Irak ei vielä ole räjähtänyt miehittäjien käsiin, mutta tilanne maassa on nopeasti muuttumassa yhä vaikeammaksi. Lähes vuosi Bagdadin valloituksen jälkeen Irakin pääkaupungissa taistellaan jälleen. Eikä vain siellä; erilaiset sekavat yhteenotot ovat viimeisten vuorokausien aikana leimahtaneet monessa muussakin Irakin kaupungissa.
Näin ei pitänyt käydä, mutta kehitys on menossa amerikkalaisten johtamien miehitysjoukkojen kannalta nopeasti aivan väärään suuntaan. Tähän asti vastarinta on ollut sitkeintä maan vähemmistön eli sunnimuslimien asuttamilla seuduilla, Saddam Husseinin entisillä tukialueilla. Sunnikaupunki Falluja olikin tiistaina täysin eristetty, kun amerikkalaiset kostavat siellä tapahtunutta neljän turvamiehen murhaa ja ruumiiden raakaa häpäisyä.
Mutta nyt amerikkalaiset joutuvat taistelemaan myös enemmistönä olevien shiiojen kanssa. Käsillä ei vielä ole avoin räjähdys, sillä valtaosa shiioista on yhä maltillisia. Tärkein hengellinen johtaja ajatollah Ali al-Sistani ei ole kehottanut kapinaan - mutta hän ei myöskään tee yhteistyötä amerikkalaisten kanssa, ja hän on irrottautunut jo kertaalleen hyväksytystä uudesta väliaikaisesta perustuslaista.
On yhä mahdollisuuksien rajoissa, että sekava kapina rajoittuu vain nuoren radikaalin shiiajohtajan Mugtada al-Sadrin kannattajiin ja että amerikkalaiset pystyvät tukahduttamaan sen. Al-Sadrilla on yksityisarmeija, mutta sen sotilaalliset kyvyt ovat olemattomat vastapuolen täydellisesti varustettuihin ammattisotilaisiin verrattuna.
Todennäköisin vaihtoehto kuitenkin on, että tilanne muuttuu yhä mutkikkaammaksi. Irakin leimahtaminen sisällissotaan on täysin mahdollista, ja samaan aikaan viha miehittäjiä kohtaan vain kasvaa. Kun kaduilla kahakoidaan, siviilit joutuvat jalkoihin väistämättä, ja tuloksena on koko ajan lisää katkeruutta.
Nyt amerikkalaisten on pakko pohtia Irakin joukkojen lisäämistä, mikä on täysin vastoin vaalivuoden laskelmia. Presidentti George W. Bushin hallinto pitää yhä sitkeästi kiinni vallansiirron päivämäärästä 30. kesäkuuta, vaikka Irakissa ei ole mitään, mille tuo valta voitaisiin oikeasti siirtää.
Samaan aikaan sisäpoliittinen kuohunta sodan syistä ja sen suhteesta terrorismin vastaiseen taisteluun käy yhä kiivaampana Bushin ja hänen lähipiirinsä ympärillä. Ilmeet Washingtonissa ovat kireitä, ja täydestä syystä. Vallinneen toiveajattelun mukaan uuden demokraattisen hallinnon kehittämisen pitäisi olla täydessä käynnissä. Sen sijaan amerikkalaisia uhkaa joutuminen kahden rintaman sotaan oloissa, joissa ystävää ei juuri erota vihollisesta.
Irakista ei voi puhua uutena Vietnamina. Tämä on aivan uusi luku. Vietnamissa vastapuolena oli järjestäytynyt armeija, joka sai ulkopuolelta aseistusta. Irakissa asiat ovat toisin, mutta silti amerikkalaisten edessä on vain pahoja vaihtoehtoja. Joukkojen vetäminen pois on mahdotonta, Irakin vakauttaminen on mahdotonta. Kansannousun tukahduttaminen asein on veristä ja vastenmielistä toimintaa, eikä sillä ole mitään tekemistä demokratian edistämisen kanssa.
Irakissa on nopeasti tapahtunut raju käänne kohti tuntematonta. Pahimmat vaihtoehdot eivät vielä ole käsillä, mutta ne ovat entistä lähempänä. Bush voi olla pakotettu lähettämään lisäjoukkoja, ja on täysin mahdollista, että varsinainen Irakin sota on vasta nyt alkamassa. Moraalisen vastuun tästä kantavat ne, jotka sotaa alunperin halusivat. Poliittisen vastuun mittaavat amerikkalaiset äänestäjät marraskuussa.