Suomessa suunnitellaan vakavasti kolmen rahapeliyhtiön yhdistämistä. Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n, Veikkauksen ja Fintoton kokoaminen saman katon alle olisi järkevä toimenpide, joka hyödyttäisi rahapelitoimialaa monella tavalla.
Usean vuoden ajan keskustelun tasolla ollut yhdistäminen otti pitkän harppauksen eteenpäin kesäkuun lopulla, kun hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätyi puoltamaan kolmen toimijan sulauttamista uuteen yhtiöön.
Mikäli suunnitelmat toteutuvat nopeimmalla mahdollisella aikataululla ja yhtiöiden tahtotila pitää, Suomessa aloittaa uusi uljas rahapeliyhtiö vuoden 2017 kuluessa.
Yhdistymistä puoltaa, että pelaaminen on Suomessa turhan hajallaan. Rahapelaamisen jaottelu eri toimijoille ei ole nykypäivän vaatimusten mukaista.
Teknologian kehitys on mullistanut pelaamisen parissakymmenessä vuodessa. Jako eri yhtiöiden pelipalveluihin on pakostakin hämärtynyt.
Päällekkäisyyksien ja samankaltaisuuden takia kokeneellakin nettipelaajalla on ollut vaikeuksia hahmottaa, milloin pelaa RAY:n pelejä ja milloin kyseessä on Veikkauksen rakentama houkutin.
Raha-automaateista, lotosta ja raviveikkauksesta ponnistaneet RAY, Veikkaus ja Fintoto ovat toimineet erillään ja tuotteistaneet pelejään täysin omista lähtökohdistaan. Kokonaisuus ei ole ollut kenenkään hallinnassa.
Valtion valvomat yhtiöt ovat kilpailleet keskenään samoista asiakkaista, vaikka niiden olisi pitänyt kyetä vastaamaan internetin myötä auenneeseen kansainväliseen haasteeseen.
Kolmen rahapeliyhtiön yhdistyminen vahvistaa myös valtion yksinoikeutta rahapeliin Suomessa.
Valtion monopolin hylkäämisestä on keskusteltu kiivaasti, mutta valtioneuvoston näkemyksen mukaan Suomen järjestelmä edistää yleistä etua, sillä se ehkäisee pelaamisen sosiaalisia haittoja ja rahanpesua. EU-komission mukaan rahapelimonopoli on EU-säädösten mukainen.
Valtio jakaa veikkaustuottoja muun muassa nuorisotyöhön, liikuntaan ja kulttuuriin. Kolme rahapeliyhtiötä tulouttaa valtiolle vuosittain noin 1,2 miljardia euroa. Yhdistyessä tuotot voivat kasvaa.
Yhden rahapeliyhtiön malli etenee siten, että seuraavaksi yhtiöt antavat omat lausuntonsa.
Tarkoitus on, että ministerivaliokunnalla ja rahapeliyhtiöillä olisi jo elokuussa yhteinen käsitys siitä, miten hankkeessa on osapuolten mielestä paras edetä.
Kaikki ei ole suinkaan aivan selvää. Yhdistymisessä on epäsuhtansa. Fintoto ei ole parhaassa iskussa, sillä totopelaaminen on vähentynyt vuosi vuodelta. Hevosurheilulle ravipelaaminen on tärkeä tulonlähde, joka näivettyessään uhkaa koko lajin olemassaoloa.
Siksi yhdistymisessä täytyy ottaa huomioon ravipelaamisen kehittäminen. Toto kaipaa päivitystä ja uusia pelaajia. RAY:lla ja Veikkauksella on tunnustettua kokemusta tuotekehittelystä. Toivottavasti se näkyy myös hevospeleissä.