Vain mielikuvitus on rajana, miten paljon suomalaisen metsän puista löydetään ongelmia. Isoja ongelmia, tekoäly avittanee löytämään lisääkin pulmia.
Raakkujoen puut ovat nimittäin nyt hukkapuuta, Stora Enso ei voi käyttää niitä mihinkään (HS 14.2.) Metsää ei ollut sertifioitu, ja pölliparat ovat laittomasta lähteestä kotoisin. Puut lojuvat nyt ympäri Suomea.
Uutisen mukaan yhtiö hakee puille loppusijoitusratkaisua. Kuulostaa samalta kuin ydinjätteen loppusijoitus. Tutkintaa johtava Oulun poliisikaan ei aio takavarikoida puita; ”mihin minä ne laitan?”
Polttopuiksihan noista ei ole, kuka nyt saunan kehtaisi lämmittää sertifioimattomalla klapilla. Saati, että jossain julkisessa lämpölaitoksessa poltettaisiin. Italiastahan saadaan poltettavaksi sertifioitua, laadukasta sekajätettä laivalasteittain Pohjolan pakkasia varten. Vessapaperiakaan näistä ei voi tehdä. Et voisi pyyhkiä mielestäsi, jos käyttäisit sertifioimatonta rullaa vessareissulla.
Jopa Jyväskylän yliopistonlehtori kuvailee tilannetta kaheliksi. Jos puita ei käytetä, on jostain muualta hakattava vastaava määrä, noin 25 hehtaaria metsää. Jos lehtori ja tutkija sanoo tämmöistä kaheliksi, niin tavan suomalainen sanoo sitä järjettömäksi.
Tukkimiehen kirjanpidolla laskettuna tuhansia kuutiometrejä puuta on konkelossa. Varovaisesti laskettuna erästä tulisi yli 6 000 heittokuutiota klapeja (1 hehtaari x 100 kiintokuutiometriä x 2,5). Myyntihinnoilla 500 000 euron potti. Se nyt ei näissä veloissa tunnu missään verrattuna siihen, miten tyytyväisiä raakut ovat, kun laiton tavara pysäytetään.
Ukraina voisi tarvita polttopuita, kun naapuri moukaroi lämpölaitoksia tuusan nuuskaksi. Saattaa siinä joku raakkukin saada osumaa, mutta ei nyt sentään aleta laitonta tavaraa viherpesemään. Sitä on kuin puulla päähän lyöty, miten linjakkaasti Suomi tekee metsistään globaalia ongelmaa.
Arto Tahkola
toimitusjohtaja, Kempele