Rajavartiolaitos saa hälytyksen maastopalosta 50 kilometrin päässä Helsingistä. Koala-helikopteri nousee hetkessä ilmaan pääkaupungissa ja on perillä tuhoalueella kymmenessä minuutissa. Kopterista pudotetaan 800 litraa vettä liekkeihin. Roihu tokenee tarpeeksi, ja palokunta hoitaa loput.
Näin jouhevasti pitäisi tulipalojen talttua uusilla Koala-helikoptereilla. Rajavartiolaitos esitteli medialle keskiviikkona neljästä uudesta kopteristaan ensimmäisen, jota on jo käytetty opetuslentoihin. Virallisesti se pitäisi ottaa käyttöön ensi viikolla. Koptereita toimitetaan Suomeen kaikkiaan neljä, viimeiset vuodenvaihteen jälkeen. Viralliselta nimeltään AgustaWestland AW119Ke Koalat korvaavat vuosikymmeniä vanhat AB206 Jet Ranger -kopterit. Kaksi Koalaa sijoitetaan Helsinkiin ja kaksi Rovaniemelle. Ne maksavat yhteensä 14 miljoonaa euroa.
Koalaa käytetään pääasiassa maa-alueilla sammutus- ja pelastustöihin sekä rajavalvontaan. Koala on edeltäjäänsä huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi. Italialainen yksimoottorikopteri lentää yli 270 kilometriä tunnissa, siihen mahtuu puolet enemmän matkustajia kuin Jetiin eikä sitä tarvitse tankata yhtä usein.
Kopterin pimeänäkölaitteella jäljitetään kadonneita ihmisiä öisin, valmiusjoukot laskeutuvat kätevästi maahan köysilaskeutumisjärjestelmän avulla ja täytettävän sammutuspussin vesi tukahduttaa maastopalot. Näitä ominaisuuksia ei ole Jetissä.
Lisää koptereita vaihtoon
Rajavartioston vartiolentolaivueen komentajan mielestä Koala on laadukkain yksimoottorinen helikopteri. --?Parasta siinä on nopeus ja kuljetuskyky, Antti Pesari sanoo.
Pesarin mukaan helikopterit piti vaihtaa viimeistään nyt. Vanhin suomalaisten Jet Ranger -kopteri on lähes 40-vuotias, kun koptereita käytetään tavallisesti 25--30 vuotta. Koalat ovat tarpeen myös siksi, että Rajavartiolaitos avustaa säännöllisesti poliisia ja pelastuslaitosta.
Koalien saamisen jälkeen vartiolentolaivueeseen kuuluu 12 helikopteria. Laivueen modernisointi ei lopu siihen. Viiden vuoden kuluessa uusiin vaihdetaan viisi kaksimoottorista kopteria, joiden tekniikka on Pesarin mukaan vanhentunutta.