Viikonloppuna Niiralan raja-asemalla kaikki sujui kuten viime vuosina on totuttu henkilöliikenteessä. Passit katsotaan, kassit kannetaan yli, joku pistokoe silloin tällöin. Muistot takavuosien pikkutarkasta penkomisesta alkavat olla yhä kaukaisempaa kansanperinnettä, muuten eivät sadattuhannet ihmiset menisi Suomen ja Venäjän rajan yli joka vuosi.
Georgian suunnan sekasotku ja kova kansainvälinen sanailu ei näy muuttaneen tunnelmia Suomen rajan suunnalla mihinkään. Yksi paluumatkan tarkastuspiste tosin tuntui omituiselta: se oli liikuteltava, ja sitä kiinnosti vain, onko kyydissä venäläisiä.
Jo se, että on olemassa liikuteltavia tarkastuspisteitä, kertoo jotakin. Jos kontrollia halutaan kiristää, se käy hyvin helposti. Siksi askel sellaiseen pitäisi saada kovin pitkäksi.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen aika on on itärajan molemmin puolin tietänyt valtavaa muutosta parempaan. Rajan ylittämisestä on tullut osa tavallisten ihmisten tavallista elämää. Suomen puolella kuulee yhä enemmän venäjää, Venäjän puolella yhä enemmän suomea.
Joka ainoa Itä-Suomen kaupunki on virittänyt tulevaisuudenvisioitaan Venäjän yhteyksien varaan. Haaparannan Ikeaan ja Kiimingin Ideaparkiin on laskettu ilmestyvän bussilasteittain venäläisiä ostosmatkailijoita.
Tällaiset leppoisat, aina vain lisääntyvät yhteydet ovat Venäjän länsirajalla kovin poikkeuksellisia. EU:n ja Venäjän muut maarajat ovat Viron ja Latvian suunnalla, ja Kaliningradin kautta Puolan ja Liettuan kanssa. Ne ovat kaikki tunnelmaltaan hyvin toisenlaisia kuin Suomen raja.
Suomen itärajalla oleellista nykyään on, että se on nimenomaan EU:n itäraja.
Sortavalan edustalla Laatokalla avautuu aivan käsittämättömän suurenmoinen saaristo. On helppo kuvitella, millaisessa matkailumaineessa tuo alue olisi, jos historia olisi reilut 60 vuotta sitten mennyt toisin.
Nykyään saaristo on aivan luonnontilassa ja parasta, mitä sille voi tapahtua, on koko alueen pysyvä suojelu. Juuri se on vireillä. Laatokan saariston puistoa Pitkärannan, Sortavalan ja Lahdenpohjan alueelle on valmisteltu vuosikausia, ja jos aikataulu pitää, luonnonpuiston asema pitäisi virallistaa talven aikana.
Nyt asia on Karjalan tasavallan käsissä. Mutta vuosina 1999-2001 puiston valmistelua tuettiin Euroopan unionin Tacis-hankkeena.
Etäämmällä idässä, Aunuksessa vanhojen kuvauksellisten karjalaiskylien elämä näyttää viime vuosina kohentuneen, tai ainakin kylien ja karjalan kielen jatkuva alamäki on pysähtynyt. Lapsia kirmaa pitkin kylänraitteja, taloja korjaillaan, ja aivan uutena piirteenä matkailua on alettu tuotteistaa. Aunuksen kyliin voi jo ostaa etnomatkailun ohjelmapaketteja, hanhipelloille rakennetaan majoitustilaa ja lintutornia.
Kävijä saa käsiinsä esitteen Aunuksen kulttuurimatkailusta, ja tuossa esitteessä komeilee EU:n lippu ja Jyväskylän vaakuna. Projekti on Euroopan unionin rahoittama ja jyväskyläläisten junailema. Paikallinen opas kertoo olleensa vuosia Tacis-ohjelman tulkkina.
Nyt ajankohtaisia ovat EU:n ja Venäjän naapuruusohjelmat. Yksi niistä on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien sekä Karjalan tasavallan yhteinen Euregio Karelia, jolla tuetaan rajat ylittävää taloudellista ja sosiaalista yhteistyötä. Sitä hallinnoidaan Oulusta.
Kesäkuussa Hanti-Mansin kokouksessa näytti siltä, että EU:n ja Venäjän uusi kumppanuussopimus ja viisumivapausneuvottelut menisivät vihdoin eteenpäin. Molemmat helpottaisivat juuri tavallisten ihmisten kanssakäymistä rajan yli.
Nyt tunnelma on toinen. Voimapolitiikka jyrää, puheet kovenevat. Mitä tapahtuu unionin ja Venäjän suhteille, sitä ei vielä tiedä kukaan. Ajatuksena on ollut laittaa kumppanuus- ja viisumivapausneuvotteluita jäihin, vastavetona Venäjän käyttäytymiselle. Hankaluuksia niille varmaan on luvassa, tehtiinpä siitä erillispäätöstä tai ei.
Voi hyvin ymmärtää, että päämiehet ja ministerit tällaisia pohtivat. Aivan eri asia on, onko sellaisessa minkäänlaista järkeä.
Paljon enemmän hyötyä nimittäin olisi siitä, että kumppanuus- ja viisumivapausneuvotteluita yritettäisiin juuri nyt kaikin keinoin edistää ja nopeuttaa. Tämä asia tulee iholle juuri Suomen ja Venäjän rajalla.
Suurin virhe tällä hetkellä olisi hyydyttää yhteyksiä niin, että se haittaisi tavallisten ihmisten kulkemista ja kaikkia satoja pieniä ja suuria yhteistyöprojekteja. Venäjän pysyvän uudistumisen paras toivo kun on keskiluokassa, joka on jo tottunut matkustelemaan ja kulkemaan vapaasti.
Jos ja kun EU:n tavoitteena on edistää Euroopan vakautta, se ei tapahdu eristämällä tavallisia kansalaisia toisistaan. Sen sijaan se tapahtuu edistämällä kanssakäymistä ja verkostoja - miksi muuten unioni itse olisi poistanut sisärajansa.