Kiinan "suuresta harppauksesta" 1950-luvun lopulla tuli lopulta katastrofi, kun talousuudistuksen merkittävin tulos olikin miljoonia ihmisiä kuolemaan vienyt nälänhätä. Maon johtamalla maalla oli tuolloin valtava kiire kehittyä keinolla millä hyvänsä.
Tuonaikaisen ajattelun jälkioireena on jo ehditty pitää Kiinassa muutamia päiviä sitten paljastunutta tieteellistä huijausta. Tapauksen konna on shanghailaisen Jiatong-yliopiston tutkija Chen Jin, 37.
Kolme vuotta sitten Chen ikuistettiin valokuvissa, joissa hän piti kädessään sensaatiomaiseksi väitettyä uudenlaista mikrosirua. Ikävä kyllä siru vain ei ollut shanghailaista high techia vaan kopio yhdysvaltalaisen Motorolan tuotteesta. Kun asia paljastui, Chen pudotettiin yliopistonsa dekaanin tuolilta tuomiota odottamaan.
Chen oli jo ehtinyt nousta kansallissankariksi. Rooli oli tarjolla, kun Kiina tavoittelee paraikaa suurta harppausta tekniikan halvasta kokoonpanijasta huipputeknologian synnyttäjäksi.
Samantyyppinen tapaus koettiin muutama kuukausi sitten Etelä-Koreassa, jossa kantasolututkija Hwang Woo-suk jäi kiinni maailman mitassakin uraauurtavina pidettyjen tutkimustulosten väärentämisestä. Hänen oikeudenkäyntinsä on edelleen kesken, mutta kova tuomio on ilmeinen.
Häpeä koskettaa nyt koko Etelä-Koreaa. Niinpä anteeksipyynnön tapauksen johdosta on esittänyt jopa maan hallitus.
Hämmästyttävää on, että Hwangilla oli suuri tutkimusryhmä, jonka jäsenet tiesivät väärennyksistä. Pelko työpaikan menetyksestä ja uran katkeamisesta sai heidät kuitenkin pysymään hiljaa.
Tieteelliset huijaukset eivät ole mikään Kaukoidän erityispiirre. Norjalainen syöpätutkija Jon Sudbø sai viime lokakuussa tutkimuksensa arvovaltaiseen The Lancet -lehteen, ja jo tammikuussa paljastui, että tulokset perustuivat (tohtorin)hatusta tempaistuihin potilastietoihin. Ruotsissa arvostetun Karoliinisen instituutin professori jäi viime vuonna kiinni laajasta plagioinnista ja keksityistä tutkimustuloksista.
Suomi on toistaiseksi säästynyt kansainvälisen tason skandaaleilta. Todettuja hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia on meillä ollut tuoreimpien tilastojen mukaan vuosittain kahdesta neljään. Takavuosien tunnetuin kotikutoinen jupakka liittyi Strindberg-tutkija Carl Öhmaniin, joka osoittautui tohtoriksi ilman väitöskirjaa ja jonka lisensiaatintyön lähteitäkään ei löytynyt.
Tieteellisiin huijauksiin ajavat niin henkilökohtainen kunnianhimo, kamppailu tiedemaailman asemista kuin kilpailu tutkimusrahoistakin. Ainakin yksi seikka suojaa Suomen tiede-elämää samanlaisilta tapauksilta kuin mitä Kiinassa ja Koreassa on nähty: meidän kulttuurissamme ovat luultavasti vähissä ne tutkijat, jotka edes pohtivat vilpistelyn tielle lähtöä, jotta synnyinmaa saisi sensaatiotuloksista mainetta ja kunniaa.