Helsingissä maanantaina päivänvaloon tuotu Tieteen tila 2012 -selvitys nostatti jo raportin julkistustilaisuudessa vilkkaan keskustelun siitä, minkä tasoiseen tutkimukseen Suomessa on syytä olla tyytyväisiä. Suomen Akatemian raportin mukaan Suomen tiede on tätä nykyä hyvää eurooppalaista keskitasoa.
Kahdeksan länsieurooppalaisen maan vertailu paljasti, että tieteellisten julkaisujen määrässä Suomi oli väkilukuun suhteutettuna joukon kolmas. Kun vertailuvälineenä on toinen yleisesti käytetty mittari, niin sanottu viittausindeksi, suomalaisen tutkimuksen näkyvyys oli vuosina 2008 – 2010 joukon viidenneksi parasta.
Joukon hännillä Suomi puolestaan oli vertailussa, jossa tarkasteltiin, kuinka suuri osa tehdyistä tutkimuksista yltää kuuluu maailman huippujulkaisujen joukkoon.
Nyt tehty selvitys ei anna aihetta hälytyskellojen soittoon eikä synkistelyyn, mutta osoittaa myös, ettei Suomen pysyminen mukana tiedemaailman kilpailussa ole itsestäänselvyys: vaikka tutkimuksen laatua saataisiin nostettua, sijoituksemme voi pudota, kun muut kirivät ohi.
Viime vuosien voimakkaita nousijoita vertailumaista ovat esimerkiksi Norja mutta myös talouskriisiin vajonnut Irlanti. Merkillepantavaa on sveitsiläisen tutkimuksen korkea taso.
Kansainvälisen huippututkimuksen osuus kaikesta tutkimuksesta on olennaisesti Suomea korkeampi myös Alankomaissa ja Tanskassa.
Takuuvarmasti raha on keskeinen tekijä, jolla vaikutetaan tutkimuksen tasoon. Se on yksi olennainen syy kahdeksan miljoonan asukkaan Sveitsin menestykseen.
Kun on rahaa, tieteentekijöille pystytään maksamaan kunnon palkkoja ja tekemään tutkijanurasta houkutteleva vaihtoehto opiskelijoille. Raha näkyy siinäkin, ovatko tutkimuksen perusedellytykset kuten laboratoriot ja tutkimusvälineet kunnossa.
Jos Suomessa julkinen valta sijoittaisi tieteeseen enemmän rahaa kuin nyt, olisimme varmasti vahvempi tutkimusmaa.
Ilmaan pitää kuitenkin heittää myös se kiusallinen kysymys, joka raportin julkistustilaisuudessakin esitettiin: eikö jo nykyisillä tutkimusrahoilla pitäisi pystyä parempaan kuin mitä tulokset kertovat.
Yliopistojen kasvaneen rahoituksen näkymiseen tieteellisissä tuloksissa ei olla täysin tyytyväisiä opetusministeriössä. Ilmeisesti rahaa siis haaskautuu myös muuhun kuin varsinaiseen tutkimustyöhön – ehkä hallinnollisiin operointeihin.
Yhtä paha vaihtoehto on se, että raha kyllä menee tutkimukseen, mutta tuloksia ei näy.
Pari vuotta sitten toteutettu, monen tahon parjaama yliopistouudistus antoi yliopistoille lisää valtaa rahojensa käyttöön. Jos uudistus ei tulevissa selvityksissä näy tieteellisen työn tason nousuna, uudistus on siltä osin epäonnistunut.
Rahan merkitystä ei silti pidä yliarvioida. Suomen Akatemian nettisivuilla nuoren polven kosmologeihin kuuluva Syksy Räsänen todistaa, että tutkijan tärkein ominaisuus on sinnikkyys. Se ohittaa jopa lahjakkuuden.