Raahen teh­taal­la muhii muu­tok­sia

Rautaruukin keskiviikkona julkaistu osavuosikatsaus ei näytä ammattiosasto 200:n pääluottamusmiehen Into Pirttikankaan silmiin pahalta. Siitä huolimatta ainakin Raahen tehtaalla henkilöstöryhmien täytyy pysyä Pirttikankaan mukaan jatkossakin hereillä ja valppaina.

Rautaruukin keskiviikkona julkaistu osavuosikatsaus ei näytä ammattiosasto 200:n pääluottamusmiehen Into Pirttikankaan silmiin pahalta. Siitä huolimatta ainakin Raahen tehtaalla henkilöstöryhmien täytyy pysyä Pirttikankaan mukaan jatkossakin hereillä ja valppaina.

"Sikäli tilanne on huolestuttava, että Raahen tehtaalla on muhimassa useita henkilöstöön vaikuttavia muutoksia. Niistä ryhdytään neuvottelemaan lähiaikoina", työntekijöiden pääluottamusmies kertoo.

Koska neuvottelut ovat vasta lähtökuopissa, Pirttikangas ei halua tässä vaiheessa kertoa tarkemmin mistä neuvotellaan. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on useista henkilöstöön liittyvistä muutoksista, jotka ajoittuisivat ensi vuodelle.

Tammi-syyskuun osavuosikatsauksesta Into Pirttikangas ei löydä henkilöstön kannalta huolestuttavaa tulevaisuuden ennakointia. Ruukki Unitediksi nimetyn Rautaruukki-konsernin sisäisen toimintatapojen yhtenäistämis- ja tehostamishankkeen seurauksena konsernista vähenee työtehtäviä, mutta uusien toimintatapojen myötä syntyy myös uusia. Tässä vaiheessa henkilöstövähennysten oletetaan pääosin tapahtuvan eläköitymisten ja uudelleensijoittumisten kautta.

"Se on luonnon laki, että kun investointeja tehdään, niin muutoksia työtehtävissä tapahtuu. Rauhoittava signaali tässä on se, että vähennykset tapahtuvat eläköitymisten kautta", pääluottamusmies toteaa.

Kustannuskilpailukykyä parantavan Ruukki Unitedin vaatimat investoinnit ovat vuoden 2008 loppuun mennessä noin 30 miljoonaa euroa. Pirttikangas toivoo ja uskoo, että Raahen tehdas saa investoinneista osansa.

Rautaruukki on jo tehnyt päätöksen suorakarkaisulaitteiston uusimisesta Raahen tehtaalle. Noin 24 miljoonaa euroa maksavan investoinnin odotetaan valmistuvan vuonna 2007.

Teräskonsernin tuoretta osavuosikatsausta Into Pirttikangas pitää kokonaisuutena kohtuullisena.

"Ei tätä voi huonolla mielellä katsoa, varsinkin kun ollaan yli sen tason mitä oli viime vuonna vastaavana aikana. Eikä tämä vuosi näytä kokonaisuutenakaan ennusteiden valossa huonolta", hän toteaa.

Toimitusjohtaja Sakari Tammisen mukaan näkymät loppuvuodelle ovat teräksen perustuotteiden myyntihintojen kehityksen osalta alkuvuotta myönteisemmät, joten koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan nousevan selvästi viime vuotta paremmaksi. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan ylittävän 3,6 miljardia euroa.

"En näe mitään esteitä, etteikö se olisi mahdollista. Ainakaan nykyiset näkymät eivät anna mitään aihetta huoleen", Pirttikangas pohtii.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä