Itä-Lapin raakkukantojen on uskottu olevan elinvoimaisia. Varsinkin Urho Kekkosen kansallispuistoa on myös pidetty lajin yhtenä viimeisistä tärkeistä eurooppalaisista esiintymisalueista. Bio Passagen ja Metsähallituksen Perä-Pohjolan luontopalvelujen tekemä laaja yhteistutkimus kuitenkin osoittaa, että vastoin aikaisempia uskomuksia raakku eli jokihelmisimpukka on häviämässä sukupuuttoon lajin tärkeimmiltä esiintymisalueilta ja todennäköisesti myös koko Suomesta.
Bio Passage - Markku Porkka Ky:n ja Peräpohjolan luontopalveluiden meneillään olevassa tutkimusprojektissa on selvitetty helmisimpukoiden ikärakennetta, runsautta, elinpaikkoja ja lajin kytköksiä lohikaloihin pääasiassa UK-kansallipuistossa.
Kenttätyöt tehtiin viime kesänä sukeltamalla. Viisi viikkoa kestänyttä sukellusoperaatiota edelsi vuonna 1998 tehty esitutkimus. Tärkeää taustatietoa on saatu Kuolan niemimaan Varzuga-joen raakkututkijoilta sekä ruotsalaiselta simpukoiden ikämäärityksen asiantuntijalta.
Nykyiset raakut lajinsa viimeisiä
Jokihelmisimpukka on EU:n tärkeänä pitämä uhanalainen laji, joka on myös Suomen lainsäädännössä erityissuojelun kohde.
Toimitusjohtaja Markku Porkka valittaa, että EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojeluasetuksen vaatima seuranta on laiminlyöty, josta johtuen lajiin kohdistuvaa vakavaa uhkaa ei ole havaittu.
"Kantojen pienenemisestä syntyvä vahinko on rahalliselta suuruusluokaltaan vähintään miljoona euroa vuodessa. Summa perustuu jokihelmisimpukkayksilön lakimääräiseen ohjeelliseen arvoon", hän kertoo.
Itä-Lapin raakkujen kokonaismääräksi on arvioitu lähes kolmeen miljoonaan yksilöä. Suurimmat esiintymät tavataan Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Porkka kertoo, että selvityksissä on laskettu pääasiassa vain raakkujen runsauksia, mutta varsinaisia populaatiobiologiaan liittyviä tutkimuksia ei ole tehty. Siksi on populaatioiden on uskottu olevan myös elinvoimaisia.
"Luton vesistöalueella kantojen kehitys poikkeaa Kemijoen ylähaarojen tilanteesta, mutta molemmissa paikoissa jokihelmisimpukoiden lisääntyminen on tällä hetkellä lähes loppunut. Nyt päättynyt tutkimusvaihe osoittaa, että Luton vesistöalueen jokihelmisimpukat eivät ole tuottaneet poikasia käytännöllisesti katsoen ollenkaan viimeisten 60 vuoden aikana. Kemijoen ylähaaroilla lajin poikastuotanto on kääntynyt jyrkkään laskuun 50-60 vuotta sitten."
Porkka arvioi, että ellei suojelutoimiin ryhdytä, raakkukannat tulevat lähes katoamaan nykyisin elävien yksilöiden kuollessa.
Taimenelle lisää pyyntirajoituksia
Markku Porkka kertoo, että jokihelmisimpukkaan kohdistuva uhkatekijä on tiedossa. Syynä on lohen ja taimenen liian vähäinen määrä vesistöissä.
"Jokihelmisimpukka tarvitsee omassa toukkavaiheessaan jompaa kumpaa näistä lajeista pakolliseksi väli-isännäkseen. Kansallispuiston raakkualueilla näiden kalojen määrä on kuitenkin vain mitätön murto-osa luonnontilaan verrattuna", hän sanoo.
Koska lohen ja taimenen määrät UK-kansallispuistossa ovat luonnontilaan verrattuna mitättömän pieniä, jokihelmisimpukan suojelu edellyttäisi Porkan mielestä taimenen pyyntirajoitusten huomattavaa tiukentamista.
"Tätä kuitenkin vastustetaan. Kansallispuisto on juuri uudistamassa kalavesiensä käyttö- ja hoitosuunnitelmaa. Esimerkiksi Sodankylän kunta korostaa lausunnossaan paikallisen väestön oikeuksia. Toisaalta kansallispuisto on Natura 2000 suojelualue, jota sitovat EU:n suojeludirektiivit", hän sanoo.
Itä-Lapin jokihelmisimpukoita ei voida suojella vain paikallisin keinoin. Porkka sanoo, että Luton vesistöalueen jokihelmisimpukoiden pelastaminen edellyttäisi toimia, joiden avulla lohi saataisiin uudelleen nousemaan alueelle.
"Muutama vuosi sitten tehtiin Interreg- ja Tacis-selvitys Tuulomajoen lohinousun ennallistamiseksi. Mikäli suunnitelmat toteutettaisiin oikein, myös jokihelmisimpukan suojelu voitaisiin järjestää samalla kertaa", hän uskoo.