Kaivosyhtiö Nordic Mines yrittää kerätä rahaa Raahen kultakaivoksen toiminnan jatkamiseen osakeannilla.
Kaivoksen johtaja Tom Söderman kertoo kultakaivoksen uudelleen avaamisen vaativan 150 miljoonan Ruotsin kruunun eli noin 16,5 miljoonan euron rahoituksen.
Yrityssaneeraukseen pyrkivän kaivosyhtiön osakeannin merkintäaikaa on jatkettu jo kahdesti. Viimeinen merkintäpäivä on nyt 1. elokuuta. Osakeannin lopputuloksen pitäisi olla selvillä viimeistään 28. elokuuta.
”Yhtiön tulevaisuuden kannalta haastavin asia tällä hetkellä on rahoituksen kokoaminen. Yhtiön johto on ilmaissut, että jos 150 miljoonaa Ruotsin kruunua ei saada kokoon, yritys ei jatka toimintaansa.”
Nordic Minesilla on mahdollisuus kerätä osakeannilla noin 195 miljoonaa Ruotsin kruununa eli noin 21,5 miljoonaa euroa.