Rais­kauk­ses­ta van­keut­ta ou­lu­lais­mie­hel­le

Vuonna 1959 syntynyt oululaismies tuomittiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona vuonna 1959 syntyneen oululaismiehen yhden vuoden neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta.

Hän saapui asunnolleen joulukuussa 2010 mukanaan nainen, jonka hän oli tavannut aiemmin ravintolassa. Kaksikko jatkoi asunnolla alkoholin nauttimista.

Mies riisui naisen tämän vastusteluista huolimatta, esti häntä huutamasta apua laittamalla käden hänen suulleen ja oli sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan vastoin naisen tahtoa.

Mies määrättiin maksamaan naiselle erilaisia korvauksia yhteensä noin 6 000 euron edestä sekä hänen noin 4 500 euron oikeudenkäyntikulut.

Miehen omat, noin 3 000 euron oikeudenkäyntikulut maksaa valtio.

Raiskauksesta voidaan tuomita vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Käräjäoikeus otti tuomion pituudesta päättäessään huomioon muun muassa sen, ettei tuomitulla ole aiempaa rikostaustaa ja sen, että että käytetty väkivalta oli oikeuden mielestä suhteellisen vähäistä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä