Asiakas eli ihminen on ihmeissään. Onko tosiaan niin, että rahan tallettaminen pankkitilille voi tuntua vaikeammalta ja monimutkaisemmalta operaatiolta kuin pankin ryöstäminen?
Asiakaskokemusten perusteella vaikuttaa, että vastaus kysymykseen on ytimekkäästi kyllä, javisst ja vielä yes.
Pankin infotiskillä on mahdollisuus oppia uusi termi, pankkibyrokratia. Kävi nimittäin niin, että alaikäinen lapsi sai ihan omalle nimelleen kirjoitetun lahjasekin. Vanhemmat sopivat lapsen kanssa, että sekin tuoma summa talletetaan lapsen omalle pankkitilille.
Isä siinä sitten astelee pankkiin ja tiedustelee josko infotiskin takana hymyilevä pankkineiti voisi operaation suorittaa.
"Onko sekin takapuolella jo toisen huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys", kysyy pankkineiti.
Eihän siellä ole. Miksi olisi?
"No kun sekkiä lunastettaessa pitäisi olla", isää opastetaan.
Isä yrittää änkyttää, ettei halua lunastaa sekkiä oikeaksi rahaksi, ei halua edes pidellä sekin sisältämää euromäärää rahana kädessään. Tarkoitus on vain tallettaa sekillä oleva rahasumma tilille, joka on sen samaisen lapsen nimissä, jonka nimi sekissä lukee.
"Lunastus se on siinäkin tapauksessa. Ja silloin pitää olla sekin takana molempien huoltajien allekirjoitus", selittää pankkineiti ja asiakkaan mielestä hapuilee jo sopivan mittaista rautalangan pätkää käsiinsä.
Sitten se tulee, ihan oikea idea. Entäpä jos lapsi olisi itse tullut sekin kanssa pankkiin tallettamaan summan omalle tililleen?
"Silloinkin sekin takana pitää olla huoltajien allekirjoitukset ja nimenselvennykset. Tämä on tätä pankkibyrokratiaa, jota meidän on noudatettava", pankkineiti sanoo. Hän yrittää vieläkin hymyillä.
Sitten saa pankkineitikin idean. On tietysti eri asia, jos isä olisi yksinhuoltaja.
"En ole, eikä taida tälle päivälle enää ehtiäkään", tokaisee isä, kun ei muutakaan enää keksi.
Ei onnistunut rahan tallettaminen pankkiin sillä kertaa. Vastaan tuli muuri, jota pankkibyrokratiaksi kutsutaan.
Toisella yrittämällä onnistui, ja sillä kertaa isää palvellut kokeneempi pankkineiti uskalsi jo lausua omankin mielipiteensä; ihan turhaa byrokratiaa.
Jos isä tai äiti yrittäisi tallettaa lapsen nimelle kirjoitetun lahjasekin omalle tililleen, olisi toimituksen luvallisuuden varmistaminen ymmärrettävää. Sen sijaan, jos sekin tallettaa siinä seisovan saajahenkilön nimellä olevalle tilille, niin eikö ole sama, vaikka talletuksen juoksupoikana on naapurin kaiman mummon entinen työkaveri? Saaja saa rahansa niin kuin pitääkin.
Tämä kaikki on tietysti saivartelua, asiakkaan tietämättömyyttä ja tyhmyyttä. Pankkineiti tekee vain työtään pankkibyrokratian suomissa rajoissa.
Pankkipalvelut ovat menneet jo suurissa määrin verkkoon ja helposti omalta päätteeltä hoidettavaksi laina-asioita myöten. Kun pankit joutuvat ihan oikeasti kilpailemaan asiakkaista, rahaa suorastaan tarjotaan ihmisille.
Pankista siis kyllä saa rahaa, mutta saadapa rahaa pankkiin. Siinä vasta taitolaji.
Lahjasekin kanssa tumpeloinut isä huomasi kokemuksesta avauduttuaan, ettei ole ainoa pankkibyrokratian jäykkyyden kokenut. Ihmeissään olevia vanhempia on muitakin.
Eräs äiti oli käynyt pankissa vain tiedustellakseen vieläkö hänen tyttärellään on olemassa ja voimassa pankkitili, jonka pappa viisi vuotta aikaisemmin tytölle avasi.
"Meni aika kauan, ennen kuin uskalsivat minulle kertoa, että alaikäisen lapseni tili on olemassa, ja siellä on jopa vähän rahaa. Kun pappa ei ollut aikoinaan merkinnyt minua tilin käyttäjäksi, niin kohtelivat minua pankissa aika lailla niin, kuin olisin vähintäänkin ryöstämässä sitä tiliä", äiti manasi.