Reilun vuoden ikäinen judoseura Judo Club Raahe jatkaa vahvaa menestystarinaansa. JCR:n molemmat edustajat Jaana Sundberg (-52) ja Valtteri Jokinen (-60) sijoittuivat mitaleille viikonvaihteen judon suurkatselmuksessa Tikkurilassa.
Jaana Sundberg oli odotetun vahva sunnuntain otteluissaan. Vaikka takana oli Ruotsin avoimet ja sen jälkeinen leiri, ei tatamilta löytynyt Sundbergin pysäyttäjää. Finaalissa hän kukisti suorituspistein britti Sophie Johnstonen.
"Alkuviikon leiri painoi jäsenissä, enkä pienoisen jäykkyyden takia saanut tekniikkaa pelaamaan. Mutta ei minulla hätää ollut finaalissakaan", Sundberg kommentoi.
Paikat lämpimiksi ennen finaalia
Alkuotteluissaan hän kukisti Iso-Britannian Jayne Clasonin ipponilla ja semifinaalissa samoin pistein Puolan Barbara Krzywdan.
"Niissä matseissa sain kuitenkin itseni lämpimäksi. Paikat kestivät, vaikka aivan nappiin ei kulkenutkaan. Nyt pitää valmistautua parin viikon kuluttua Ukrainan alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin. Viimeistelyssä pitää kiinnittää herkkyyteen ja tietenkin miettiä taktisia kuvioita yhdessä valmentajan kanssa", Jaana Sundberg sanoi iloisena.
Raahessa aikanaan mustan vyön suorittanut Jukka-Pekka Jokinen toimii Sundbergin valmentajana. Hän oli hyvin iloinen myös oman poikansa Valtteri Jokisen lauantaisesta hopeamitalista.
"Molemmat ovat treenanneet hyvin tunnollisesti. Tähtäämme siihen, että Ukrainassa molemmilla kulkee. Tulos oli kuitenkin hyvä, vaikka takana on tiukkaa leiritystä useita päiviä", Jokinen kertoi.
Valtteri Jokinen raivasi lauantaina tiensä finaaliin alle 60-kilosissa voittamalla semifinaalissa suorituspistein Latvian Dmitrits Kozlovsin. Finaalissa kuitenkin Armenian Hovhannes Davityan oli liian vahva.
"Ruotsin-keikka painoi jäsenissä ja olo oli todella takkuinen. Ajattelin etukäteen, että finaaliin pitää päästä vaikka väkisin. Loppuotteluun kuitenkin lähdin hyvillä mielin. Davityan on minulle entuudestaan tuttu, mutta ei niistä tuttavuuksista ollut tällä kertaa apua", Jokinen kertoi.
"Davityan pääsi rokottamaan melko pian, kun minun piti muuttaa taktiikkaa aggressiivisemmaksi, jolloin puolustus aukesi", Valtteri Jokinen kertoi. Sundbergin tavoin Jokinenkin matkaa alle 23-vuotiaiden EM-tatamille.
Tappioita pohjoisen judokoille
Oulun Virve Leinonen kamppaili alle 78-kiloisissa kolmesti - ks hävisi kolmesti.
"Eka matsi oli huonoin, mutta muissa otteluissa tunsin, etten jää ainakaan voimissa jälkeen. Olin matossa hieman liian hätäinen enkä saanut käsilukkoihin tarpeeksi tehoja", hän selitti.
Oulun Antti Virta valitteli ennen otteluaan nilkkaansa, mutta tuskin se oli syynä tappioon Armenian Hovhannes Malkhasyanille.
"Kaveri oli vahva, mutta niinhän ne niiltä kulmilta tulevat ovat muutkin. Nilkkaa ei voi syyttää tappiosta. Hän oli tällä kertaa parempi", Virta selitti tyynenä.
Kemin Janne Heinonen oli pudottanut itsensä alle 66-kiloisiin, eikä hänelläkään ollut paljoa ilon hetkiä.
"Sain kuitenkin Itävallan pojasta viiden pisteen suorituksen ja johdin pitkään. Sitten eräässä rytäkässä kaaduimme molemmat mattoon ja tuomarit arpoivat kaverin voittajaksi", Heinonen sanoi hieman pettyneenä hävittyään ipponilla Hans Peter Strubreiterille.