Raha on kuin lantaa; hyödytöntä, ellei sitä levitetä. Näin totesi englantilainen filosofi Sir Francis Bacon 1500-luvun lopulla.
Pankkien ja pörssien tehtävänä on levittää rahaa, panna se kiertämään. Kiertäessään raha luo investointeja, ja sitä kautta nostaa tuottavuutta ja lisää taloudellista kasvua. Raha kiertää, kun pankit lainaavat rahaa asiakkailleen ja rahoittavat sen keräämillään talletuksilla tai lainaamalla toisilta pankeilta tai sijoittajilta.
Rahatalouden ja pankkitoiminnan kehitys on käynyt käsi kädessä yleisen taloudellisen kehityksen ja hyvinvoinnin kasvun kanssa. Ajan mittaan yhä suuremmalle osalle maapallon ihmisistä on avautunut mahdollisuus saada luottoa.
Mahdollisuus saada luottoa on vienyt maailmaa eteenpäin. Luotto pani vauhtiin teollisen vallankumouksen. Rautatiet, kanavat ja satamat rakennettiin luotolla.
Osuuskassoilla oli samasta syystä toimintansa alkuvuosina suuri vaikutus taloudelliseen kehitykseen Suomen maaseudulla. Muhammad Yunus ja hänen perustamansa pankki saivat Nobelin rauhanpalkinnon tunnustuksena pienluottojen kehittämisestä. Sen ansiosta köyhille bangladeshiläisille naisille avautui mahdollisuus yritysten perustamiseen.
Suomessa rahoitusmarkkinoiden kehittyminen on vasta äskettäin tehnyt mahdolliseksi lapsiperheille hankkia tarpeita vastaava asunto. Aikaisemmin oikean kokoiseen asuntoon päästiin vasta, kun lapset alkoivat muuttaa pois kotoa.
Hyvin toimivat rahoitusmarkkinat ja vahva pankkijärjestelmä edistävät taloudellista kasvua. Vastaavasti voi sanoa, että huonosti toimivat rahoitusmarkkinat ja heikko pankkijärjestelmä hidastavat taloudellista kasvua ja pahimmassa tapauksessa lamauttavat taloudellisen toimeliaisuuden.
Sanakirjan mukaan "luotto" tarkoittaa luottamusta, jonka perusteella joku voi saada toiselta henkilöltä jotakin velaksi. Sanalla "luottamus" taas tarkoitetaan tunnetta tai varmuutta siitä, että toiseen voidaan luottaa, että toinen ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Luotto perustuu luottamukseen. Luottamus on uskoa, ja luotettavuus on uskottavuutta.
Koko rahatalous perustuu luottamukseen. Setelit ovat arvokkaita vain sen vuoksi, että niiden hallussapitäjät voivat luottaa siihen, että toisetkin ihmiset pitävät niitä arvokkaina ja uskovat niiden kelpaavan maksuvälineinä.
Mikään pankki ei voi toimia, elleivät tallettajat voi luottaa siihen, että pankkiin talletetut varat on turvattu. Toiselta puolen pankin täytyy myös voida luottaa siihen, että lainansaajalla on aito pyrkimys maksaa lainansa takaisin.
Rahatalouden historia on täynnä kertomuksia siitä, miten luottamus rahoitusmarkkinoilla on pettänyt. Luottamuksen pettäessä rahoitusmarkkinat alkavat toimia huonosti, jolloin lopulta kaikki kärsivät.
Perinteisesti on ajateltu, että talletuspako on pahinta, mitä pankille voi sattua. Mikä tahansa pankki kaatuu, jos tallettajat menettävät luottamuksensa pankin maksukykyyn ja alkavat joukkomitassa nostaa talletuksiaan pois pankista. Ainoa pelastus silloin on ulkopuolelta saatu hätärahoitus.
Tallettajien paniikki voi syntyä, vaikka pankin asiat olisi hoidettu ja sääntöjen mukaan ja liiallista riskinottoa karttaen. Joskus pelkkä huhu riittää laukaisemaan talletuspaon.
Talletuspakoa esiintyy nykyäänkin silloin tällöin. Tätä riskiä on pyritty vähentämään talletusvakuutuksen ja keskuspankkien maksuvalmiusjärjestelmien avulla. Tallettajia on haluttu suojata, koska he eivät ole yhtä hyvin perillä pankkien ja rahoitusmarkkinoiden tilanteesta kuin ammattimaisten sijoittajien oletetaan olevan.
Talletuspakoa vastaava ongelma syntyy silloin, kun sijoittajat ja toiset pankit menettävät luottamuksensa yhtä pankkia kohtaan. Muiden rahalaitosten merkitys pankkien varainhankinnassa on kasvanut rahoitusmarkkinoiden laajentuessa ja globalisoituessa. Yksittäisen pankin kannalta markkinoiden epäluottamus voi olla talletuspakoakin vahingollisempaa sen takia, että kysymyksessä ovat suuremmat rahasummat ja paremmin asioista perillä olevat toimijat.
Joukkomittaista talletuspakoa ei tapahtunut Suomessa 1990-luvun alun pankkikriisin aikana. Silti voi sanoa, että läheltä piti. Suurin uhka ei tullut kotimaisilta pientallettajilta, vaan ulkomaisista pankeista. Nämä olivat rahoittaneet suomalaisten pankkien valuuttaluottoja ottamalla lyhytaikaisia vippejä kansainvälisiltä pankeilta. Jos tämä rahoitus olisi loppunut kertaheitolla, Suomen pankkijärjestelmä olisi pahimmassa tapauksessa kaatunut.
Luottamus maailman rahoitusmarkkinoilla on ollut kateissa jo toista vuotta. Pankkien välinen lainakauppa on hiljentynyt, mikä vaikeuttaa myönnettyjen luottojen jälleenrahoitusta ja nostaa kustannuksia. Sen seurauksena myös suomalaisten asuntoluottojen korot ovat nousseet.
Kun pankkien väliset lyhyen rahan markkinat eivät toimi, moni muukaan asia ei toimi kuten pitäisi. Vaikka pankit turvautuvat maksuvalmiuden hoidossa keskuspankkeihin, on markkinakorkojen määräytyminen irtaantunut keskuspankin ohjauskorosta.
Luottamuspulan seurauksena on käynyt niin, että luottoja on enemmän kuin luottamusta. Yhdysvalloissa osaa pankkien luottokannasta ollaan siirtämässä julkiselle vallalle. Viranomaisten tarkoituksena on pienentää pankkien tasetta siten, että niiden omat pääomat suhteessa luottokantaan palautuisivat normaalille tasolle. Vasta tuolloin raha voidaan panna uudelleen kiertämään. Muussa tapauksessahan raha olisi hyödytöntä.
Kirjoittaja on osastopäällikkö Suomen Pankissa.