Viron ja Venäjän rajasopimus on taas tilassa, jossa sen voimaantulosta ei voida sanoa mitään varmaa. Sopimusta on sorvattu jo vuosikymmen, ja sen sisältökin on ollut käytännössä valmis vuodesta 1998. Nyt pitää kuitenkin kysyä, joudutaanko vielä näkemään neuvottelujen alkamisen 15-vuotispäiväkin ennen kuin asia saadaan lopullisesti pois päiväjärjestyksestä, siksi tiukasti takalukkoon maiden suhteet ovat viime päivinä menneet.
Vielä toukokuussa kaikki näytti hyvältä. Ulkoministerit Urmas Paet ja Sergei Lavrov allekirjoittivat Moskovassa maa- ja merirajat määrittelevät kaksi sopimusta. Sen jälkeen lopullinen ratifiointi oli parlamenttien, Viron riigikogun ja Venäjän duuman käsissä. Riigikogu pystyi kuitenkin hyväksymään lain juhannuksen alla vasta, kun sen johdantoon oli tehty oppositiota tyydyttävät lisäykset muun muassa Tarton rauhasta ja itsenäisen Viron jatkuvuudesta vuodesta 1920 lähtien.
Tämä suututti Venäjän, ja maan ulkoministeriö katsoi sopimuksen mitätöityneen. Sopimus ei siis tällä hetkellä ole edes menossa duuman käsittelyyn. Venäjän mielestä viittaukset historiaan pitävät auki mahdollisuutta, että Viro voisi myöhemmin esittää sille aluevaatimuksia.
Tässä tilanteessa Venäjälle eivät enää tunnu kelpaavan Viron selitykset siitä, että itse rajasopimukseen ei ole tehty mitään muutoksia. Valitettavan jyrkkä asenne kertoo syvästä epäluulosta, jota maat puolin ja toisin tuntevat. Viron ulkoministeri Urmas Paet on kommentoinut Venäjän menettelyä sanoen, että siinä näkyy yhä pettymys Neuvostoliiton hajoamisesta.
Ulkoministeri Paet piti myös Venäjän äkkijyrkkää reaktiota "ikävänä yllätyksenä". Sitä se Tallinnasta katsoen tuskin kuitenkaan oli. Luultavasti Paet ei vain voinut muuta sanoa, koska muuten voisi syntyä vaikutelma, että Viron parlamentti olisi ehdoin tahdoin halunnut ratifioinnin yhteydessä suututtaa naapurinsa. Se ei varmaan ollut Viron tavoite, mutta se oli kuitenkin sisäpoliittisen pelin tulos. Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa suhteiden kohentaminen näyttää toivottoman hankalalta.
Viro on toki selvinnyt ilman rajasopimusta näihinkin asti, mutta sen puute estää sellaisten tiiviiden suhteiden syntymisen, jotka naapurimailla voisi luontevasti olla. Tosin Viro ei ole tilanteessaan yksin. Myöskään Latvialla ja Venäjällä ei rajasopimusta ole. Niidenkin välejä hiertää samalla tavalla kysymys siitä, onko kipeä historia nostettava näkyviin rajasopimuksessa tai sen yhteydessä. Ehkä nyt ei auta muu kuin se, että annetaan ajan kulua, ja yritetään jonkin ajan kuluttua uudelleen.
paakirjoitus@kaleva.fi