Rahoitusseikkailut kansainvälisillä pääomamarkkinoilla ovat koitumassa kohtalokkaiksi Itävallan ammattiliittojen keskusjärjestölle ÖGB:lle.
Järjestön kruununjalokiveä Bawag-pankkia uhkaavat Yhdysvalloissa nyt yli 1,3 miljardin dollarin korvauskanteet, jotka periytyvät pankin yhteistyöstöstä konkurssin tehneen amerikkalaisen Refco-sijoitusyhtön kanssa.
Amerikkalaissijoittajat syyttävät itävaltalaispankkia Refcon sijoitustappioiden peittelemisestä ja osallisuudesta sen tuloksen väärentämiseen.
Refcon johdannaiskauppiaiden johtaja Philipp Bennett pidätettiin syksyllä 2005 tuloslukujen väärentämisen takia Yhdysvalloissa.
Viime viikolla Itävallassa paljastui, että ÖGB itse kuului suoraan Refcon omistajiin.
Välikätenä riskialttiissa kasinopeleissään järjestö käytti itävaltalaislähteiden mukaan pankkinsa lisäksi ainakin yhtä peitesäätiötä.
Korvausten lankeaminen Bawagin maksettaviksi merkitsisi ÖGB:lle sen tärkeimmän rahalähteen menettämistä. Järjestö omistaa pankin kaikki osakkeet ja se on perinteisesti ollut ÖGB:n rahoituksen tärkeä tukipilari.
Bawag on Itävallan neljänneksi suurin pankki. ÖGB päätti maaliskuussa myydä kolme neljäsosaa pankin osakkeista, mutta ostajaa ei löytynyt.
Bawag-pankkia on ravistellut aiemmin muun muassa sen Karibian-bisneksiin liittyvä sijoitusskandaali. Itävaltalaislähteiden mukaan pankki teki niillä vuosina 1995-2000 yli miljardin euron tappiot. Menetykset johtivat vuonna 2000 pankin konkurssitilaan, josta sen pelastivat vain ÖGB:n myöntämät laajat takuut.
ÖGB:hen kuuluu 13 itävaltalaista ammattiliittoa.