Siitä on kauan, kun kirjoitin viimeksi nimesi. Taisin jopa piirustaa samaan yhteyteen sydämiä ja värittää ne alleviivaustussilla neonpunaisiksi.
Kuulin, että olet tänään täällä. Se on hienoa! Huomasin, että keikkapaikkasi on lähes kotiovellani. Riipii, kun olen itse juuri silloin matkalla. Havahduin tuloosi liian myöhään, sillä olisin ilman muuta siirtänyt paluupäivää aiemmaksi.
Olisi mahtavaa, jos voisit jäädä Ouluun vielä pariksi päiväksi, jotta ennättäisimme nähdä edes vilaukselta. Mutta ymmärrän kyllä, jos velvollisuudet kutsuvat toisaalle.
Ehkä on tarkoitettu, etteivät tiemme taaskaan kohtaa. Jospa muistot säilyvät siten kauniimpina...
Tutustuin sinuun samana vuonna, jolloin kävin ensimmäistä ja viimeistä kertaa Neuvostoliitossa. Se hajosi, mutta kiintymykseni sinuun säilyi. Sinä olit silloin kaksikymppinen, minä osallistuin pankin järjestämille 10-synttäreille.
En tiennyt sinusta paljonkaan, mutta sekin oli paljon enemmän kuin sinä tulet koskaan tietämään minusta.
Ajattelin sinua usein. Kun meidän piti pitää esitelmät kuuluisista säveltäjistä, pidin itseäni onnekkaana, kun sain arvonnassa kohdalleni Johann-kaimasi. Se tuntui johdatukselta.
Nukahdin monet kerrat äänesi tuudittamana, korvalappustereot korvillani. Niiden volume-nappi piti kääntää kaakon sijasta lounaaseen, jotta vaikutus olisi mahdollisimman rauhoittava. Suuremmalla äänentoistolla reaktio olisi ollut päinvastainen.
Jossain vaiheessa kuvasi mielessäni alkoi haalistua. Se tapahtui jo ennen erottamistasi 1996, joka oli uskomaton uutinen sinänsä. Mitä he ovat ilman sinua? Kuulin, että heidän mielestään egosi oli suurempi kuin muiden yhteensä, ja sitä pidettiin pahana asiana.
Kummallista. Sinähän olit se karismaattisin, minkä sitä vetovoimalleen ja ilmaisukyvylleen voi. Kateellisten panettelua.
Huomasin promokuvastasi, että aika näkyy jo kasvoillasi. Se tuntui suloisen surulliselta. Ehkä olisin salaa halunnut kapseloida sinut sellaisena kuin olit silloin.
Näytämme muuten olevan jossain määrin eri mieltä siitä, sopiiko musta nahka-asu nelissäkymmenissä olevalle miehelle...
Motkotukset sikseen. Olet joka tapauksessa mielessäni, kun saavun Oulun lentokentälle lähtösi jälkeen. Kenties käyn kotiin palattuani kävelemässä keikkapaikkasi liepeillä, ja ajattelen, että sinä olet ehkä kävellyt juuri tästä.
Sinä, ensirakkauteni Sebastian Bach. Se entinen Skid Rown solisti.
heidi.hietala@kaleva.fi