Raahen kaupunki hakee palvelukseensa dynaamista kaupunginjohtajaa. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan viran aukijulistamisesta ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona äänin 8-3. Äänestyksessä kaatui Vasemmistoliiton esitys, jonka mukaan virkaa ei julistettaisi avoimeksi vielä tässä vaiheessa, vaan nykyisen kaupunginjohtajan vuorotteluvapaan ajan tehtävä hoidettaisiin sisäisin järjestelyin.
Vuodesta 1979 Raahea johtaneen kaupunginjohtaja Jaakko Nahkurin siirtyessä maaliskuun alussa vapaalle Raahe hakee hänen seuraajakseen innovatiivista ja yhteistyökykyistä rohkeaa johtajaa. Viran hoitamisen kelpoisuusvaatimuksena on yliopistossa suoritettu soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus kunnallishallintoon kuuluvista tehtävistä, tai käytännössä hankittu hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon ja -talouteen.
Hakuaikaa Raahen kaupunginjohtajan virkaan on tammikuun loppuun saakka. Virka täytetään aluksi määräaikaisena. Valittava henkilö toimii vt. kaupunginjohtajana heinäkuun 2007 loppuun saakka, minkä jälkeen virka vakinaistuu ilman hakumenettelyä.
Nahkurin eroraha hyväksyttiin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan viran jättävälle Jaakko Nahkurille neuvotellun uuden johtajasopimuksen. Sopimus tuo Nahkurille tammikuussa 55 200 euron erorahan. Lisäksi kaupunki korvaa hänelle varhennetun vanhuuseläkkeen alenemasta 1 250 euroa kuukaudessa elokuusta 2007 alkaen.
Jaakko Nahkuri jää maaliskuun alusta lukien vuorotteluvapaalle ja kesällä 2007 varhennetulle vanhuuseläkkeelle.