Raahe ja Vihanti yhdistyvät ensi vuoden alussa. Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ja Vihannin kunnanvaltuusto äänin 18–3 keskiviikkona yhdistymissopimuksen ja kuntajaon muutosesityksen.
Vihanti löysi hapuilevan etsintäkierroksen jälkeen Raahesta sopivan kumppanin. Vihannissa tunnettiin vetoa myös Oulaisten suuntaan, mutta järkiavioliitto Raahen kanssa vei voiton.
Parissa kuukaudessa valmisteltua kuntaliitosta voi kiittää ripeydestä. Yhdistyminen osoittaa, että ratkaisut ovat löydettävissä, kun pohjana on yhteinen tahtotila. Valtioneuvosto hyväksyy kuntaliitoksen ensi viikolla.
Heikon talous- ja väestökehityksen kurittama Vihanti oli pakkoraossa, sillä kunta ei olisi pitkällä aikavälillä pystynyt tarjoamaan asukkailleen lain edellyttämiä palveluja. Painetta lisäsi myös se, että vielä vuoden 2013 alusta toteutuviin kuntaliitoksiin on mahdollista saada yhdistymisavustuksia ja valtionosuuden kompensaatioita. Liitoksesta saatavia 3,2 miljoonan euron myötäjäisiä on tarkoitus käyttää Vihannin kehittämiseen.
Kuntarakenneuudistuksessa Raahen ympärille kaavailtu yhtenäiseen asioimis- ja työssäkäyntialueeseen perustuva kunta jää vielä puolitiehen.
Valtiovarainministeriön kunnallishallinnon rakennetyöryhmä esittää Pyhäjoen, Raahen, Siikajoen ja Vihannin muodostamaa kokonaisuutta. Nelikosta elinvoimaisimpia ovat Raahe ja Siikajoki. Siikajoen osalta on olemassa valmiutta liitokseen, mutta Pyhäjoki haraa vastaan.
Pyhäjoen itsenäisyyskaavailujen tukena on pitäjään ja huomattavasti laajemminkin uutta elinvoimaa tuova ydinvoimala ja sen rakentaminen.