Rai­to­tien ra­ken­ta­mi­nen Hiuk­ka­vaa­ran ja Kiu­lu­kan­kaan välille alkaa - Ouluun muo­dos­tuu kehätie

Raitotien uuden osuuden rakennustyöt alkavat marraskuussa, ja ne on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden heinäkuussa.

Raitotien uutta osuutta rakennetaan tänä talvena.
Raitotien uutta osuutta rakennetaan tänä talvena.
Kuva: Oulun kaupunki

Raitotien uuden osuuden rakentaminen alkaa tässä kuussa, kerrotaan Oulun kaupungilta. Raitotien rakennustyöt alkavat marraskuussa.

Uusi tieosuus valmistuu Hiukkavaaran ja Kiulukankaan välille ensi vuoden heinäkuussa. Alueella on jo menossa maan kynsiminen. Katualueen raivaukset on tehty aiemmin tänä vuonna.

Kyseessä on noin kolme kilometriä pitkä katuosuus, joka yhdistää Raitotien Poikkimaantiehen. Samalla muodostuu koko kaupungin kiertävä kehätie. Tieyhteys vähentää läpikulkuliikennettä muun muassa Haapalehdon alueella.

Rakennusurakan yhteydessä tehdään autotien lisäksi kevyen liikenteen väylä. Uusi tieyhteys on tarpeellinen myös siksi, että osa Hiukkavaaran uuden koulun oppilaista tulee Kiulukankaalta.

Raitotien uusi osuus katkaisee Haapalehdosta lähtevän kuntoreitin ja ladun. Rakennuttajavalvoja Sauli Heikinheimo Oulun kaupungilta kertoo, että kuntoreitille on tarkoitus rakentaa jokin yhteys Raitotien kohdalle. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi silta. Yhteyttä ei rakenneta vielä tänä talvena, kun rakennustyöt ovat kesken.

Rakennustyön vuoksi alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja, jotka voivat aiheuttaa haittaa liikenteelle. Kohteen pääurakoitsija on VRJ Pohjois-Suomi Oy Raitotien rakennustyöt alkavat marraskuussa.