EU:lle vuosi 2017 päättyi paremmissa tunnelmissa kuin edellinen. Unionin jättävä Britannia ei ole saamassa yhtäkään seuraajaa.
Unionin perusarvoja vastaan pullikoivat Puola ja Unkari ovat kuitenkin kova pala purtavaksi.
Vuosi 2015 toi EU:hun pakolaiskriisin. Vuotta 2016 leimasi Britannian kansanäänestyspäätös lähteä unionista. Jopa EU:n olemassaolo näytti uhatulta.
Vastoin monien pelkoja ja toisten toiveita Brexit-äänestyksestä ei kuitenkaan seurannut ketjureaktiota. Britannian edessäkään ei näytä olevan paluuta kuningaskunnan suuruuden päiviin. Maa on päinvastoin ajautumassa etenkin taloudessa epävarmoille vesille.
Vuosi 2017 ei ylipäätään tuonut unioniin samanlaisia vavistuksia kuin kaksi edellistä. EU ei jäsenmaiden kansalaisten silmissäkään ole enää uppoava laiva.
Ainakin eurobarometri-mittauksen mukaan unionin kansalaisten luottamus EU:hun oli tämän vuoden puolivälissä suurempaa kuin kertaakaan vuoden 2010 jälkeen. Euromaissa yhteisvaluutan kannatus oli vahvempaa kuin koskaan vuoden 2004 jälkeen.
Vuoden loppu vei EU:n kuitenkin peruskysymysten ääreen. Unionin komissio aktivoi joulun alla prosessin, joka voi johtaa jopa yhden jäsenmaan eli Puolan äänioikeuden menetykseen.
Taustalla ovat Puolan nykypäättäjien ajamat muutokset maan oikeuslaitoksessa. EU:n mielestä ne uhkaavat oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja oikeusvaltioperiaatetta.
Komissio ei voinut katsoa tilannetta enää läpi sormien. Samalla prosessin aloitus yhtä jäsenmaata vastaan on riskialtista.
Puolan nykyiset vallanpitäjät, ennen kaikkea vanhoillinen Laki ja oikeus -puolue, nauttivat laajaa kansansuosiota muun muassa maan vahvan – osaksi EU:n tukiin perustuvan – talouskasvun takia.
Puolan ei kaiken lisäksi tarvitse tosiasiassa pelätä äänioikeuden menetystä, sillä siihen tarvittaisiin muiden jäsenmaiden yksimielinen päätös. Unkari julisti pääministerinsä Viktor Orbánin johdolla heti komission ilmoituksen jälkeen, että maa aikoo tukea Puolaa EU:n ”epäreilua ja perustelematonta” hyökkäystä kohtaan.
Jos siis EU vie Puolaa vastaan nostetun prosessin loppuun saakka, edessä on lähes varma tappio. Hankkeen lopputuloksena voi kaiken lisäksi olla, että EU:n toimet satavat Puolassa nimenomaan niiden poliitikkojen laariin, joiden eurooppalaisille arvoille vieraat toimet unioni haluaa pysäyttää.
Historia suurvaltavaiheineen ja traagisine jakoineen on Puolassa maan minäkuvan keskeinen osa. Historiasta ammennetaan aineksia myös nykyisiin päivänpoliittisiin tarpeisiin. EU ei kuitenkaan ole mikään Neuvostoliitto, ja Puola puree nyt siekailematta kättä, joka on auttanut sen jaloilleen.
EU:n näkökulmasta Puola ja sitä peesaava Unkari eivät kuitenkaan merkitse unionille sen olemassaoloa vaarantavaa uhkaa. Nykyisten johtajiensa alla maat ovat enemmänkin rähinöitsijöitä, joiden kypsymistä aikuisuuteen muu unioni joutuu odottamaan.
Kaksi muuta Unkarin ja Puolan kanssa niputettua maata eli Tshekki ja etenkin Slovakia ovat jo merkillepantavasti alkaneet tehdä poliittista pesäeroa kahteen konfliktihakuiseen kaveriinsa.