Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on napakasti tarttunut seksuaalirikossäännösten uudistamiseen. Seksinosto pitäisi kriminalisoida. Tästä on kuitenkin vasta olemassa selvitys. Sen sijaan raiskaussäännöksen uudistaminen on jo edennyt hallituksen esityksen luonnokseksi. Siinä niin sanotusta lievästä raiskauksesta pitäisi päästä eroon.
Koko lievän raiskauksen ongelma syntyi vuonna 1998 rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. sen lähtökohtana oli kaikkien rikosten jakaminen kolmeen törkeysluokkaan: perustunnusmerkistöön sekä lievään ja törkeään tekomuotoon. Kaikkien näiden piti olla eri pykälissä mutta samassa rikoslaissa.
Kolmenlaisia törkeysmuotoja tuli tämän seurauksena sellaisiinkin rikoksiin, johon ne eivät soveltuneet kuten raiskauksiin ja tappoon.
Vuoden 1889 rikoslaissa murha ja tappo erotettiin selvästi siten, että murha tehtiin vakain tuumin ja tappo pikaistuksesta. Tapposäännökseen sisältyi myös lievempi asteikko, jos tekijä oli provosoitu tekoon tai asianhaarat olivat muutoin lieventävät.
Vuoden 1998 uudistuksessa taposta tehtiin perusrikos. Murhasta tuli törkeä tappo ja surmasta lievä tappo. On siinä omaisilla sitten ollut kuuntelemista, kun tuomioistuimet ovat perustelleet päätöksiään. Uhreja on hakattu, kuristettu, puukotettu ja rääkätty. Ei ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi silloin, kun tuomioistuimet lopuksi ovat todenneet, ettei tekoa kokonaisuudessaan ole kuitenkaan pidettävä törkeänä.
Raiskaukselle kävi vähän samoin. Törkeysasteeseen on vaikuttanut ennen kaikkea käytetyn väkivallan määrä. Jos on ainoastaan tartuttu uhrin käsiin ja estetty poistuminen, teko on katsottu lieväksi vaikka tekijälle olisi kuinka sanottu, ettei seksiä haluta. Teko on nimikkeeltään vain pakottamista eikä raiskausta.
Vuonna 1998 uusitut raiskaussäännökset eivät olleet muutoinkaan kehityksen kärjessä vaan pikemminkin jälkijunassa. Amerikkalainen naisasialiike oli jo parin vuosikymmen ajan vaatinut raiskaussäännösten uusimista siten, että lähtökodaksi otetaan väkivallan sijasta suostumuksen puute. Raiskaus on siis sukupuoliyhteys, johon ei ole saatu suostumusta.
Seksi haluttiin nähdä kahden tasa-arvoisen ihmisen toiminnaksi. Väkivallalle rakennetuissa säännöksissä ei ollut näin. Niissä raiskaaja käyttää väkivaltaa ja uhrin tehtävänä on vastustaa.
Suostumukselle rakennetut raiskaustunnusmerkistöt levisivät anglosaksisiin maihin ja sieltä kansainvälisiin sopimuksiin ja vähitellen Eurooppaankin. Mannermaiset, lähinnä saksalaista rikoslainsäädäntöä seuraavat maat alkoivat näyttää toivottoman vanhanaikaisilta.
Niinpä Ruotsissa ja Suomessakin tuli kiire selittää, ettei suostumukselle rakentuva raiskaussäännös oikeastaan ollut naistenkaan edun mukaista. Koetettiin kovasti todistella, että nykyisetkin raiskaussäännökset rakentuvat suostumuksen puutteelle, vaikkei sitä pykälissä sanotakaan.
Lievän raiskauksen pykälästä halutaan Suomessa kuitenkin päästä eroon. Eihän sellaista ole edes Ruotsissa ja Ruotsiahan on totuttu seuraamaan. Ei kuitenkaan aina eikä kaikessa.
Ruotsissa rikosoikeus- ja sosiaalisektori ovat koko ajan toimineet tiiviissä yhteistyössä. Suomessa aina ei ole ollut näin. K.J. Långin johtajakaudella 80-luvulla jopa suunniteltiin Kriminaalihuollon lakkauttamista. Vankeuden sisältönä tuli olla vain vapauden menettäminen ja sillä siisti.
Mutta lievälle raiskaukselle näyttää malli löytyneen jälleen Ruotsista. Jos rikos katsotaan olosuhteisiin katsoen vähemmän törkeäksi, käytetään lievempää asteikkoa ja tämä säädetään samassa lain kohdassa kuin muukin raiskaus.
Tämä lievän raiskauksen sisällyttäminen raiskaussäännökseen ei Suomessakaan uusi ajatus ole, pikemminkin paluuta entiseen. Hallituksen esityksen luonnosta lukiessa sitä ei välttämättä heti huomaa, koska hallituksen esitykset nykyään kirjoitetaan useimmiten ilman historiaa. Tekstit alkavat lainsäädännön nykytilasta ja loppuvat uudistusesityksiin. Näin saadaan muutokset näyttämään jonkinlaiselta edistykseltä.
Siinä voi käydä, kuten entiselle väitöskirjan tekijälle, joka ilmoitti keksineensä uuden ajatuksen. Toinen totesi ainoastaan, ettet sinä mitään uutta ole keksinyt. Sinä et vain ole lukenut tarpeeksi.
Jo Suomen vuoden 1889 rikoslain raiskaussäännös sisälsi lievemmän asteikon, jos ”asianhaarat ovat erittäin lieventävät”. Vastaavanlaisesti oli vuoden 1971 raiskaussäännöskin kirjoitettu.
Lievän raiskauksen osalta kehitys näyttää palaavan entisiin lainkirjoitustapoihin. Raiskaussäännös voisi myös uudistua eikä kulkea vain edestakaisin.
On myös mahdollista jättää koko ”vähemmän törkeä” raiskaus pois lakitekstistä ja jättää se rangaistuksen mittaamisen varaan. Tätä ei ilmeisesti ole haluttu tehdä, koska rangaistusminimiksi tulisi yksi vuosi vankeutta. Nyt lievästä raiskauksesta tuomitaan käytännössä alle yhden vuoden ehdollinen vankeus. On aivan sama, onko ehdollinen rangaistus yksi vuosi vai kuusi kuukautta. Ei sitä kuitenkaan juuri koskaan pistetä täytäntöön. Ja onhan laissa mahdollisuus alittaa minimirangaistuskin.
Ei näytä kovin hyvältä, jos raiskaussäännöksessä paistaa yhtenä minimirangaistuksena neljä kuukautta vankeutta. Vai onko niin, että seksuaalirikosten säännöksiä uudistettaessa täytyy Leninin tapaan mennä kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rikosoikeuden professori.