Että voi ihmistä kohdella kaltoin. Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius askelsi kameroiden eteen torstaina kuin suurenkin vääryyden kärsinyt. Vuodelta 2008 oli kajahtanut taskuun palkkaa ja palkkioita 3,2 miljoonaa euroa. Luulisi sillä pärjäävän jos tarkasti elää, ilman sen suurempaa katkeruutta.
Vaan ei. Lilius sätti pidäkkeettä Fortumista enemmistön omistavaa valtiota. Yhdeksän vuotta toimitusjohtaja katsoi kärvistelleensä tuetta ja yksin. Ei empatiaa, ei sääliä, ja päälle vielä suuren yleisön ja verenhimoisen median linkoama lokasanko.
Lilius tienasi eri muodoissaan Helsingin Sanomien laskelman mukaan yli 30 miljoonaa euroa yhdeksässä vuodessa. Tiedän tässä maassa monta ihmistä, jotka tuolla summalla olisivat valmiita tulemaan kaltoin kohdelluiksi saman tien.
Ja sen päälle vielä eläke, joka on 40 000 euroa kuukaudessa. Tiedä nyt sitten, kuka tässä lopulta on tuetta jäänyt.
Torstaina kuullut selitykset ja syytökset hakevat vertaistaan valtionyhtiöiden historiassa. Liliuksen mukaan poliitikkojen pitäisi vihdoin kantaa vastuunsa ja jonkun hypätä esiin tunnustamaan, että minä ne kannustinjärjestelmät keksin. Hän sanoi, ettei höveliä optio-ohjelmaa aikoinaan lopettanut silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen vaan Fortum itse. Pekkarinen muistaa toisin.
Fortumin osakepalkkioiden sylttytehdas puolestaan löytyy Liliuksen mielestä vuodelta 2002 yhtiön hallintoneuvostosta, jota tuolloin johti demarien Leena Luhtanen.
Kupletin juoneen kuuluu, ettei Luhtanen muista tällaista päätöstä. Ministeri Pekkarisen ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen mukaan taas Fortumissa on tulkittu omistajien ohjeita palkkioista väärin, mistä kummatkin ovat jo vuosia sitten yhtiön johdolle huomauttaneet.
Ottaen huomioon, ettei toimitusjohtaja ole saanut omistajan tukea eikä kukaan ei ole päättänyt palkkioista, joita on tulkittu väärin ja joiden perusteista ei kenelläkään ole tarkkaa tietoa, Fortum on pärjännyt oikein komeasti.
Kysymys kuuluu, miten hienosti olisikaan mennyt, jos omistaja olisi vielä tiennyt, mistä se johtajilleen maksaa ja paljonko.
Tästä ei enää ota selvää. Ketä pitäisi uskoa? Poliitikkoja vai ylipalkattua yritysjohtoa? Ministeri Häkämiehen lupaamat selvitykset ovat todella tarpeen.
Entiseltä viinakaupan johtajalta kysyttiin muinoin, millaista olisi kohtuullinen alkoholinkäyttö. Tovin tuumattuaan kauppias vastasi olevansa varma, ettei kohtuus ole koskaan tarpeeksi. Sama pätee palkkoihin. On harmittavaa, että keskustelu suuryritysten johtajien palkoista leimataan heti kateudeksi. Sitäkin on toki mukana, mutta miljoonien tai jopa kymmenien miljoonien eurojen palkat on voitava julkisesti kyseenalaistaa.
Fortumin kaltaisessa osakeyhtiössä lopullinen vastuu palkitsemisen perusteena on sekin määrittelykysymys. Esimerkiksi Fortumin johdon rohkeaksi oivallukseksi on julkisuudessa luonnehdittu kolmen miljardin euron investointeja Venäjälle.
Rohkeutta? Kyllä, mutta keneltä? Riskit ovat omistajilla eli meillä veron- ja sähkölaskujen maksajilla. Jos Venäjällä menee mönkään, mikään mahti maailmassa ei saa perityksi menneitä miljardeja takaisin korvauksina yritysjohdolta. Eikä tietenkään pidä yrittääkään, rohkeudesta vain on silloin turha puhua. Jokainen kykenee riskinottoon toisen rahoilla.
Tavallinen yrittäjä on aivan eri maata. Hänen koko elämänsä ja omaisuutensa on usein liiketoiminnan panttina. Yrittäjällä on legitiimi oikeus maksaa itselleen niin paljon kuin vain kehtaa. Sen vuoksi yrittäjän palkan kadehtiminen on aivan eri asia kuin suuren pörssiyhtiön johtajan palkan kadehtiminen.
Omistaminen on valtiolle kovin hankalaa. Se on katsonut vaikeaksi puuttua yhtiöidensä asioihin, jotta yksityiset sijoittajat eivät joutuisi kaltoin kohdelluiksi.
Aivan tarpeetonta hienotunteisuutta. Oletetaanpa, että ruotsalainen mahtisuku Wallenbergit omistaisi runsaat 50 prosenttia Fortumista. Aiheellisesti voi epäillä, että suku puuttuisi omaisuutensa hoitoon kärkkäästi ja käyttäisi estoitta määräävää asemaansa.
Ja koettakaapa selittää suvulle, että tuli, niinku, tulkittua palkkiosääntöä vähän leveästi ja nostettua firmasta liikaa liksaa. Keskustelua seuraisivat potkut, jotka olisivat välittömät eivätkä lainkaan lempeät.
Miksi siis valtion pitäisi toimia toisin? Selittäkääpä se, joku viisas.
Lopuksi ihan muusta. Perjantain pääkirjoitukseen solahti ajatusvirhe. Juudashan se kavalsi, Pietari kielsi. Moka oli omani, antakaa armoa. Molempien nimet sentään alkavat P-kirjaimella, paitsi toisen ei ala.