Ihan kuin siellä olisi joku ollut omin päin hommailemassa. Mielikuvituksen luomille voi antaa muodon. Luovuus on leikkiä. Rapaperin lehden alle voi panna tontun lueskelemaan.



Kulttuuritontut lukevat


Puutarhatonttuveistoksissa on kolme tyyppiä.

Työtontut lapioivat, hakkaavat, kuljettavat kärryjä, kulttuuritontut lukevat, soittavat kannon päässä haitaria, ohjaavat lintujen laulua ja mietiskelevät ja sitten on vielä vapaa-aikatonttuja, jotka vaan makoilevat, onkivat, juovat olutta ja laiskottelevat.

Historiansa aikana puutarhatontut ovat joutuneet kokemaan kaikenlaista. Niitä vastaan ja niiden suojelemiseksi on perustettu yhdistyksiä. Jotkut pitävät niitä poroporvarillisuuden perikuvina ja vihoviimeisenä kitschinä.

Ranskalaisen filmin Amelie pisti isänsä tontut ulkomaanreissulle ja lähetytti isälleen niiltä valokuvia.Tonttujen olemassaoloa yhteisissä puutarhoissa on riitautettu oikeussaleihin saakka. Viisi vuotta sitten kerrottiin Weser-Kurierissa puutarhatonttujen vapautusrintamasta.

Jäsenillä oli se käsitys, että tontut eivät olleet vapaasta tahdostaan puutarha-aitojen sisällä, ja kävivät varastamassa ja veivät metsiin. Yhdestä Hessenin metsästä löydettiin noin sata puutarhatonttua ja tunnustuskirjoitus.



Keräilykohteita


Haluttuja ovat entiset käsintehdyt terrakottaveistokset, ns. sielulliset puutarhatontut. Sieluttomiksi nanologit kutsuvat 1960-luvulta alkaen valmistettuja muovitonttuja.

Nanologit eivät luokittele puutarhatonttuihin yli 60-senttisiä olijoita ja he kääntävät selkänsä seksistisille hyvän maun vastaisille figuureille. Oikeat tontut ovat viattomia. Niiden lisääntyminenkin on epäselvä, sillä naistonttuja ei ole olemassa.