Moni katsoja hieraisi alkuviikosta epäuskoisena silmiään, kun televisiouutisiin ilmestyi kuvaa viipurilaisesta oikeussalista. Siellä oli juuri ryhdytty käsittelemään sitä, kuka omistaa tontin osoitteessa Luostarikatu 26.
Asianajaja Kari Silvennoinen pyrkii todistamaan oikeussalissa Venäjällä, ettei suomalaissuvun omistusoikeus ole mihinkään kadonnut. Sotien jälkeen tehdyssä Suomen ja Neuvostoliiton välisessä rauhansopimuksessa siirrettiin valtioiden rajaa, mutta Silvennoinen väittää, ettei siinä kumottu yksityistä maanomistusta.
Pariisin rauhansopimuksessa on mutkikkaita yksityishenkilöiden omaisuutta koskevia määräyksiä, mutta ne liittyvät muiden maiden kansalaisten hallitsemaan omaisuuteen sota-ajan Suomessa. Kysymys Suomen pakkoluovuttamien alueiden yksityisoikeudellisesta asemasta tuskin edes kävi kenenkään mielessä, kun Stalin ja hänen ministerinsä latelivat ehtojaan suomalaisille.
Nyt tällainen oikeudenkäynti on kuitenkin alkanut Venäjällä. Maan oikeuslaitokselle on kunniaksi, että asia on ylipäätään otettu käsittelyyn ja että ainakin alku on sujunut asiallisesti. Harva uskoi, että edes tässä pisteessä koskaan oltaisiin.
On epätodennäköistä, että suomalaissuku voittaa oikeudenkäynnin. Se tarkoittaisi nimittäin Venäjän näkökulmasta hyvin ikävää asiaa: sitä, että jokaiselle Suomelta sodassa viedylle neliömetrille voisi ilmaantua suomalainen omistaja, joka vaatii tonttejaan ja tiluksiaan takaisin -- vaikka valtioiden raja ei mihinkään siirtyisi.
Venäjällä oikeudenkäynnin alku on jo saanut osakseen melkoista huomiota. Huomioarvo vain paisuu, mikäli asia menee korkeampiin oikeusasteisiin. Silvennoinen aikoo jatkaa käräjöintiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jos Venäjän oikeuslaitokselta tulee kielteinen päätös.
Asian juridinen pohja on kuitenkin niin tulkinnanvarainen, että evakkojen ja heidän perillistensä tuskin kannattaa vielä kaivella esiin vanhoja tonttikarttoja. Euroopassa on nähty 1990-luvun alun jälkeen paljon tämäntapaisia oikeudenkäyntejä. Jutut ovat olleet mutkikkaita, eikä yleispätevää linjaa kiistojen ratkaisemiseksi ole syntynyt.
Nyt alkanut oikeudenkäynti on ainutlaatuinen oikeudellisesti sekä historian kannalta, koska siinä yritetään ratkaista juridisin perustein aseiden avulla luotu ongelma. Venäläisiltä tuomareilta voi vain toivoa, että he pitävät päänsä kylmänä kovien paineiden keskellä. Venäjällä kun halutaan, että asia ratkaistaan poliittisin eikä juridisin perustein.