Ajatus Rovaniemen liittymisestä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin tuskin aivan pian muuttuu käytännöksi.
On silti hyvä, että uusia kuvioita mietitään ennakkoluulottomasti.
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin yhteistyö sujuu joissakin asioissa hyvin ja joissakin puolestaan maakuntaraja tuntuu muodostavan henkisen kynnyksen, jota ei hevin ylitetä. Harvoin on kuitenkaan kuultu yhtä ennakkoluulottomia ehdotuksia kuin on Rovaniemen kaupunginjohtajan Mauri Gardinin ajatus Rovaniemen liittämisestä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin.
Tässä tapauksessa näyttää osaltaan olevan kyse myös siitä, että Lapin sisäiset rajat ovat vielä korkeampia kuin maakuntien väliset.
Lapissa on nyt kaksi sairaanhoitopiiriä, Kemin-Tornion seudulla eli Länsi-Pohjassa omansa ja koko muulla Lapilla omansa. Jos piirejä aletaan yhdistellä, luontevin alku olisi muodostaa maakuntaan yksi yhteinen piiri. Ne tunnustelut eivät ole edenneet, sillä Meri-Lappi pitää omastaan kiinni.
Jos Rovaniemen liittyminen Pohjois-Pohjanmaan piiriin johtaisi Lapin sairaanhoitopiirin alasajoon, silloin Länsi-Pohja jäisi oudoksi pieneksi saarekkeeksi valtavan pohjoissuomalaisen alueen keskelle. Sekin jo osoittaa, että koko Pohjois-Suomea pitäisi tarkastella kokonaisuutena, jos muutoksiin ryhdytään.
Gardinin ehdotusten vieminen käytäntöön on monen mutkan takana, eikä Rovaniemen kaupunginjohtaja voi puhua kaikkien sairaanhoitopiirin kuntien puolesta, vaikka piirin tärkeintä jäsenkuntaa ja sairaalan sijaintipaikkaa edustaakin. Myös Kemin suunnan perusteluita on tarpeen kuunnella.
Radikaali avaus voi silti terveellä tavalla ravistella liikkeelle keskustelua siitä, mikä on paras tapa palveluiden järjestämiseen. Kerran päätetyt hallinnolliset rakenteet eivät voi olla kiveen hakattuja. Muutosten pohtimiseen on juuri nyt hyvä tilaisuus, sillä terveydenhuoltolakia ollaan uusimassa samaan aikaan kun terveydenhuollon kustannukset ovat nousussa kuntien kannalta kipeään tahtiin.
Asukkaille on tärkeää, että he voivat luottaa saavansa julkista terveydenhoitoa silloin, kun he sitä tarvitsevat. Potilaan näkökulmasta hallinnolliset rajat ovat täysin yhdentekeviä. Vaativa erikoissairaanhoito on pohjoisessa joka tapauksessa keskitetty Ouluun, eikä toisaalta Kemin tai Rovaniemen kaltaisista kaupungeista omia sairaaloita olla missään tapauksessa lakkauttamassa.
Silloin kyse on vain siitä, mikä lopulta on järkevin tapa järjestää nämä asiat. Erityisesti se koskee kallista erikoissairaanhoitoa. Katseen nosto yli perinteisen ajattelun voi olla hyvinkin tarpeellista.
Pohjois-Suomen kannalta asiassa on myös toinen näkökulma, joka ei enää liity vain terveydenhuoltoon. Oulu ja Rovaniemi tai Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa eivät saa olla toistensa kilpailijoita, vaan kumppaneita ja täydentäjiä. Hyviä esimerkkejä ovat Lapin matkailu, Oulun teknologinen kehitys ja Tornion-Haaparannan nousu kauppakeskuksena.
Kaikki nämä hyödyttävät koko pohjoista, ja jatkossa tiukasta etupiiriajattelusta on entistäkin enemmän haittaa.
Oulun ja Rovaniemen maantieteellinen välimatka on sen verran pitkä, ettei mitään toimintoja noin vain yhdistellä. Molemmat kaupungit kehittyvät omien vahvuuksiensa mukaan. Niiden yhteispeli voisi kuitenkin olla paljon nykyistä laajempaa ja hedelmällisempää. Vain sillä tavoin ne voivat säilyttää asemiaan kilpailussa, jossa haastajat tulevat aivan muualta kuin Pohjois-Suomen sisältä.