Entisen vasemmistoterroristin Brigitte Mohnhauptin päästäminen ehdonalaiseen vapauteen 24 vuoden vankeuden jälkeen kuohuttaa Saksaa. Tuomioistuin Stuttgartissa teki päätöksen asiasta maanantaina.
Mohnhaupt, joka istui viittä elinkautista tuomiota, syyllistyi useisiin murhiin koko Länsi-Saksaa 1970-luvulla järkyttäneessä väkivallan aallossa. Mohnhaupt toimi yhtenä RAF:n eli Punaisen armeijakunnan johtajista 1970-luvun lopulla ja lukeutui myös järjestön perustajajäseniin. Järjestön tavoite oli kommunistinen Länsi-Saksa, ja tätä päämäärää kohti pyrittiin teloittamalla saksalaisen yhteiskunnan vaikuttajia.
Mohnhauptin uhrien omaiset paheksuivat oikeuden päätöstä voimakkaasti, sillä Mohnhaupt ei missään vaiheessa ole ilmaissut katuvansa tekojaan. Myös useat poliitikot sekä entiset poliisiviranomaiset tuomitsivat päätöksen.
Tuomioistuin perusteli vapautusta sillä, että kyseessä ei ole armahdus, vaan päätös, joka perustuu erityiseen lainopilliseen harkintaan. Oikeus ei pidä vankilassa hyvin käyttäytynyttä Mohnhauptia enää turvallisuusriskinä.
Mohnhaupt istui vankilassa lainmukaisen vähimmäisajan tuomiostaan. Hän vapautuu viiden vuoden koeajalle maaliskuun 24. päivänä. Mohnhauptin vapautuksen jälkeen ainoastaan yksi RAF-johtaja, Christian Klar, sekä kaksi järjestön vähemmän vaikutusvaltaista jäsentä ovat edelleen vankilassa.
"Toisen sukupolven" johtaja
Brigitte Mohnhaupt toimi osana RAF:n "toista sukupolvea", joka nousi valtaan järjestön perustajien kuoleman jälkeen 1970-luvun lopulla. Samaan aikaan ajoittuu myös järjestön historian verisin vuosi 1977. Tuolloin RAF teloitti pankkiiri Jürgen Ponton, liittovaltion syyttäjän Siegfried Bubackin sekä työnantajien keskusjärjestön puheenjohtajan Hanns-Martin Schleyerin. Mohnhaupt sai vuonna 1985 tuomion osallisuudesta kaikkiin murhiin.
Mohnhauptin tuomion jälkeen RAF:n veriteot jatkuivat vielä muutamia vuosia. Järjestö murhasi Siemensin johtajan Karl Heinz Beckurtsin 1986 ja Deutsche Bankin pääjohtajan Alfred Herrenhausenin 1989.
Nykyisin monet RAF:n entiset vankilasta vapautetut tai armahdetut jäsenet työskentelevät muun muassa opettajina ja toimittajina. Osa heistä on muuttanut henkilöllisyyttään.