Nykyisin kunnat järjestävät asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollon parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotkut järjestävät yhdessä toisen tai toisten kuntien kanssa. Useat kunnat ovat ulkoistaneet koko sosiaali- ja terveydenhuoltonsa tai osia siitä yksityisten firmojen hoidettavaksi. Lähes kaiken erikoissairaanhoidon kunnat järjestävät yhdessä perustamalla sairaanhoitopiirejä.
Kunnat maksavat itse järjestämänsä sosaali- ja terveydenhuollon. Jotta rahaa olisi, kunnat perivät veroja ja asiakkailta asiakasmaksuja. Lisäksi kunnat saavat valtionosuutta. Toiset kunnat saavat sitä enemmän, toiset vähemmän.
Valtio laskee tarkkaan, mikä on kunkin kunnan sote-valtionosuus. Siihen vaikuttaa tietenkin asukkaiden määrä, mutta myös sairastavuus. Jos kunnan asukkailla on paljon vaikeita ja pitkäaikaisia sairauksia, se nostaa valtionosuutta. Samoin ikärakenne: vanhat ihmiset sairastavat enemmän, nuoret työikäiset vähiten.
Jos kunnassa on paljon lapsia, se nostaa valtionosuutta, sillä kunnan on lain mukaan pakko järjestää neuvolapalvelut. Työttömyys korottaa myös valtionosuutta, se lisää toimeentulotuen tarvetta. Myös pitkät etäisyydet kunnassa lisäävät rahan tarvetta, kun kotisairaanhoitoa pitää pystyä hoitamaan kirkonkylältä kauemmaksikin. Monet pienet kunnat ovat silti vaikeuksissa. Terveyskeskuksen ylläpito ei ole halpaa. Ja jos terveyskeskusta pyöritetään mahdollisimman niukasti, potilaita menee enemmän erikoissairaanhoitoon. Senkin kunta maksaa. Kaikkialla Suomessa ihmiset eivät pääse samalla tavalla hoitoon. Muun muassa siksi sotea uudistetaan.
Tulevan soten aikana maakunta maksaa sosiaali- ja terveydenhuollon. Asiakasmaksuja maakunta kyllä kerää, mutta maakunta ei ainakaan alkuvaiheessa kerää veroja. Siksi se saa pääosan – noin 80-90 prosenttia – rahastaan valtiolta. Kullekin maakunnalle tuleva valtionraha jaetaan jokseenkin samoin perustein kuin nykyiset valtionosuudet kunnille. Asukasmäärän, sairastavuuden, ikärakenteen, työttömyyden ym. perusteella.
Mutta monimutkainen laskenta ei pääty tähän. Tulevana sote-aikana perusterveyden- ja perussosiaalihuoltoa hoitavat sote-keskukset, maakunnan tai yksityisten omistamat. Ihmiset saavat valita, mihin sote-keskukseen menevät. Idea on, että syntyy lisää peruspalveluja tarjoavia sote-keskuksia, jolloin ihmiset pääsevät nopeasti hoitoon. Tällä sote-uudistus vahvistaa peruspalveluja. Vahvistaa myös niin, että sote-keskuksiin tulee nykyistä enemmän erikoissairaanhoitoa.
Myös sote-keskuksille raha jaetaan sen mukaan, kuinka paljon niillä on asiakkaita tai potilaita, miten he sairastavat, minkä ikäisiä ovat, ovatko työttömiä vai ei.
Mutta miten kunkin sote-keskuksen oikea rahamäärä saadaan selville? Tässä astuu kuvaan tietotekniikka ja Kela. Kun ihmiset valitsevat sote-keskuksensa – joskus vuonna 2021 tai sen jälkeen – kunkin sote-keskuksen asiakkaista syntyy perusluettelo. Kelalla on jo entuudestaan tiedossa kaikkien suomalaisten pitkäaikaissairaudet, joihin ihmiset saavat erityiskorvattavia lääkkeitä. Kela tietää myös työttömät. Valtakunnallisesta hoitoilmoitusrekisteristä löytyy lisätietoja. Näistä tiedoista syntyy kunkin sote-keskuksen perustilasto.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkii itse ja kerää tieteellisistä tutkimuksista tilaston siitä, kuinka paljon mikäkin sairaus lisää hoidon tarvetta sote-keskuksissa. Tai kuinka paljon enemmän 80-vuotiaat tarvitsevat hoitoa ja hoivaa verrattuna vaikkapa koululaiseen. Eri sairauksille, ikäluokille, sukupuolille, työttömyydelle, syrjässä asumiselle löytyy tieteellisesti perusteltu painoarvo.
Tietokone yhdistää nämä tilastot ja kunkin sote-keskuksen asiakkaiden painoarvot lasketaan yhteen – ja heureka: siinä on summa, joka kyseiselle sote-keskukselle annetaan yhteistä verorahaa sinä kuukautena. Toki muitakin kriteerejä on, mutta tämä kapitaatiorahoitus on se perusraha.
Kun eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitteli sote-lakeja, se oli erityisen huolissaan siitä, että yksittäisten ihmisten painoarvot eivät missään tapauksessa saa mennä sote-keskuksen tietoon. Ne eivät mene, eivätkä sote-keskukset pääse ”valitsemaan” vain terveitä ihmisiä asiakkaikseen. Jokainen sote-keskukseen menevä hoidetaan tasavertaisesti. Ja jos siellä joku tarvitsee enemmän hoitoa vaikeiden sairauksiensa vuoksi, hän todennäköisesti tuokin sote-keskukselle enemmän tuota laskennallista rahaa.
Tämä tietotekninen monimutkaisuus ei ole ainoa ohjelmisto, jonka pitää aukottomasti toimia. Siksi saattaa olla hyväkin juttu, että sote lykkääntyi vielä vuodella. Ehditään tehdä kunnon ohjelmistot. Toisaalta venyminen myös harmittaa: maakunnissa on tehty paljon valmistelutyötä, ja soten tavoitteet paremmasta palvelusta karkaavat taas vähän kauemmaksi.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.