Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan mukaan viranomaisten tilastoimien raiskausrikosten määrä on Suomessa kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Muutos kuulostaa hälyttävältä, mutta loppujen lopuksi se voi kertoa myös hyvästä kehityksestä. Ainakin Optulan mukaan muutosta selittävät ennen kaikkea ilmoitusherkkyyden kasvu ja syyteoikeutta laajentaneet lainmuutokset. Entistä useampi rikos myös etenee poliisilta syyttäjälle.
Merkillepantavaa tuloksissa oli muun muassa se, että valtaosa rikoksista tapahtuu toisensa ennestään tunteneiden osapuolten välillä. Vain kuudennes rikoksista oli uhrilleen ennestään tuntemattoman tekijän tekemiä.
Varsin raju luku selvityksessä on se, että joka kolmas tuomittu oli kansalaisuudeltaan ulkomaalainen. Ilmeisesti joistakin kulttuureista tulevat miehet kantavat herkästi mukanaan lähtömaidensa alistavampia ja väkivaltaisempia malleja suhtautumisessa toiseen sukupuoleen. Kovin erilaisista taustoista saapuvien tulijoiden kotouttamisessa onkin tässä paljon tekemistä.
Entistä useampi raiskaaja istuu vankilassa. Kun vielä vuonna 1998 seksuaalirikoksista tuomittujen suoritettavana oli kaikkiaan 150 vankeusvuotta, runsasta kymmentä vuotta myöhemmin luku oli 300. Kehitys on yhteiskunnalle kallista, mutta jos vastakkain ovat kansalaisen fyysisen koskemattomuuden suojelu ja vankeinhoitokustannukset, edellinen on jälkimmäistä tärkeämpi.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ehdottaa nyt sen pohtimista, pitäisikö Suomessa myös vähäinen väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen luokitella raiskaukseksi. Ministeri on oikeilla jäljillä. Jos uhri joutuu pelkäämään henkensä puolesta, raiskaus on aivan käypä rikosnimike.