Kiinalaisen professori Peng Xinwein mukaan alkeellisissa orjayhteiskunnissa vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua isäntäyhteisöt alkoivat tuottaa hyödykkeitä yli oman tarpeen. Ylimääräisiä tavaroita vaihdettiin, ja niin syntyi vaihtotalous.
Jos vaihtokohteet eivät olleet samanarvoisia, tai hyödykkeitä haluttiin pelkästään myydä tai ostaa, jokin esine hyväksyttiin vähitellen yhteiseksi maksuvälineeksi, alkeelliseksi rahaksi. Syntyi rahatalous. Tällaisina esiantiikin yhteiskuntina Peng luettelee Kiinan, Babylonian, Egyptin, Kreikan ja Rooman.
Seuraavassa vaiheessa maailman yleistyneimmästä rahasta, kaurikotilosta ja muista kotiloista, siirryttiin metallisiin, nykykäsitystä vastaaviin rahoihin. Tapa käyttää kauria rahana syntyi mahdollisesti Kaakkois-Aasian kulttuuripiirissä ja levisi sieltä muun muassa Kiinaan, mutta ei Eurooppaan.
Kauria ja muita primitiivisiä maksuvälineitä tavataan Intian valtameren alueella ja Afrikassa alkeellisissa yhteisöissä rinnan metallirahojen kanssa koko kristillisen ajan viime vuosisadalle asti. Kotiloiden keräämisen ja välityksen keskuksena olivat Malediivien saaret.
Monenlaisia alkeisrahoja
Numismaatikot eli rahatieteilijät pitäytyvät suurin piirtein tietosanakirjan nykymääritelmään: "Raha on valtion metallista lyöttämä tai paperille painattama maksuväline, jonka jokainen asianomainen maassa on velvollinen ottamaan vastaan maksuna tai suorituksena velasta."
Vanhoista maksuvälineistä puhuttaessa pitäisi korostaa, että esineen tulee olla valmistettu alun perin juuri tähän käyttöön, jotta voidaan puhua rahasta. Kauri on tietysti poikkeus. Sitäkin rei'itettiin niputettavaksi. Välimeren kulttuuripiirissä ja muualla Euroopassa käytettiin kuparin ja raudan palasia, luonnonkullan ja -hopean seosta olevia elektroneja, nuolenkärkiä sekä erilaisia turkiksia.
Suomen kielessä raha on alun perin tarkoittanut oravan, kärpän, soopelin, näädän, ketun, ilveksen ynnä muiden eläinten nahkaa. Nämä eivät ole olleet edellä mainitun määritelmän mukaisia rahoja, vaan arvoa omanneita vaihtohyödykkeitä ja maksuvälineitä, joilla hankittiin muun muassa suolaa.
Sinuhensa tarkkaan lukeneet muistavat, että palvelija Kaptah maksoi kuparilla. Erityisiä, valmistettuja rahoja olivat Italian alueen aes rude ja aes signatum sekä jo pyöreä aes grave ajalta 450-250 eKr., samanikäiset kreikkalaisen Olbian delfiinit, kaikki nämä valettuina pronssista, sekä Kreikasta ja Englannista löydetyt rautakautiset talentit. Nämä olivat levitettyä oravannahkaa muistuttavia pieniä pronssi- tai kuparilevyjä. Egyptissä kauria on käytetty paitsi koruna jo noin 4000 eKr., myös sittemmin primitiivirahana.
Muualla maailmassa primitiivisiä maksuvälineitä ovat olleet kuparin ja muiden metallien sekä harvinaisten kivien työstetyt tai työstämättömät kappaleet, helmet, korut, aseet, astiat, kankaat, suola, tee, ja niin edelleen.
Afrikkalaisia alkeisrahoja olivat kupariset manilla ja Katangan risti sekä rautainen, lankamaisen ohut kissi penny. Tällä oli sielu, minkä vuoksi katkenneen maksuvälineen saattoi korjata vain alkuasukastohtori.
Kiinan primitiivirahoja ovat olleet kaurin lisäksi luusta, kovasta puusta, helmiäissimpukan kuoresta, jadesta ja muista kivistä, savesta sekä pronssista valmistetut kullatut tai kultaamattomat kaurin jäljitelmät. Viimeksi mainitut ovat ajalta 1500-1100 eKr. Jotkut pitävät niitä maailman vanhimpina metallirahoina. Pronssikaurissa metallin ja rahan arvot kytkeytyivät ensimmäisen kerran toisiinsa.
Myös Kiinan lapio- ja veitsirahoilla on ollut alkeellisia esiasteita. Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli omat kotilo- ja simpukkarahansa.
Varsinainen
raha syntyy
Nykytietämyksen mukaan varsinaisen rahan kehitys on tapahtunut itsenäisesti Kiinassa, Intiassa ja Välimeren itäpäässä, Lyydiassa. Kehittyminen ja käyttöönotto ovat edenneet hyvin eri tahdissa eri osissa maailmaa.
Kiina tunnetaan ehkä parhaiten. Siellä pronssisten rahojen esikuvina olivat arkipäivän käyttöesineet. Etelä-Kiinan maatalousalueilla alettiin valaa onttovartisia lapiorahoja 800-700 eKr. ja Chu-valtiossa kauria hieman muistuttavia muurahainen ja nenä -rahoja noin 700 eKr. Pohjoisempana metsästys- ja kalastuskulttuureissa kehittyi 700-600 eKr. veitsiraha.
Sekä pyöreä- että neliöreikäisen pyöreän rahan esikuvina professori Peng pitää sikäläistä kehruupyörää. Neliöreikäisiä puolen liangin (Kiinan unssi) painoisia rahoja on valettu varmasti jo 378 eKr. Tästä tuli ainoa hyväksytty tyyppi, kun keisarikunta perustettiin 221 eKr.
Intialaisen rahan syntyvaihe on hämärin. Se alkaa viimeistään vuoden 500 eKr. tienoilla. Kuparikolikot olivat ensin valamalla tehtyjä ja nelikulmaisia. Hopearahat olivat levystä leikattuja ja pyöreähköjä, mutta muuttuivat sitten suorakaiteen tai viisikulmion muotoisiksi.
Kolikoissa oli erilaisia leimoja, kuten kukkia ja ihmishahmo. Aleksanteri Suuri toi valloitusretkellään 334-324 eKr. hellenistisen lyödyn, pyöreän rahan mallin, ja alkuperäiset tyypit hävisivät ajan myötä.
Euroopassa elektronia alettiin punnittuna leimata aitouden takaamiseksi Lyydiassa, nykyisen Turkin alueella 700-600 eKr. Ensimmäiset puhtaat kultarahat lyötti kuningas Kroisos 560-546 eKr. Välimeren vaikutuspiirissä lyötiin kulta-, hopea-, kupari- ja pronssirahoja runsaasti eri puolilla Kreikan ja Rooman valtakuntia sijainneissa rahapajoissa.
Metallirahojen koneellinen leimaaminen on peräisin 1400-luvulta. Kiinassa neliöreikäisten, pyöreiden kuparikolikoiden käsin valaminen jatkui koko keisarivallan ajan sen päättymisvaiheeseen asti vuoteen 1912.
Peurannahoista seteleihin
Idea helposti kuljetettavien seteleiden painamisesta on syntynyt ensimmäisenä Kiinassa. Eräänlaisina esikuvina olivat keisariperheen palatsi- ja lahjakäyttöön valmistetut peurannahkaiset, neliömäiset ja nimellisarvoltaan suuret "rahat" vuodelta 119 eKr.
Pohjoisen Song-dynastian (960-1127) ajalta on tieto Sichuanin kauppiaiden silkkiäispuun kuoresta valmistetulle paperille puulaatoilla painattamista shekeistä ja talletustodistuksista. Hallitus otti setelien liikkeellelaskun yksinoikeudekseen vuonna 1023. Tätä pidetään virallisen setelirahan alkuna maailmassa.
Euroopassa kunnia ensimmäisten seteleiden valmistuksesta kuuluu Ruotsille. Tukholman Pankin kreditiivi-seteleitä laskettiin ensi kerran kiertoon 1661. Kiinassa seteleihin oli tuolloin jo petytty inflaation vuoksi, ja niistä oli luovuttu noin 300 vuoden ajaksi. Italian alueella Sardinian kuningaskunta painatti ensimmäisen paperirahansa 1746.
Suomi sai oman markkamääräisen setelinsä 1860. Kunnia omasta valuutasta on annettava pikemminkin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Fabian Langenskiöldille kuin markan isänä yleensä pidetylle J.V. Snellmannille. Jälkimmäinen vei päätökseen edellisen aloittaman työn.
Nykyisten Yhdysvaltojen alueella oli jo 1700-luvun alkupuolelta lähtien käytössä Englannissa valmistettuja pahviseteleitä. Vuonna 1861 painettiin ensimmäiset paperisetelit itsenäisten Yhdysvaltojen lukuun dollarimääräisinä.
Kuka siis keksi rahan? Vastaus on: monikin, mutta eivät kuitenkaan foinikialaiset, vaikka sanonta näin väittää.