Minne menet, Eurooppa, kysyi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker avatessaan odotettua tiekarttaa Euroopan tulevaisuudesta, vastineeksi sille epävarmuudelle, joka levisi Britannian eroilmoituksesta viime kesäkuussa. Juncker lainasi ensilehdillä ranskalaisen Robert Schumanin ajatusta vuodelta 1950: ”Eurooppaa ei tehdä yhdellä kertaa tai yhden suunnitelman mukaan. Se rakennetaan konkreettisin saavutuksin, jotka luovat todellista yhteishenkeä”.
Lainaus ei ole sattumaa, vaan pohjustus skenaarioille, joiden tavoitteena on vahvistaa uskoa Euroopan integraatioon. Usko on ollut koetuksella ja niin Brysselissä kuin jäsenmaissakin on syytä katsoa peiliin, miksi näin on.
Lainaan itse mieluummin toista Euroopan suurmiestä, italialaista Altiero Spinelliä: ”modernin sivilisaation perustus on laskettu vapauden periaatteelle. Sen mukaan ihminen ei ole toisten käytettävissä oleva väline, vaan itsenäinen elävä olento”.
On syytä muistaa, että niin Euroopan komissio, neuvosto kuin parlamentti ovat palvelemassa Euroopan kansalaisia. Osa ihmisistä kokee tulleensa kohdelluksi välineenä, jolta puuttuu itsenäinen päätösvalta ja he ovat tästä syystä hyvin tyytymättömiä.
Populistit ovat osanneet hyödyntää sen, ja brexit oli tästä ensimmäinen todella vahva näyttö. Komission virkamiesten ja parlamentin suurten ryhmien ylimielisyydellä on hintansa.
EU:n peruskiviä ladottiin yhdessä ajatuksella: ei koskaan enää sotaa. Robert Schuman oli kristillisdemokraatti ja Spinelli kommunisti, mutta heillä molemmilla, toisesta maailmansodasta selvinneillä miehillä, oli unelma yhtenäisestä Euroopasta, jossa ei olisi enää sotia.
Silloin ymmärrettiin, ehkä ajoin hieman vastentahtoisestikin, että rauhaan tarvitaan kaikkia, poliittisen ajattelun molemmilta laidoilta ja myös siltä väliltä.
Millä eväillä komissio sitten aikoo yhdistää eurooppalaiset pitääkseen EU:n reitillään, siis sillä, joka ei johda yhä syvenevään kurjuuteen ja kenties jopa sotaan?
Komission tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä EU on 27 maan yhteismarkkina-alue, joka tekee sekä nykyistä syvempää sotilaallista yhteistyötä että tiiviimpää yhteistyötä myös ulkorajoillaan. Yhtenäismarkkinoita pyritään vahvistamaan yhteisillä politiikkaperiaatteilla – jos niistä kyetään sopimaan.
Politiikkaperiaatteiden lisäksi on pystyttävä saamaan aikaan sekä lainsäädäntöä että järjestettävä suunnitelluille muutoksille myös rahoitusta EU:n budjetista. Komission esittämät eri kehityskaaviot käsittelevät tätä eri näkökulmista.
Tavoitteissa ei ole mitään uutta. Vakuuttamalla, että elämä jatkuu vanhoilla raiteillaan brexitin jälkeen, ja että Euroopan integraation syventäminen etenee briteistä huolimatta, komissio rauhoittelee hätääntyneitä.
Olen pettynyt siitä, kuinka tyhjä tiekartta on. Integraatioprosessin jatkamista motivoidaan maalaamalla kuva tilanteesta, jossa EU-maat eivät kykene sopimaan politiikkatavoitteistaan, jolloin vaihtoehdoksi jää keskittyä tiettyihin yhtenäismarkkinoiden avainkohtiin. Tällöin markkinoiden toimimisesta tulee EU:n olemassaolon lähtökohta. Maahanmuuttoon tai ulkopolitiikkaan ei löydy toimintatapoja, vaikka tarve vuoropuheluun olisi huutava.
Vaivaton Euroopan sisäinen matkailu on pian mennyttä, sillä järjestelmälliset rajatarkastukset tekevät tuloaan ja yhtenäisvaluutta euro on vaarassa jäädä historiaan. Samalla reagointikyky tulevien lama-aikojen kriiseihin heikkenee.
On helppo yhtyä komission huoleen EU:n yhtenäisyydestä. Jos jätämme käsittelemättä tulevaisuuden kannalta olennaiset globaalit haasteet voi edessä olla pitkä ja kivinen tie nimenomaan Euroopan köyhimmällä kansanosalla.
Elintärkeä globaali merkitys on esimerkiksi ilmastotavoitteiden toteutumisella, työntekijöiden polkumyynnin rajoittamisella tai verokeinottelun estämiseksi neuvoteltavien pelisääntöjen luomisella.
Jos yhteistyö on nyt vaikeaa, mikä lienee tilanne sitten, kun sotien ja ilmastonmuutoksen seurauksena ihmisten elintila Euroopan ulkopuolella pienenee ja ainoa elinkelpoinen tila löytyy pohjoiselta pallonpuoliskolta?
Komission tiekartan suurin puute on se, että integraation avaimet nähdään yhteismarkkinoiden ja pääoman vahvistamisessa, puolustus- ja rajayhteistyön syventämisessä sekä kansainvälisten kauppasopimusten solmimisessa. Sisäinen hyvinvointi ja turvallisuus jäävät sanahelinäksi.
Yhteinen Eurooppa rakentuu ennemminkin sosiaalinen pilari edellä. Pitkäaikaistyöttömyys työntää nyt erityisesti nuoria yhteiskunnan ulkopuolelle, ja jatkuva eriarvoistumisen ja osattomuuden lisääntyminen puskee ihmisiä järjestäytyneen rikollisuuden haaviin.
Yhteenkuuluvuuteen me tarvitsemme solidaarisuutta, emme raja-aitoja.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.