Rahaa lu­paa­vil­le in­no­vaa­tioil­le

Yritysten alkuvaiheen riskirahoitusta paikkaava valtakunnallinen pääomasijoitusrahasto aloittelee toimintaansa. Veraventuren managerit, joista toinen toimii Oulussa, siirtyvät maanantaina uuteen toimeensa.

_
_

Yritysten alkuvaiheen riskirahoitusta paikkaava valtakunnallinen pääomasijoitusrahasto aloittelee toimintaansa. Veraventuren managerit, joista toinen toimii Oulussa, siirtyvät maanantaina uuteen toimeensa. Ensimmäisiä rahoituspäätöksiä odotetaan syys-lokakuulla.

Aikaisen vaiheen pääomasijoitusrahasto on tarkoitettu uusille, kasvua lupaaville yrityksille. Kyseinen siemenvaihe, joka viittaa suunnilleen 1-3 vuotiaaseen yritykseen, on tähän asti jäänyt paitsioon yksityisten pääomasijoittajien etsiessä investoinneilleen kypsempiä kasvukohteita.

"Tämä ei ole avustusta, vaan odotamme innovatiivisuutta ja uusia avauksia", painottaa toimitusjohtaja Leo Houtsonen uutta rahastoa hallinnoivasta Veraventure Oy:stä. Se on Finnveran pääomasijoituksiin erikoistunut tytär Kuopiossa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on varannut rahastolle 11,5 miljoonaa euroa. "Alkuvaiheen yrityksille tämä on ihan merkittävä summa", Houtsonen vertaa. Rahalla voidaan rahoittaa noin 40-50 lupaavaa yritystä.

Ensi resurssit riittävät siis vain noin prosentille Finnveran vuosittain alkuun auttamasta 3 000-4 000 yrityksestä. Odotuksissa onkin jo, että rahasto vähintään tuplattaisiin ensi vuonna.



Vastaus markkinapuutteeseen


Vesa-Pekka Kursu vastaa Oulussa pohjoisen ja keskisen Suomen sijoitusesityksistä hallitusta varten. Etelä-Suomessa vastaavaa sarkaa hoitaa maanantaista alkaen samoin manageriksi nimitetty Petri Laine Helsingistä käsin.

"Uusi rahasto on vastaus markkinapuutteeseen", sanoo Kursu, jolla on pitkä kokemus riskirahoituksesta muun muassa Teknoventuressa ja Finnverassa, JMC Toolsilla sekä viimeksi konsulttina.

Teknoventuren kaksi ensimmäistä toimintavuotta kuluivat valtavan paineen purkamiseen, hän muistelee. "Nyt tarve on ehkä vielä suurempaa", Kursu ennakoi siemenrahan kysyntää.

"Paljon työtä, paljon riskiä." Sillä kasvu syntyy, jos on syntyäkseen, vasta 5-10 vuodessa, Kursu muistuttaa tuotteen kehittämisen, tiimin rakentamisen ja asiakkaiden hankkimisen nielevän aikaa. "Se ei ole normaalille pääomasijoittajalle helppo kohde."

Sijoituskriteereitä aiotaan vielä täsmentää. "Tuotteen ei tarvitse olla valmis", Houtsonen kuitenkin tähdentää.



Rahoittajien
viestijuoksu


Siemenyritysten kohdalla painotetaan kumppanuutta. Verkostointia ja niin sanottuja poluttajia, jotka ohjaavat yritystä, haetaan syventämällä yhteistyötä lukuisten toimijoiden, kuten Tekelin edustajien ja Finnveran aluekonttorien sekä Sitran ja yksityisten pääomasijoittajien kanssa.

"Nyt on näytön vuosi", Kursu tietää ja panostaa työnjakoon esimerkiksi samoin siemenrahoitusta aloitelleen Teknoventuren kanssa. "Emme kilpaile kohteesta, vaan tulemme tukemaan sitä."

"Nämä täydentävät toisiaan", myös Houtsonenkin painottaa. Kun yritys pääsee vauhtiin, tarjoavat yksityiset pääomasijoittajat syöttörahastolle exit-mahdollisuuden. "Pyrimme viestijuoksuun, jossa siirretään kapulaa yksityiselle puolelle." Yksityisten sijoitukset ovat kasvuyritysvaiheeseen ponnahtaneille tyypillisesti 1-3 miljoonan luokkaa.

Pienempää, paikallista siemenrahastoa eli Jyväs Seed Fundia on kokeiltu hyvin kokemuksin vuoden verran Jyväskylässä, Houtsonen kertoo. Hakijat ovat tulleet valtaosin it- ja informaatioteknologian alalta.

Ilmoita asiavirheestä