Luottamus on rahatalouden perusta ja rahatalous on markkinatalouden perusta. Sanakirjan mukaan sanalla luottamus tarkoitetaan "tunnetta tai varmuutta siitä, että toiseen voidaan luottaa, että toinen ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä".
Paperiraha on arvokasta siksi, että seteleiden hallussapitäjät voivat luottaa siihen, että muutkin uskovat niiden käyvän maksuvälineenä jonakin myöhempänä ajankohtana. Mikään pankki ei voi toimia, elleivät tallettajat voi luottaa siihen, että pankkiin talletetut varat on turvattu. Pankin puolestaan täytyy voida luottaa siihen, että lainansaaja aidosti pyrkii maksamaan lainansa takaisin.
Tätä kuvastaa se, että suomenkielen sana luotto tulee juuri sanasta luottamus. Sanakirjan mukaan "luotto tarkoittaa luottamusta, jonka perustella joku voi saada toiselta henkilöltä jotakin velaksi".
Yleisesti hyväksytyn maksuvälineen, rahan, synty oli aikanaan edellytys erikoistumiselle, työnjaolle ja kaupalle. Pankkitoiminnan synty teki mahdolliseksi investointien ja säästämisen erottamisen toisistaan ja siten velkaantumisen. Kyvykkäille yrittäjille tuli mahdollisuus investoida ja työllistää ilman, että heidän täytyi olla jo valmiiksi varakkaita rahoittamaan investointinsa. Luottamus ja sitä kautta luotolla rahoitetut investoinnit olivat ja ovat edelleen edellytys taloudelliselle kasvulle.
Mutta rahatalouden historia on täynnä kertomuksia siitä, miten luottamus on pettänyt.
Ennen hallitsijoilla oli tapana sotaretkien rahoittamiseksi alentaa rahan arvoa heikentämällä kolikoiden jalometallipitoisuutta. Paperirahan aikana samaan päästiin lisäämällä liikkeessä olevan rahan määrää yli sen, mitä sitä juokseviin liiketoimiin tarvittaisiin. Seurauksena oli rahan arvon heikkeneminen, kun inflaatio nakersi sen reaaliarvoa. Hallitsijat saivat osansa, mutta tunnolliset säästäjät köyhtyivät.
Villissä lännessä laskivat liikkeeseen omia seteleitä vastineeksi vastaanottamistaan kulta- tai muista talletuksista tai myöntämistään luotoista. Usein tapahtui niin, että pankkiiri pian hävisi paikkakunnalta ja jätti setelinhaltijat nuolemaan näppejään. Kaikenlaista muutakin huijaamista on tapahtunut historian sivu.
Historia opettaa, että se, joka lupaa sijoittajalle yleistä korkotasoa reilusti korkeampia tuottoja, on todennäköisesti huijari. Pankinjohtajat ovat tottuneet katsomaan asiaa toisin päin. Asiakas, joka on halukas maksamaan luotostaan käypää tasoa huomattavasti suuremman koron, voi olla juuri se tyyppi, jolla ei ole aikomustakaan maksaa lainaa takaisin.
Pahinta, mitä pankille voi sattua on se, että tallettajat menettävät luottamuksensa pankin maksukykyyn. Mikä tahansa pankki kaatuu, jos suuri osa sen tallettajista tulee nostamaan talletuksensa samanaikaisesti pois. Tallettajien paniikki voi syntyä, vaikka pankin asiat olisi hoidettu hyvin. Joskus pelkkä huhu riittää laukaisemaan talletuspaon.
Kaikkeen yritystoimintaan kuuluu riskinotto. Ilman riskinottoa ei tapahdu taloudellista kasvua eikä hyvinvointi lisäänny.
Pankkitoiminnassa on kysymys riskinotosta, mutta myös riskien hallitsemisesta. Luotonantoon liittyy luottotappioriski. Maksuvalmiusriski syntyy siitä, että pankit rahoittavat antamiaan pitkäaikaisia luottoja lyhytaikaisella velalla. Jos talletukset katoavat tai markkinoilta ei voi ostaa uutta rahaa, pankeille ja luotonsaajille voi molemmille käydä huonosti. Lisäksi korot ja kurssit heiluvat, mistä syystä pankit altistuvat korko- ja kurssiriskeille.
Riskienhallinta edellyttää puskureita ja turvaverkkoja. Pankin vakavaraisuus on keskeisin puskuri luottotappioita vastaan. Vakavaraisuus riippuu siitä, paljonko omistajat ovat panneet omia varojaan likoon pankin toimintaa varten. Maksuvalmiusriskiä pyritään hallitsemaan pitämällä riittäviä kassavarantoja. Luottoriskiä pyritään hallitsemaan hyvällä asiakastuntemuksella, vakuuspolitiikalla ja lainasalkun hajauttamisella.
Rahoitusmarkkinat itsessään tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia riskinhallintaan. Korko- ja kurssiriski voidaan eliminoida sopivilla vastaoperaatioilla. Kuitenkin samat välineet, jotka helpottavat riskien hallintaa, tekevät mahdolliseksi liiallisen riskin ottamisen. Monessa pankissa kokemattomuus, puutteellinen valvonta tai väärin asetetut palkkio- ja kannustinjärjestelmät ovat johtaneet liialliseen riskinottoon. Ahneus ottaa aina yliotteen silloin, kun sille annetaan mahdollisuus.
Rahoitusmarkkinoiden osapuolet ovat toisistaan riippuvaisia. Jos yksi osapuoli pettää luottamuksen liiallisen riskinoton tai suoranaisten väärinkäytösten vuoksi, seurauksista joutuvat kärsimään kaikki muutkin toimijat, joilla on suoria tai epäsuoria velka- tai saamissuhteita tähän laitokseen.
Rahoitusmarkkinoilla velka- ja saamissuhteiden ketju on pitkä. Yhden osapuolen horjahtaminen voi kaataa muitakin -- myös niitä, jotka eivät ole virheitä tehneet. Ennen vanhaan hyvä nimi tarkoitti samaa asiaa kuin luottamus. Pankit suostuivat toimimaan vain sellaisten osapuolten kanssa, joilla oli hyvä nimi.
Paavo Haavikon sanoin: Kunnia, hyvä nimi, tasainen ylpeys. Hyvällä nimellä ei ole hintaa. Se on vain menetettävissä, ei ostettavissa. Jos se on koskaan myytävänä, ei sillä ole arvoa.
Kirjoittaja on osastopäällikkö Suomen Pankissa.