Lampedusa on pieni saari keskellä Välimerta. Sieltä on Sisiliaan matkaa 200 kilometriä mutta Tunisiaan vain reilut sata
Lampedusan onneksi tai epäonneksi saari kuuluu Italialle. Siitä on tullut eurooppalaisen pakolaispolitiikan näyteikkuna, sillä saarelle tulvii pakolaisia Afrikasta. Viime vuonna tulijoita oli 12 000, tänä vuonna huomattavasti enemmän.
Suomen onneksi Lampedusa tai espanjalainen Almería ovat tuhansien kilometrien päässä. Aivan heti eivät Etelä-Eurooppaan rantautuvat pakolaiset ilmesty oviamme kolkuttelemaan. Silmät voi ummistaa.
Toisaalta eurooppalainen pakolaislotto toimii sillä tavoin, että afrikkalaiset tai aasialaiset liikkuvat kerran Eurooppaan päästyään maasta toiseen kunnes tärppää. Useimmat ovat taloudellisia pakolaisia, jotka ovat lähteneet kohti pohjoista paremman elämän toivossa. Kotimaassa ei ole luvassa muuta kuin työttömyyttä, köyhyyttä ja näköalattomuutta.
Mutta on niitäkin, jotka pakenevat kotimaansa sotaa henkensä kaupalla. Etiopian ja Eritrean sota, Somalian sisällissota, Darfurin katastrofi Sudanissa -- isompia ja pienempiä konflikteja riittää mustalla mantereella.
Moni panee kaiken yhden kortin varaan. Omaisuus vaihdetaan dollareiksi, jotka sitten katoavat ihmissalakuljettajien taskuihin. Merimatka vuotavassa purkissa Pohjois-Afrikasta Eurooppaan maksaa tuhannesta kahteen tuhanteen dollaria. Laivoissa tai veneissä on harvoin kunnon suunnistuslaitteita, joten tuntematon määrä pakolaiskuljetuksia päätyy meren syvyyksiin.
Rantaan selvinneiden keskuudessa sana kiertää nopeasti. Suuret massat liikkuvat sinne, missä seula on vuotavin.
Useimmat jäävät kuitenkin ilman papereita laittomaksi työvoimaksi saapumismaahan. Almerían jättimäiset vihannesviljelmät eivät pyörisi ilman halpaa työvoimaa Afrikasta. Kun keskellä talvea puraiset espanjalaista "lentotomaattia", voit olla varma, että sen on poiminut joku pimeiltä markkinoilta pestattu marokkolainen tai eritrealainen.
Talousnäkymien synketessä Länsi-Euroopan maat yrittivät tilkitä rajojaan ei-toivottujen tulijoiden varalta. Viime vuosien suurin vastaanottaja on ollut Espanja, joka aikoo lopettaa työviisumien jakamisen. Berlusconin Italia on myös uhannut kiristää ruuvia, samoin naapurimaamme Ruotsi ja Norja sekä Britannia. Tanskassa linja tiukkeni jo pari vuotta sitten.
Rajanveto kotimaansa ahdinkoa pakenevien ja parempaa toimeentuloa etsivien välillä ei ole aina helppoa. Toisaalta pitäisi inhimillisyyden nimissä kyetä tarjoamaan turvasatama diktatuuria tai sotatoimia pakeneville, mutta hakijoiden joukosta pitäisi siirtää syrjään onnenonkijat.
Kolmas lenkki ongelmavyyhdessä on se, että väestön ikääntyessä työvoimapula on tosiasia monissa maissa, Suomessakin. Uusien EU-maiden kansalaiset tietysti kelpaavat, mutta pian ei ole heitäkään saatavissa. Puolalaisen putkimiehen sijasta joudutaan kohta palkkaamaan bulgarialainen, valkovenäläinen tai algerialainen.
Pakolaisvirtojen hallitsemista vaikeuttaa se, ettei EU:ssa ole yhtenäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Ensimmäisenä varovaisena askeleena linjan yhtenäistämiseen EU päätti perustaa pakolaisviraston 2012.
Perusasetelma kuitenkin on selvä: joko hädänalaisia autetaan kotimaissaan tai pakolaiset tulevat tänne.
***
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on herkästi suuttuvaa sorttia. Kesällä hän marssi ulos suomalais-ugrilaisten kokouksesta, nyt hän on polttanut päreensä Tarja Halosen haastattelusta.