Kuorma-auto on kesäisenä aamupäivänä saapumassa kaupungin keskustaan. Vastaan tulee henkilöauto yllättävän nopeaa vauhtia. Yhtäkkiä henkilöauto siirtyy vastaantulevien kaistalle. Kuorma-auton kuljettaja ehtii nähdä vaalean nuoren miehen ja tajuta, että kaikki ei ole kunnossa. Sitten rytisee.
Kuorma-autoa ajaneen kuljetusyrittäjä Reijo Mecklinin onnettomuudesta on jo lähes kymmenen vuotta. Hän on puhunut siitä julkisesti, vaikka henkiset haavat aukeavat aina puhuessa. Mutta puhuminen on auttaa.
-- Heti onnettomuuden jälkeen ei ollut ketään, kenelle olisin puhunut, eikä kukaan kysynyt yhtään mitään. Minä isokokoinen äijä näytin varmasti hyvävointisella, vaikka olin säikähtänyt kuin pieni lintu.
Onnettomuuspaikalla kukaan ei edes kysynyt, miten Mecklin pääsee 510 kilometriä kotiinsa. Järkytyksensä keskellä mies suunnisti yksinään kotiin junalla ja taksilla. Vasta kotipaikkakunnan sairaalassa ymmärrettiin huolestua Mecklinin henkisestä voinnista. Myös vaimon kanssa keskustelu auttoi.
-- Jonkun pitäisi avautua keskusteluun ja kysyä, että hei, miten sulla nyt menee.
Ammattikuljettajille avattiin kesällä pitkään odotettu puhelinlinja. Valtakunnallinen vertaistukipalvelu auttaa juuri Mecklinin tilanteeseen joutuneita. Linjan ulkopuolella kun kuskit eivät juurikaan keskustele onnettomuuksista keskenään.
Kuski voi kokea olevansa toisten armoilla
Mecklin sai onnettomuudessa vain haavan käteensä.
-- Jos minulla ei olisi ollut niin sanottua karjapuskuria, en olisi tässä nyt juttelemassa.
Henkilöauton kuljettajalle kävi huonommin, mutta tämäkin jäi henkiin.
-- En ole kuullut hänestä sen koomin. En tietenkään voi sataprosenttisella varmuudella sanoa, että hän oli päättänyt päättää päivänsä. Mutta tuntuu se aika uskomattomalta: keli oli hyvä ja yhtäkkiä, kun hän näkee kuorma-auton, hän painaa samaa kaistaa latta pohjassa.
Osa kuskeista vaihtaa alaa onnettomuuden jälkeen. Ammatinvaihto kävi Mecklininkin mielessä.
-- Mietin siinä, että onko tämä ihan oikein, että olet toisten armoilla. Sitten laskin, että olen tehnyt tätä niin pitkään, että ei passaa antaa periksi vaan käsitellä ne asiat.
Ensi vuonna hän on ajanut työkseen 20 vuotta ja työskennellyt kymmenen vuotta autokoulun opettajana. Kuukaudessa hän ajaa noin 10 000 kilometriä.
-- Niiden, jotka ajattelevat itsetuhoisia ajatuksia, pitäisi valita vähän eri kohde.
Onnettomuus ei unohdu koskaan
-- Se mälli on seurannut elämää koko ajan. Noin kolme vuotta meni, että liikenteen nopeissa tilanteissa jäi miettimään, että "ei kai toi taas tuu mun päälle".
-- Toivon, ettei koskaan tule toista. Toivon, ettei niitä sattuisi kenellekään.
Hän ei ole ajanut onnettomuuspaikan ohi. Tietoisesti hän ei ole paikkaa vältellyt, mutta hänellä ei myöskään ole ollut työkeikkoja sillä suunnalla.
-- Monet sanovat, että paikan ohi ajaminen tuo vielä enemmän muistoja esiin.
Onnettomuuskuskia nimitellään tappajaksi
Mecklin kokee, että häntä on syyllistetty onnettomuudesta, myös mediassa.
-- Tulee helposti sellainen olo, että minä tässä kuitenkin syyllinen olen. Vaikka olemme isokokoisia, emme ole pahatapaisia.
Julmimmilta kuulostavat teiden varsien taukopaikoilla kuullut kommentit. Mecklinin auto on tunnistettu ja häntä on nimitetty tappajaksi.
-- Tappaja-Mecklin tulee sieltä. Se ei tunnu kovinkaan hyvältä, kun ei edes tiedetä tapahtumia kokonaan.