Iijoen sivupuroon istutettiin maanantaina 20 000 jokihelmisimpukkaa eli raakkua, mutta saavia kummoisempaa välinettä operaation ei tarvittu. Koko joukko sopi mainiosti astian pohjalle, sillä mittaa simpukoilla oli vain hiekanjyvän verran, vajaat puoli milliä.
Pudasjärvellä tehty istutus oli Suomessa ainutlaatuinen: koskaan aiemmin luontoon ei ole kotiutettu laboratoriossa syntyneitä jokihelmisimpukoita.
Länsi-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskusten sekä Metsähallituksen yhteishankkeessa tullaan seuraamaan istukkaiden kehitystä tavoitteena saada tietoa, kuinka hyvin laboratoriossa syntyneet raakut pärjäävät luonnossa.
"Läheskään kaikki eivät tule selviämään. Tosi mahtavaa olisi, jos muutama sata olisi hengissä viiden vuoden päästä", tutkija Eero Mäenpää Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta kertoi.
Puron raakkukantaa pyritään samalla elvyttämään istutuksella, koska se on hiipunut noin tuhanteen. Taantuneeksi luokitellun kannan yksilöt eivät ole kyenneet myöskään lisääntymän enää vuosikymmeniin.
Mikäli kaikki menee hyvin, kotipuroonsa takaisin päässeet pikkuraakut alkavat tuottaa jälkeläisiä noin 15 vuoden päästä.
Kiduksissa laboratorioon
Miniraakut syntyivät Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Kokkolassa olevassa laboratorioissa. Kasvatuspaikkaansa ne matkasivat viime syksynä purossa sumputettujen 400 taimenen kiduksissa, missä ne elivät talven yli glokidio-toukkina.
Kyseessä on ympäristökeskuksessa Oulun, Jyväskylän ja Joensuun yliopistojen kanssa yhteistyössä kehitetty raakkujen niin sanottu passiivinen kasvatusmenetelmä. Sen uskotaan toimivan vesistöissä, joissa on luontainen raakkukanta.
Alunperin pikkuraakkuja oli tarkoitus kasvattaa ympäristökeskuksen laboratoriossa vanhemmiksikin, jolloin ne olisi pysytty viemään kriittisimmän elämänvaiheensa yli
laitoksessa.
Tilojen puutteen vuoksi jatkokasvatuksesta jouduttiin ainakin toistaiseksi luopumaan.
Jatkokasvatusta ja siihen liittyvää kehitystyötä jatketaan kuitenkin Jyväskylän ja Joensuun yliopistoissa. Mäenpää uskoo, että laitoskasvatusta voidaan jatkossa hyödyntää jo hävinneiden raakkupopulaatioiden palauttamisessa.
Iijoen vajaat seitsemän kilometriä pitkä sivupuro ei ole purotaimenille ja raakuille paras mahdollinen elinympäristö.
Sen luonnontilallisuutta ovat muuttaneet varsinkin alajuoksulla metsäojitukset, rantametsien hakkuut ja auraukset sekä uoman perkaus.
Ojista ja aurausalueilta puroon on kulkeutunut paljon hiekkaa, mikä on pilannut taimenten lisääntymispaikkoja. Lisäksi raakulle soveltuvat elinalueet ovat kärsineet kiintoaineksista.
Puro on kuitenkin yksi Metsähallituksen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ympäristökeskusten sekä Oulun yliopiston kolmivuotisen kunnostusprojektin kohteista, joten
niin raakuille kun taimenillekin on koittamassa parempi huomen.
Työnjohtaja Eero Hartikainen kertoi, että raakkupuron alajuoksulla kunnostustyöt tehdään kesän ja syksyn aikana.
"Purouomaa kunnostetaan muun muassa kiveämällä ja asettamalla puita virran luonnonohjaimiksi. Uomaa myös palautetaan entisille sijoilleen ja siihen rakennetaan kutusorakoita", Hartikainen luetteli.
Valuma-alueella kunnostusmenetelminä tullaan käyttämän ojitus- ja vesiensuojelujärjestelyjä, kuten esimerkiksi pintavalutuskenttiä ja oja-
katkoksia.
Toimilla kiintoainekuormitusta saadaan vähemmäksi ja veden viipymää pidemmäksi.