Raahen kaupunginhallitus tukee Raahen Energia Oy:n suunnitelmia ostaa 75 prosentin osuus laulaja Jari Sillanpään tuulivoimalayhtiöstä.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina pitämässään ylimääräisessä kokouksessa esittää kaupungin omavelkaisen takauksen antamista Kuntarahoitus Oyj:ltä Raahen Energialle otettavalle kahden miljoonan euron lainalle.
Kaupunginhallituksen esitys menee seuraavaksi Raahen ja Vihannin yhteisen yhdistymishallituksen käsittelyyn. Lopullisen päätöksen takauksen myöntämisestä tekee kaupunginvaltuusto.
Raahen Energia on sijoittamassa Sillanpään omistamaan Evergreen Investment Oy:öön kaksi miljoonaa euroa. Osalla summasta energiayhtiö lunastaa 75 prosentin osuuden tuulivoimalayhtiön osakkeista, osa sijoitetaan yhtiön vapaan pääoman rahastoon ja osa jää pitkäaikaiseksi lainaksi yhtiölle.
Raahen Energian tavoitteena on päästä allekirjoittamaan kauppakirjat tuulivoimalayhtiön osakkeista joulukuun aikana.