Tammikuinen aamu valkenee kosteassa ja sumuisessa säässä tavallistakin verkkaisemmin Ruuhensuolla. Maasto näyttää tutun lumiselta, mutta taivaalta valuva vesi kertoo, että talvet eivät ole enää entisellään Koillismaan sydänmaillakaan. Vanhat hyvät ajat taitavat olla enää vain muisto myös poronhoitoalueen etelälaidalla.
Vuosi vuodelta yltyneet petovahingot ovat tänä talvena huipussaan. Poromiesten sato jää laihaksi. Karhujen, susien ja ilvesten suihin on kadonnut puolet vasoista. Synkimmillä seuduille vasakato on lähes täydellinen. Mutta ei hätää, valtiohan maksaa petovahingoista hyvät rahat.
Poromiesten mielestä totuus karumpi: korvausten suuruudesta ei ole enää mitään haisua, ja rahaa kilahtaa tilille, kun tuhot on näytetty toteen. Siinä koko ongelman ydin onkin, löytää silmän kantamattomista erämaista kuolleet eläimet ja saada kuolisyylle vielä paikallisen viranomaisen, kunnan maaseutuasiamiehen vahvistus.
Kelkan sarvissa
lähes päivittäin
Poronhoitoalueen etelälaidalla on menossa kelkkaralli, joka on tiennyt poromiehille ja viranhaltijoille lukuisia raadollisia keikkoja korpien kätköihin. Verta, hikeä ja kyyneleitä säästelemättä.
"Kuutena päivänä viikossa olen ajanut maastossa. Joka päivä on mennyt tankillinen bensaa. Pakko on kuitenkin jotakin yrittää, että saisi vähänkään korvauksia", sanoo Livon paliskunnan poromies Rauno Rytinki selkä höyryten.
Takana on tuntien rypeminen huppulumessa märkien soiden, sulien purojen ja lopulta lähes pääsemättömän ryteikön läpi Syötteen puiston kuusikkoiseen kuruun. Puujuurelta löytyy lopulta hankkeen tuupertunut poro. Tuoretta verta on vielä hangella. Kuolinkamppailun jäljet näkyvät paksussa hangessa. Paikalta johtaa valtavat kissan jäljet kohti korven kätköjä, ilves on ollut ilmiselvästi asialla.
Pudasjärven maaseutuasiamies Hannu Nissi kaivaa puukon ja avaa kuolleen poron kaulan. Nahan alta kaulasta paljastuvat rumat kissankynnen jäljet vahvistavat tekijän lopullisesti. Nissille valtaviin mittoihin paisuneet petovahingot ovat tienneet edellisvuoden syksyllä melkoista rallia. Päivittäin maastossa petojen tappamien eläinten kuolinsyiden vahvistaminen on tiennyt päivässä jopa 50-70 kilometrin lenkkejä.
"Pahimpina viikkoina maastossa on mennyt neljä päivää. Kun yhdeltä reissulta on kertynyt tietoja yli kymmenestä petojen tappamasta porosta, paikannustietojen ja paperitöiden tekeminen on vaatinut päivän", Nissi kertoo.
Petovahinkojen vahvistaminen kuului aiemmin poliisille, mutta siirrettiin hallinnonuudistuksessa kunnille. Poronhoitoalueen etelälaidalla työnjako onkin tiennyt melkoista haipakkaa maaseutuasiamiehille.
Virkamiehille urakka on työläs, mutta Hannu Nissin mukaan homma halutaan hoitaa tarkasti, ettei jälkipuheisiin ole aihetta.
Petojen ampuminen
mahdoton tehtävä
Livon paliskunnalla on nyt tappolupa pahaa jälkeä tekevälle ilvekselle. Poromiehillä on lupa käyttää jahdissa viittä moottorikelkkaa. Maastossa homma valkenee nopeasti. Metsikössä liikkuminen käy upottavassa lumessa lähes jalkamiehen vauhdilla.
Rauno Rytinki harmittelee, että viranomaiset eivät ymmärrä, mitä työ on maastossa, saatika sitä, millaisella vauhdilla petokanta kasvaa. Hän on entistä vakuuttuneempi, että Helsingin herrat eivät enää edes välitä välitä, miten pohjoisen harveneva väki pysyy hengissä.
"Tämä on suorastaan perustuslain vastaista, että toisen omaisuuden saa tällä tavalla hävittää", Rauno Rytinki puuskahtaa.
Hänen omistamistaan reilusta sadasta porosta 30 on edelleen hukassa. Vasoista puolet katosi petojen suihin. Ensimmäinen vasa on löydetty korvauksia varten. Korvauksia ei vielä tule senttiäkään, sillä ensimmäinen uhri kuitataan omavastuuna.