Haluatko miljonääriksi? Älä ainakaan ala urheilijaksi.
Tavallinen palkansaaja katsomossa tienaa enemmän kuin palloilija kentällä. Leipää ja sirkushuveja: katso, kuinka köyhät juoksevat pallon perässä.
Yleisön kuva palloilulajien palkkioista on hämärtynyt, kun ammattilaissarjojen palkkakuitit vyöryvät silmien eteen ja kotimaiset liigakiekkoilijat pääsevät parhaiden palkattujen verolistoille.
Totuus on kuitenkin urheilijan kohdalla karu, sillä palkka ei juokse kuin harvojen kohdalle. Toisille palkka kävelee verkkaisesti - ja suurimmalla osalla palkkaa ei yksinkertaisesti ole.
On ilmaisia pelimatkoja, majoituksia ja ruokailuja, varusteita ja kulukorvauksia. On mahdollisesti asunnon tai työpaikan järjestämistä, on talkoohommia.
Vain jääkiekon liigapelaaja voi päästä Suomen rajojen sisällä rikastumaan. Viime kaudella 17 prosenttia suomalaispelaajista tienasi yli 100 000 euron summan. Kaikkien pelaajien keskiarvosumma 66 436 euroa maittaisi monelle.
Sen jälkeen hyppäys alaspäin on pitkä.
Vain jalkapalloliiga pystyy takaamaan isolle osalle pelaajistoa toimeentulon. Muissa sarjoissa pelaajan on oltava huipputasoa tai maksut ovat olemattomat.
Kahtiajako
Palloilijoita ei kannata kadehtia. Monessa sarjassa vaaditaan lähes ammattimaista harjoittelua, mutta siinä ohessa toimeentulo on revittävä muualta.
Siksi suomalaisissa sarjoissa on nähtävissä kahtiajako, jossa toisille maksetaan ja toisille ei. Konkreettisesti jakolinja näkyy ikärakenteessa: vaakakupissa on toisella puolella kokeneita tähtiä ja toisella opiskelevia nuoria.
Amatöörejä ammattilaisten vaatteissa - ja vaateissa.
Seurat pystyvät leipomaan pelaajille järkeviä kokonaisratkaisuja. Työpaikan järjestäminen voi olla tulevaisuuden kannalta kullanarvoinen verrattuna hintelään palkkaan. Jotkut seurat naittavat pelaajan omaan toimintaansa, kun he työskentelevät esimerkiksi toimistolla.
Pienemmissä seuroissa ulkomaalaisvahvistuksiakin on nähty talkoohommissa muuttomiehinä tai roskia siivoamassa.
Pätkätyöläisiä
Haluatko menettää miljoonasi? Lähde mukaan urheilubisnekseen.
Suomessa ei ole kuin muutama esimerkki reippaasti rahaa tuottavasta urheiluseurasta. Usein seuroissa on mukana paikallisten yritysten napamiehiä, ja juuri heille urheilijoilla olisi esittää yksi kysymys:
"Kohteletteko työntekijöitänne samalla tavalla kuin kohtelette seuranne urheilijoita?"
Palkkojen maksaminen ajallaan roikkuu jossain säännön ja poikkeuksen välimaastossa.
"Menestyksen hetkellä pelaajapalkka vielä maksetaan, mutta tappion hetkellä pelaaja ei ikään kuin olekaan enää oikeutettu vaatimaan palkkaansa", suomalainen huippupalloilija kommentoi.
Alemman sarjatason pelaaja on joutunut paimentamaan seuraa maksamaan pienet velvoitteensa.
"Toisilla urheilijoilla solidaarisuus lajia kohtaan on jopa sairaalloista. Palkatta jääminen hyväksytään", hän sanoo.
Urheilijat ovat pätkätyöläisiä pahimmillaan.
Maaginen 9 600 euroa
Ammattilaisuuden rajaksi on laissa määritelty 9 600 euron vuositulot. Rajan ylittämisen jälkeen seura on velvoitettu ottamaan urheilijalle lakisääteisen vakuutusturvan, jonka kustannukset ovat seuralle vähintään 10,5 prosenttia palkasta.
Siksi on seuroja, missä muutamalle huipulle maksetaan normaalia palkkaa ja loput jätetään alle 9 600 euron tulojen.
"Joku saa palkkaa 9 590 euroa ja sponsori hoitaa sen päälle vaikkapa jääkaapit ja huonekalut", ammattivalmentaja muotoilee.
Urheilijoiden tilanne on parantunut 2000-luvulla. Esimerkiksi suuremmissa lajeissa pelaajayhdistykset auttavat jäseniään, kun aikaisemmin urheileva nuoriso marssi sopimusneuvotteluihin huhupuheiden säestämänä.
"Monia nuoria on viilattu surutta linssiin, kun heillä ei ole ollut mitään tietoa asioista", liigapelaaja muistaa.
Mutta ei ole helppoa seuroillakaan. Yhden urheilijan taloudellinen kokonaisrasitus voi olla palkkaan nähden keskimäärin 1,3-1,4 -kertainen. Kun pelaajat ovat jossain lajeissa päässeet sopimusneuvotteluissa herran asemaan, ovat seurat entistä ahtaammalla.
Pienemmissä lajeissa pelaajan on ymmärrettävä, että korvausten maksaminen on täysin mahdotonta.
Joukkueurheilussa ja sen rahaliikenteessä on pelkistetysti kyse siitä, että seurat tarvitsevat pelaajia ja pelaajat seuroja.
Siinä sitä nuorallatanssijoiden tangoa.