Edessä avautuu suota, nevaa, erämaata. Jylhiä vaaroja. Karua Kainuun maisemaa. Ollaan Suomussalmen Ahjolassa, Suomen köyhimmässä kylässä. 30 kilometrin matkalta löytyy reilut 30 asuttua pihapiiriä. Lisäksi maisemaa täplittävät autiotalot ja kesäpaikat.
Ahjolassa asuu 98 kainuulaista. Vielä 14 vuotta sitten heitä oli 140.
Räntäisenä päivänä ei raitilla kävele tai pyöräile kukaan. Kapealla, liukkaalla sianselkätiellä vastaan tulee yksi auto. Kylän toisen toimivan maatilan pihalla käynnistetään traktoria.
Koiria sen sijaan näkyy. Niitä on melkein joka talon pihassa. Pihatieltä juokseva pienikokoinen husky jaksaa luskuttaa oudon auton vieressä satoja metrejä. Toinen, vielä pienempi koira yrittää räpeltää perässä. Lehtipuumetsästä nousee lentoon teeri.
"Hyvä täällä on olla. Rauhallista, eivät lentokoneet eivätkä junat jyrrää. Täältä ei löydy pahantekijöitä", Martti Juntunen, 59, sanoo.
Juntunen löytyy kylätalon pihalta, lunta kolaamasta. Hän on naapurikylän Juntusrannan paluumuuttaja. Puhelinmieheltä vierähti pääkaupungin lihapatojen ääressä parikymmentä vuotta, kunnes hänet irtisanottiin edellisen laman aikana Helsingin puhelinyhdistyksestä, nykyisestä Elisasta. Viisitoista vuotta sitten kotikonnuilleen palannut Juntunen on sen jälkeen saanut vain pätkätöitä. Työttömyysjaksoja on riittänyt, pisimmillään jopa kaksi vuotta.
Ahjolan kylätyöntekijänä toista vuotta ollut Juntunen kutsuu sisälle kylätaloon, Poppakeskukseen. Talo on saanut nimensä Hiltusenvaaran noitien, poppien, mukaan.
Ränsistyneen näköinen entinen kauppa on sisältä kohtuullisessa kunnossa, lämmin. Kyläyhdistyksen palkkaama Juntunen huolehtii talosta, kylän lähes ainoasta julkisesta palvelusta. Juntunen auttaa vanhimpia pilkkomalla puita tai pudottamalla lumia katolta. Parhaimmillaan kyläyhdistyksen palkkalistoilla oli kolme kylätyöntekijää, nyt Juntunen on ainoa.
Kylätalolla pyörii 4H-kerhoa ja liikuntakerhoa sekä eläkeläisten piirejä, esimerkiksi musiikkipiiri. Itsenäisyyspäivänä siellä raikuivat selkosten kauneimmat joululaulut.
Ahjola-nimen kylä on saanut aikoinaan ilmeisesti opinahjosta, uudesta koulusta.
Nyt koko kylältä löytyy enää 29 lasta. Ala-astelaiset käyvät Nivan tai Piispajärven kouluilla. Kylän kuopus Miska Minkkinen ehti täyttää jo seitsemän vuotta. Enimmillään kyläkoulun penkkejä kulutti yli sata koulukasta.
"Tulevaisuus ei minua huoleta, vaikka kylä hiipuu koko ajan. Työtä tarvittaisiin. Nuori väki kaikkoaa. Kesällä kylällä näkyy vähän enemmän porukkaa, kun ihmiset viettävät lomiaan kotitaloissaan", Juntunen kertoo.
"Päivääkään en ole katunut Ahjolaan tuloa", Helsingistä Varsovan ja Moskovan kautta kylälle 14 vuotta sitten muuttanut Päivi Ahola-Anttonen nauraa heläyttää. Pienen vaaran laella asuva luonnonsuojelija tutustui kylään Kuusamon metsäsodan aikaan venäläisryhmän tulkkina. Suurkaupunkielämään kyllästyneenä hän muutti pian koulun vuokra-asuntoon, tapasi tulevan miehensä Ari Anttosen, lähti hänen kanssaan talvikalalle - ja on yhä samalla tiellä.
Hienon hirsitalon rakentanut pariskunta asui aluksi vieläkin pihapiiriin kuuluvassa sähköttömässä pikkutuvassa. Nyt perheeseen kuuluvat yhdeksänvuotias esikoispoika Jouhki sekä kahdeksanvuotiaat kaksospojat Iekko ja Niiles.
"Täältä ei ole pitkä matka aktiviteetteihin. Helsingistä on", Päivi Ahola-Anttonen julistaa. Hänen aktiviteettinsa ovat sienestys, kalastus, marjastus ja luonnossa liikkuminen. Hän nauttii erityisesti kuutamohiihdosta. "Eikä täältä löydy yhtään liikennevaloa."
Perheellä on kotieläimiä; lampaita, kanoja, kalkkunoita, koiria. Löytyypä mieheltä muutamia sivutoimisesti hoidettuja porojakin.
Kylällä ei ole vesijohtoa. Perheen vesi tulee luonnonhetteestä. "Hyvää, tarkasti tutkittua vettä."
Ja lähiruokaa. "Helsingissä piti taistella, että sai aarin pläntin. Lähetimme siskon kanssa 17 hakemusta, kun emme ensimmäisenä vuonna saaneet viljelypalstaa. Sovimme kavereiden kanssa, että haetaan eri nimillä, jotta saisimme yhden palstan. Tällaisille asioille osaa antaa arvoa suurkaupunkien jälkeen."
Toki kyläyhdistyksen sihteeri ja puuhanainen löytää kylästä moitittavaakin. Bussipysäkkiä ei raitilta löydy, joten ilman omaa autoa ei selviä. Perhe joutuu pitämään kahta autoa, mitä se pitää ekologisesti arveluttavana.
Kunnan säästöt uhkaavat viimeisiäkin palveluja. Poikien käymän Piispajärven koulun kolmannen opettajan virka on uhattuna. Kyläläiset taistelevat viran säilyttämisen puolesta, sillä kaksiopettajaisena koulun opetus heikkenisi auttamatta.
Virkeimmillään kylästä löytyi kauppoja, posti ja koulu. Viime laman aikana oma koulu lakkautettiin. Aikoinaan teitä kierteli usea myymäläauto. Nyt Kiannanniemen kauppias tuo kylälle tavaraa pakettiautolla tilausten mukaan. Muita kauppapalveluja ei ole, eikä tule.
Lähidemokratiaan ei ole kunnolla totuttu, Päivi Ahola-Anttonen sanoo. "Vaikka näyttää, että kovalla työllä asioihin pystyy vaikuttamaan."
Entä kylän tulevaisuus?
"Ihmiset eivät tahdo jaksaa. Kylältä löytyy juuri tällä hetkellä aktiivitoimijoita vähän. Jostain pitäisi löytyä uutta virtaa. Mutta ehkä taas noustaan."
Päivi Ahola-Anttonen ei aio luovuttaa. "Vaikka täällä on ehkä vähän sellaista mielialaa. Mutta hei! Nykyiset tietoliikenneyhteydet mahdollistavat opiskelun. Itse opiskelen sosiaalityötä nettikurssilla. Monet kotiäidit ja työttömät ovat hakeneet aktiivisesti koulutusta. Emme nosta käsiä pystyyn. Emme."
Ahola-Anttonen on valtiotieteilijä. Hän kävi Helsingissä venäläisen koulun ja on tulkannut ja tehnyt kansainvälisiä töitä. Nyt hän vetää Kainuun maakuntahallinnon projektia Kainuun rakennetyöttömyydestä.
Ahjola syntyi hallinnollisilla päätöksillä 1930-luvulla perustettujen Mustajoen ja Luolasuon asutusalueiden peruille. Kylän huippuhetket ajoittuvat kolmikymmenluvulle sekä sotien jälkeen, jolloin nouseva kansa ahnehti viljelysmaata. 1990-luvun alussa alkoi pieni vauvabuumi, mutta se kesti vain hetken.
Viime huhtikuussa 80 vuotta täyttänyt Eemeli Kela itki monet kerrat kahdeksanvuotiaana, kun hänen perheensä - vanhemmat ja kuusi "mukulaa" - muutti vuonna 1937 Ahjolaan kauniin järven rannalta Saarikylästä.
"Punaista mökkiä ympäröi synkkä kuusikko. Vesi oli kaukana", hän muistelee. Lähimpään järveen kertyi matkaa kolme kilometriä.
Eemeli Kelan leipä irtosi metsätöistä. Olipa hänellä puolikymmentä vuotta kuorma-autokin.
Viiden hehtaarin suopelto antoi heinät viidelle kantturalle, ei muuta. Leipä oli kapeaa, mutta sellaiseen oli näillä selkosilla totuttu. Kun lapset muuttivat pois ja lehmät pantiin korkealaitaiseen, vaimo Aune Kela meni Ämmänsaareen siivoojaksi.
Eemeli Kela ei ole käynyt päivääkään koulua, mutta hän opetteli itse laskemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Ahjolan koulu valmistui vasta vuonna 1948 Kelan ollessa parikymppinen.
Kela toimi pitkään Maaseututyöväen liiton osaston sihteerinä ja rahastonhoitajana. Hän on kirjoittanut paljon, muun muassa muisteluksia valmisteilla olevaan Ahjolan kyläkirjaan. Hän irtisanoi juuri internet-liittymän, koska "alkaa olla siinä iässä, että muistaa asiat tänään, mutta ei huomenna". Kela kirjoittaa lasten antaman tietokoneen muistiin ja lupaa, että kirjoitukset saa avata hänen kuolemansa jälkeen.
Eemeli ja Aune Kela muistelevat pilke silmäkulmassa ensitapaamistaan naapurin tupaillassa. Koska Aune asui kaukana, pyysi nuori mies neitosta kotiinsa yöksi sillä verukkeella, että hänellä on niin pitkä matka kotiin. "Siitä se alkoi", pariskunta katsahtaa toisiinsa lämpimästi ja muistelee hymyillen 52 vuoden takaisia tapahtumia.
Eemeli Kelan elonpolku olisi voinut kulkea toisenlaisiakin reittejä. Kela lähetti nuorena taulujaan Ateneumiin. Sieltä ilmoitettiin, että tervetuloa opiskelemaan. Hän jäi kuitenkin Ahjolaan ja osti kuorma-auton.
Harmittaako?
"Ei. Vapaan taiteilijan leipä on lyhyt ja kapea."
Kela on maalannut tauluja muun työn ohessa nyt 67 vuotta. Hänen ei ole tarvinnut koskaan kaupata töitään.
"Kun Yläkainuu-lehdessä oli juttu minusta ja kuva taulusta, Tampereelta asti tuli ostaja. Eräällä Kanadan-siirtolaisella on myös tauluni. Maalasin hänen kotitalonsa valokuvan perusteella. Iitissä yhdellä metsäherralla on 11 tauluani."
Rauha, metsässä kävely ja marjastus muodostavat Kelojen henkireiän. Metsässä saattaa nähdä verekset karhunjäljet. Viime talvena susi kävi viereisen mäen päällä. Kerran koira toi metsästä poron sorkan: elikon oli tappanut susi, karhu tai ahma.
He toivovat kylälle kauppaa ja postia. "Mutta ei sitä tule. Olemme antautuneet. Tyydymme kohtaloomme. Sain uusittua ajokortin, ja pääsemme vielä kauppaan yli 40 kilometrin päähän Ämmänsaareen kerran viikossa", Eemeli Kela kertoo.
Ahjola oli pienviljelijöiden ja korpikommunistien maata. Sen tunnetuin edustaja on pohjoisen kirveslinjalaisten tunnetuin nimi, Arkadianmäellekin yltänyt Arvo Kemppainen. Takavuosina kylältä istui edustaja myös Suomussalmen valtuustossa.
Eemeli Kela oli aikoinaan SKDL:n rivijäsen, mutta ei ole osallistunut politiikkaan pitkään aikaan. "Tämä oli punainen kylä sodan jälkeen. Ihmiset säikähtivät Venäjää ja liittyivät kaikki puolueeseen. Enää ei täällä taida olla minkäänlaista poliittista toimintaa."
Kelan pariskunta pitää kylän tulevaisuutta huonona. "Kylä kuihtuu, kun ihmiset vanhenevat eikä uusia tule. Kun kuluu viisi vuotta, vain muutamia on jäljellä. Kymmenen vuoden päästä ei ketään. Metsän turvin ihmiset ovat asuneet. Kun metsät on myyty, ei ole tulevaisuutta."
Minkkisten pihalta löytyy vielä kuitenkin vauhtia.
17-vuotias lukiolainen Miikka Minkkinen hiihtää pikkuveljensä Miron kanssa perheen omalla ladulla kotipihan vieressä. Isä Arto Minkkinen on rakentanut neljän kilometrin ladulle kilometrin valaistun pätkän. Lamppujen tarvitsema sähkö menee perheen omaan piikkiin, mutta ladulla saavat hiihtää muutkin kyläläiset.
Nykyisin Ristijärven Pyryä edustava kolmannen polven hiihtäjä Miikka Minkkinen on jo ehtinyt napsia mitalisijoja ikäkautensa piirinmestaruushiihdoissa ja voittoja viesteissä.
Hän haluaisi asua kylässä isona, jos vain työtä löytyy. "Rajavartijan homma on ollut pienestä saakka mielessä. Mutta tällä hetkellä ei ole paikkoja tiedossa, ne pikemminkin vähenevät."
Hän uskoo, että kylän laajakaistayhteydet mahdollistavat etätyöt. "Saattaa hyvinkin olla, että koulun jälkeen osa nuorista palaa kylään takaisin."
Ämmänsaaressa tyttöystävänsä kanssa asuva lukiolainen tykkää kotikylästään, vaikka lukion käyminen Ahjolasta asti käy liian hankalaksi. "Mukava, rauhallinen paikka. Luonto lähellä."
Nuori mies metsästää ja kalastaa.
Viisilapsisen perheen äiti, lähihoitaja Tuija Minkkinen käy töissä Ämmänsaaressa hoitokoti Kurimossa. Isä Arto Minkkinen on rajavartija.
Ennen kyläläiset saivat elantonsa pienistä maapaikoista. Metsän myynti toi pienviljelijöille tärkeitä lisätuloja. Metsä tarjosi paljon työpaikkoja.
Kylän 98 asukkaasta lasketaan työssäkäyviä olevan 18, mukana ovat tilalliset. Työttömyysprosentti nousee huimaksi, sillä työttömiä on tällä hetkellä lähes saman verran, 15.
Kotikylältä leipänsä saa vain parin aktiivitilan väki, yksi etätyötä tekevä sekä taksimies. Töissä käydään etupäässä Ämmänsaaressa tai muualla Suomussalmella. Eläkeläisiä löytyy reilut 30, kolmannes kyläläisistä.
Pitäisikö pakata ja lähteä etelään?
"Ei. Ei todellakaan! On muitakin arvoja kuin raha. Vaikka olen Kajaanista, kaupungissa alkaa ahdistaa", Tuija Minkkinen vakuuttaa.
